Aluevaltuustoseminaarin aiheina talouden tilannekuva ja strategiatyö
2.9.2025 12:15:11 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui seminaariin 1.9.2025 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto kävi läpi talouden ja toiminnan tilannekuvaa, vuoden 2026 talousarvion laadinnan tilannetta ja taloussuunnitelmaa tuleville kolmelle vuodelle. Toinen keskeinen asia oli koko valtuustokauden taloutta ja toimintaa ohjaavan Pohteen strategian työstäminen.

Hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma antoi aluevaltuustolle ajankohtaiskatsauksen Pohteen talouden tilanteesta.
Aluevaltuusto on päättänyt Pohteen toimintavuosien aikana lukuisista toimenpiteistä hyvinvointialueen talouden tasapainottamiseksi. Pohteen talous on tasapainottunut vuoden 2025 aikana, ja alustavan arvion mukaan tämän vuoden tilinpäätös on ylijäämäinen. Henkilöstöllä on ollut merkittävä rooli toimenpiteiden viemisessä käytäntöön.
Kahdelta edelliseltä toimintavuodelta alijäämää on vielä katettavana yhteensä 122,9 miljoonaa euroa. Hyvinvointialuelain mukaan alijäämä on katettava vuoden 2026 loppuun mennessä.
Alijäämän kertymisen taustalla on useita syitä
Ensimmäisten toimintavuosien alijäämäisyyteen on useita syitä. Kun hyvinvointialueet aloittivat, valtion rahoitus ei vastannut aiemmilta organisaatioilta siirtyneitä kuluja.
Pohteen alueella kiinteistöjen vuokrat nousivat vuokra-asetuksen johdosta 70 miljoonasta eurosta sataan miljoonaan euroon vuodesta 2022 vuoteen 2023. Tämä 30 miljoonan euron lisäys Pohteen vuokrakuluissa toistui vuosina 2024 ja 2025.
Pohteen kuluja ovat nostaneet myös kansallinen palkkaratkaisu ja ostopalvelujen kohonneet kustannukset.
Lisäksi hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmä on osoittautunut hankalasti ennakoitavaksi. Viimeisimmissä rahoituslaskelmissa Pohteen rahoitus heikkeni aiemmasta.
– Kansallisesti on tunnistettu, että rahoitusjärjestelmää on tarpeen uudistaa. Ensisijaista on tavoitella rahoituksen selkeyttä ja läpinäkyvyyttä, kannustavuutta sekä ennakoitavuutta. Rahoituksen vakaus on välttämätön edellytys hyvinvointialueiden toiminnan ja talouden johtamiselle, korostaa aluevaltuuston puheenjohtaja Matti Soronen.
Pohde tavoittelee lisäaikaa alijäämien kattamiseen
Kansallisella tasolla valmistellaan muutosta, jonka mukaan hyvinvointialueet voivat saada alijäämien kattamiseen lisäaikaa tietyin ehdoin. Lisäaikaa voisivat saada täysimääräisesti talouttaan tasapainottavat hyvinvointialueet, joille ei kerry uutta alijäämää vuodelta 2025. Alijäämät olisi katettava joko vuoden 2027 tai vuoden 2028 loppuun mennessä.
– Alijäämien kattaminen vuoden 2026 loppuun mennessä aiheuttaa merkittäviä riskejä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen lakisääteisten palvelujen järjestämiseen. Tilannetta helpottaa, jos Pohde saa lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Jotta lisäaikaa voidaan saada, on ensiarvoisen tärkeää että kuluvan vuoden talousarvion pitää ja että tiukka taloudenpito jatkuu. Tämä on huomioitava myös ensi vuoden talousarviovalmistelussa, Ilkka Luoma toteaa.
Jos hyvinvointialue ei selviä lakisääteisistä velvoitteistaan talouden tai palvelujen suhteen, se voidaan asettaa arviointimenettelyyn. Arviointimenettely rajoittaa hyvinvointialueen itsemääräämisoikeutta.
Hyvinvointialuestrategiaa päivitetään syksyn aikana
Pohteen aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialuestrategian 2.5.2022 ensimmäisenä Suomessa. Uusi aluevaltuusto on arvioinut, että strategia on kestänyt hyvin aikaa, mutta strategiaa on tarvetta päivittää ja tarkentaa esimerkiksi painotuksia.
Strategiatyötä on tehty kuluvana vuonna eri keinoin. Henkilöstölle, yhteistyötahoille, vaikuttamistoimielimille ja luottamushenkilöille on tehty kyselyitä ja pidetty työpajoja. Aluevaltuutetut osallistuivat strategiatyöskentelyyn työpajoissa, jotka olivat osa seminaaria.
Strategian työstäminen jatkuu syksyllä toimielimissä. Strategian luonnos lähtee lausuntokierrokselle syyskuun loppupuolella. Tarkoitus on, että aluevaltuusto päättää strategiasta marraskuussa.
Aiemmin aiheesta julkaistua Pohteen verkkosivuilla:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti SoronenAluevaltuuston puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 359 6001matti.soronen@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiKirsti Ylitalo-KatajistoSosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 703 4007kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme