Kivikon konepaja on nyt avattu – radan osien tuotanto kolminkertaistuu
Kivikon konepaja luovutettiin Kaupunkiliikenne Oy:n hallintaan rakennuttajalta aikaisemmin kesällä. Nyt myös konepajan operatiivinen käyttöönotto on alkanut. Uudella konepajalla rakennetaan ja kunnossapidetään raitioteitä pääkaupunkiseudulla.

Aiemmin Koskelan varikolla toiminut ratakorjaamo on saanut nyt uudet tilat Kivikosta. Tuotannon on tarkoitus kolminkertaistua uusissa tiloissa.
Konepajalta löytyy tuotantotilat raiteiden ja vaihteiden rakentamiselle, toimistotilat työntekijöille sekä varastoalueet. Siltanosturiradat yhdistävät varastoalueen tuotantohalleihin. Siltanosturiradoilla kuljetetaan kiskojanoja, vaihde-elementtejä sekä vaihderistikoita tuotantohallien läpi.
Konepajalla valmistuu nopeasti radan osat
Tuotanto käynnistyy konepajalla porrastetusti syyskuusta alkaen. Tuotantolaitteiden asennusten myötä konepajalla on enenevissä määrin työntekijöitä. Konepajalla tulee työskentelemään jatkossa noin 25 Kaupunkiliikenteen työntekijää.
Tällä hetkellä tuotannon esivalmistelut ja suunnittelu on aloitettu. Tuotanto jatkuu rinnakkain Koskelan Kaarihallissa loppusyksyyn asti, jonka jälkeen myös loputkin tuotantolaitteet siirtyvät Kivikkoon.
Konepajalla pystytään tuottamaan nopeasti uudet tarvittavat radan osat. Tämä tukee raideverkon toiminnan jatkumista tilanteissa, joissa rata rikkoutuu.
”Konepajan tuotannon on tarkoitus tukea kaupungin kasvavaa julkista liikennettä. Kun konepajalla pystytään reagoimaan nopeasti julkisen liikenteen infran tarpeisiin, hyötyy siitä sekä joukkoliikenteen matkustajat että alati kasvava julkinen rataverkosto.” kertoo konepajatoiminnan johtamisen tiimipäällikkö Kimmo Hiltunen.
Kaupunkiliikenteen ympäristövastuullisuutta koskevat periaatteet on huomioitu myös Kivikon konepajan suunnittelussa ja rakentamisessa. Valmiissa rakennuksessa on kiinnitetty huomioita erityisesti lämmöneristykseen ja energiaratkaisuihin. Rakennukselle haetaan RTS-ympäristösertifikaattia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo HiltunenTiimipäällikköKaupunkiliikenne Oy
kimmo.hiltunen@kaupunkiliikenne.fiKuvat
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Raitiovaunujen hankintapäätös etenee markkinaoikeuteen – hylkäämisen perusteina kymmenen pakollista vaatimusta20.10.2025 17:00:05 EEST | Tiedote
Markkinaoikeudelta 20.10. saadun tiedon mukaan pääkaupunkiseudun uusia raitiovaunuja koskevasta hankintapäätöksestä on valitettu. Hankintapäätöksen mukaisesti Skoda Transtechin tarjous ei täyttänyt tarjouspyynnön pakollisista vaatimuksista kymmentä, vaunujen tekniseen ominaisuuteen liittyvää vaatimusta. Valituksi tullut Stadlerin tarjous oli siis kahdesta saadusta tarjouksesta ainoa, joka täytti kaikki tarjouspyynnön vaatimukset.
Pääkaupunkiseudun raitioliikenne laajenee - Helsingin ja Vantaan uudet raitiovaunut toimittaa Stadler6.10.2025 16:13:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi on valittu Stadler. Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus päätti asiasta 6.10.2025 kokouksessaan. Hankinta on merkittävä koko pääkaupunkiseudulle.
Itäkeskuksen metroaseman kunnostus alkaa6.10.2025 09:22:01 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostuksella varmistetaan aseman turvallisuus ja toimintavarmuus, sekä parannetaan viihtyvyyttä. Työt aloitetaan kattotöillä lokakuun alussa 2025.
Junatien metrosillan projektinjohtourakan toteuttajaksi valittiin Kreate Oy3.10.2025 14:01:53 EEST | Tiedote
Junatien metrosillan uusimisen projektinjohtourakan toteuttajaksi on valittu Kreate Oy. Asiasta päätti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta 3.10.2025. Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027.
Tutut kaupunkipyörät jatkavat Helsingissä ja Espoossa vielä seuraavalla kaudella3.10.2025 09:18:51 EEST | Tiedote
Seudullisen kaupunkipyöräpalvelun käyttöönotto siirtyy, ja nykyistä kaupunkipyöräpalvelua jatketaan Helsingissä ja Espoossa. Samat kaupunkipyörät ovat siis asiakkaiden käytettävissä myös keväällä 2026 alkavalla pyöräilykaudella, mikä takaa sujuvan kokemuksen asiakkaille ilman katkoksia. Kaupunkipyöräpalvelu on tärkeä osa Helsingin ja Espoon joukkoliikennettä. Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörillä tehdään vuosittain yhteensä yli 2,5 miljoonaa matkaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme