Kuntaliiton selvitys: Tietoalat luovat kasvua Suomeen, mutta kasvu keskittyy kaupunkeihin
2.9.2025 09:02:56 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Tietotyöhön nojaavat alat ovat selvästi merkittävimmät uuden kasvun alat Suomessa. Vuosina 2015–2023 tietoalat loivat Suomeen 50 000 uutta työpaikkaa ja 26 500 uutta yritystä. Tämä selviää Kuntaliiton MDI:llä teettämästä selvityksestä, joka tarkastelee alueellista yritysperustantaa sekä tietoalojen, vihreän siirtymän alojen ja muiden kasvualojen työpaikkakehitystä.

Kuntien rooli elinvoiman edistäjänä on vahvistunut entisestään työllisyys- ja elinkeinopalvelujen siirtyessä valtiolta kuntien vastuulle vuoden vaihteessa 2025.
-Yritystoiminta on keskeinen elinvoiman lähde kunnissa. Koko Suomen kestävä kasvu tehdään kunnissa ja kaupungeissa,kiteyttää Kuntaliiton elinvoimajohtaja Mikko Härkönen.
Vaikka tietoalojen yrityskanta kasvaa kaikissa kunnissa, on työpaikkojen määrän kasvu tietoaloilla kuitenkin alueellisesti hyvin keskittynyttä.
-Työpaikkojen kasvu kasautuu valmiiksi vahvoille alueille ja suuriin kaupunkeihin, mikä heikentää muiden kaupunkien väestöpohjaa, osaamispääomaa sekä ennen kaikkea vaikeuttaa paitsi uusien alojen kasvua, myös nykyisten työmarkkinoiden uudistumista, toteaa Härkönen.
-Tämä on kriittistä elinkeinorakenteen uudistumisen näkökulmasta ja voi johtaa alueellisen eriarvoisuuden lisääntymiseen sekä koulutetun työvoiman keskittymiseen entistä harvemmille alueille.
Selvityksessä on keskitytty tarkastelemaan kolmea toimialojen kokonaisuutta, jotka on ryhmitelty selvitystä varten: tietoalat, vihreän siirtymän alat sekä kasvualat. Kasvualojen ryhmään kuuluvat toimialat, joissa yritysten määrä on kasvanut, arvonlisäys on kasvanut ja arvonlisä per työntekijä on kasvanut vuosien 2015–2023 aikana. Ryhmät ovat toisensa poissulkevia ja kattavat 35 % koko maan työpaikoista ja 32 % koko maan yrityksistä.
Vihreän siirtymän alat tarjonneet mahdollisuuksia seutukaupungeille ja maaseutukunnille
Vihreän siirtymän toimialaryhmän työpaikkakehitys on ollut maltillista, mutta vahvistunut selvästi 2020-luvulla. Vihreän siirtymän alojen kehitys on ollut alueellisesti tasaisempaa ja työpaikkojen määrä on kasvanut tasaisesti ympäri maata.
-Vihreän siirtymän alat ovat tarjonneet kasvavassa määrin mahdollisuuksia erityisesti seutukaupungeille ja maaseutukunnille. Alan kasvunäkymät ovat hyvät ja työpaikkoja sekä yrityksiä syntyy myös suurten kaupunkien ulkopuolelle, mikä puolestaan tasapainottaa alueiden kehitystä, Härkönen kuvailee.
Selvityksessä vihreän siirtymän alat on määritelty tiukasti, mikä tarkoittaa sitä, että määrät sekä yritysten että työpaikkojen osalta ovat varsin maltillisia.
Teollisuus ja palvelut edelleen kasvun aloja
Kasvualoilla viitattiin tässä tarkastelussa aloihin, joilla tapahtui kasvua työpaikkojen, yritysten ja arvonlisäyksen osalta vuosien 2019–2023 aikana. Kasvualojen ryhmä on vahvasti teollisuuspainotteinen (metallien jalostus, muiden koneiden ja laitteiden valmistus sekä moottoriajoneuvojen tukkukauppa). Kasvualojen työpaikkojen sekä yritysten määrä on kasvanut, joskin tieto- ja vihreän siirtymän aloja hitaammin. Kasvualojen merkitys on noussut myös suurimmassa osassa maata ja kaikissa kuntaryhmissä alan painoarvon korostuessa etenkin keskuskaupungeissa ja seutukaupungeissa.
Itä-Suomessa kasvu yksittäisten yritysten varassa
Yrityskannan kasvu on selvityksen mukaan alueellisesti tasapainoisempaa, mutta elinvoiman kehityksen kannalta tärkeiden työpaikkojen kehitys kolmen eri toimialan kokonaisuuden näkökulmasta keskittävät Suomea kohti suurimpia kaupunkeja. Maantieteellinen eriytyminen on huomattavaa ja etenkin Itä-Suomen näkymät ovat kaikkien kolmen tarkastellun alan osalta haastavat.
Itä-Suomen maakuntien ja kuntien painoarvo sekä tietoaloilla että vihreän siirtymän aloilla on vähäinen ja osin jopa laskusuuntainen. Vaikka vihreän siirtymän kasvu voi tuoda mahdollisuuksia myös suurten kaupunkien ulkopuolelle, Itä-Suomessa tällainen kasvu on ollut hajanaista ja yksittäisten kuntien varassa.
Suurimpien kaupunkien merkitys korostuu käytännössä kaikissa kolmessa toimialaryhmässä ja myös muiden työpaikkojen osalta. Riskinä on, että myös tulevaisuuden kasvualat voimistavat Suomen alueellista eriytymistä.
-Jotta Suomi saadaan kestävän kasvun uralle, eri alojen kehitystä on vahvistettava kaikkialla Suomessa, myös suurten kaupunkien ulkopuolella. Kuntien ja kaupunkien mahdollisuuksia tukea alojen kasvua tulee edistää muun muassa niiden kasvutoimia hankaloittavien normien purkamisella sekä pitämällä huoli, ettei uudella lainsäädännöllä luoda kasvua hidastavia uusia normeja, Härkönen korostaa.
-Ei pidä myöskään unohtaa kuntien keskeistä merkitystä koulutuksen järjestäjänä, tuottajana ja rahoittajana. Osaava työvoima ja sen oikea kohdentuminen luo pohjaa kestävälle kasvulle koko Suomeen.
Lisätiedot:
Kuntaliiton elinvoimajohtaja Mikko Härkönen, p. 044 986 5114, mikko.harkonen@kuntaliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna LassilaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 473 6278hanna.lassila@kuntaliitto.fiKuntaliiton mediapalvelupuhelin
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia mediapalvelupuhelinnumerossa arkisin kello 9-16.
Linkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden intar Mässcentrum17.9.2026 14:27:15 EEST | Pressmeddelande
Kommunernas och välfärdsområdenas gemensamma branschevenemang arrangeras för första gången 15–16.9.2027 i Helsingfors Mässcentrum. Den traditionella Kommunmarknaden får på ett tydligare sätt än förr sällskap av välfärdsområdena, vilket syns i det nya namnet – Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden.
Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat valtaavat Messukeskuksen17.9.2026 14:20:11 EEST | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen ammattitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa 15.–16.9.2027 Messukeskuksessa. Perinteikäs Kuntamarkkinat saa rinnalleen entistä vahvemmin hyvinvointialueet, mikä näkyy uudessa nimessä - Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat.
Kaikki puoluejohtajat arvioivat kuntien määrän vähenevän16.9.2026 13:30:24 EEST | Tiedote
Kuntamarkkinoiden puoluejohdon paneelissa vallitsi yhteinen näkemys siitä, että Suomessa on tulevaisuudessa nykyistä vähemmän kuntia. Muutoksen keinoista ei kuitenkaan löytynyt yhteistä linjaa: keskustelussa esitettiin vapaaehtoisia kuntaliitoksia, taloudellisia kannusteita ja velvoitteita. Paneelissa kiisteltiin myös kuntien osuudesta julkisen talouden säästöihin, hankintalain uudistuksesta sekä etsittiin ratkaisuja koulutuksen tasa-arvon turvaamiseen.
Kommunförbundet: En kommunreform kräver flera djärva lösningar15.9.2026 15:15:40 EEST | Pressmeddelande
Finland måste på ett kontrollerat sätt förändra kommunerna genom djärva och snabba åtgärder, annars kommer befolkningsförändringen att tvinga fram en okontrollerad förändringsprocess med en kommun och en tjänst i taget. Kommunförbundet har publicerat ett nytt diskussionsunderlag där tre alternativa lösningar bedöms: ökat samarbete, differentiering av uppgifter och ändringar i kommunstrukturen. Slutsatsen är klar: den nuvarande situationen är inte hållbar, men ingen enskild lösning är heller tillräcklig.
Kuntaliitto: Kuntien uudistamiseen tarvitaan nippu rohkeita ratkaisuja15.9.2026 15:02:26 EEST | Tiedote
Suomen on uudistettava kuntia hallitusti, rohkeasti ja nopeasti, sillä muuten väestönmurros pakottaa muutokseen hallitsemattomasti kunta ja palvelu kerrallaan. Kuntaliitto julkaisi uuden keskustelualoitteen, jossa arvioidaan kolmea ratkaisusuuntaa, yhteistyön lisäämistä, tehtävien eriyttämistä ja kuntarakenteen muutoksia. Johtopäätös on selvä: nykytila ei ole kestävä, mutta myöskään mikään yksittäinen ratkaisu ei yksin riitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme