Länsiradan kunnat valmistautuvat päätöksentekoon
3.9.2025 10:02:24 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Länsirata Oy:n osakaskunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ryhtyvät valmistelemaan omaa päätöksentekoaan Länsirata-hankkeen rahoituksesta ja osakassopimuksen hyväksymisestä. Kunnat ovat käyneet valtion kanssa osakassopimusneuvotteluja, joihin on sisältynyt hankkeen rahoitusvastuista sopiminen.

Espoosta Veikkolan, Vihdin, Lohjan ja Salon kautta Turkuun kulkeva nopea raideyhteys on Suomen suurin infrahanke, jonka myötä avautuu uusi luotettava ja nopea junayhteys Etelä-Suomessa. Hanke tuo uusia paikkakuntia raideliikenteen piiriin, parantaa Suomen yhteyksiä Eurooppaan ja täyttää eurooppalaisen TEN-T-liikenneverkon edellytykset Helsingin ja Turun välisellä osuudella.
Länsirata-hanketta edistetään hallitusohjelman mukaisesti kokonaisuutena, vaikkakin vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan osuudet Espoo-Vihti-Lohja, Salo-Hajala ja Nunna-Kupittaa, ja toisessa vaiheessa osuudet Lohja-Salo ja Hajala-Nunna.
Valtion ja kuntien kesäkuussa 2024 sopimaa esisopimusta noudatteleva hankkeen rahoitusjako tarkoittaa, että kuntien osuus rahoituksesta on 30,7 %. Valtion talousarviossa on hankkeeseen 400 miljoonan euron rahoitusvaltuus, jonka lisäksi hankeyhtiö Länsirata Oy:lle annettaisiin oikeus hankkia vierasta pääomaa enintään 500 miljoonaa euroa.
Kuntien päätöksentekijöille esitetään, että kunnat sitoutuvat ensimmäiseen vaiheeseen yhteensä 400 miljoonalla eurolla. Toisen vaiheen toteutukseen kunnat sitoutuisivat yhteensä 300 miljoonalla eurolla edellyttäen, että valtio tekee siitä toteutuspäätöksen vuoden 2031 loppuun mennessä. Nyt käsittelyyn tulevassa osakassopimuksessa kunnat sopisivat keskenään toisesta vaiheesta, vaikka valtio ei ole tehnyt siitä päätöksiä. Tämä korostaa kuntien näkemystä siitä, että radan hyödyt saadaan täysimääräisinä vasta, kun koko ratayhteys on valmis.
Kuntien kesken rahoitus jakautuisi seuraavasti:
| 1. VAIHE | 2. VAIHE | YHTEENSÄ | |
| SALO | 27 000 000 (6,75 %) | 25 000 000 (8,33 %) | 52 000 000 (7,43 %) |
| LOHJA | 30 000 000 (7,50 %) | 22 000 000 (7,33 %) | 52 000 000 (7,43%) |
| VIHTI | 28 000 000 (7,00 %) | 17 000 000 (5,67 %) | 45 000 000 (6,43 %) |
| KIRKKONUMMI | 15 000 000 (3,75 %) | 11 000 000 (3,67 %) | 26 000 000 (3,71 %) |
| TURKU | 130 000 000 (32,50 %) | 132 500 000 (44,17 %) | 262 500 000 (37,50 %) |
| ESPOO | 170 000 000 (42,50 %) | 92 500 000 (30,83 %) | 262 500 000 (37,50 %) |
| KUNNAT YHT | 400 000 000 | 300 000 000 | 700 000 000 |
| VALTIO | 400 000 000 | - | - |
Kustannusten jako on kuntien virkajohdon neuvottelutulos. Luvuissa ei ole huomioitu mahdollisia hankkeeseen osoitettavia EU-tukia. Eri rahoitusmuotojen ajoituksesta tullaan sopimaan valtion ja kuntien kesken tarkemmin.
Seuraavaksi valtion ja kuntien neuvottelut saatetaan loppuun, ja sen jälkeen ehdotus etenee kuntien päätöksentekoon normaalissa menettelyssä. Kunkin kunnan valtuusto päättää osaltaan kunnan rahoitusosuuden sekä osakassopimuksen hyväksymisestä. Päätöksenteko on odotettavissa marraskuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Kai Mykkänen, Espoon kaupunginjohtaja
043 826 5244
kai.mykkanen@espoo.fi
Tuomas Heikkinen, Turun kansliapäällikkö
050 559 0173
tuomas.heikkinen@turku.fi
Anna-Kristiina Korhonen, Salon kaupunginjohtaja
040 590 7195
anna-kristiina.korhonen@salo.fi
Pekka Puistosalo, Lohjan kaupunkikehitysjohtaja
044 374 3440
pekka.puistosalo@lohja.fi
Erkki Eerola, Vihdin kunnanjohtaja
044 467 5231
erkki.eerola@vihti.fi
Virpi Sailas, Kirkkonummen kunnanjohtaja
040 528 9558
virpi.sailas@kirkkonummi.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen21.9.2026 17:36:36 EEST | Tiedote
Työllisyys- ja kotoutumisjaosto käsitteli 21. syyskuuta valmistelussa olevaa maahanmuutto- ja kotoutumisohjelmaa ja pureutui nuorisotyöttömyyteen.
Kulttuuripankki avaa taiteen ja kulttuurin ammattilaisille uusia työmahdollisuuksia21.9.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Kulttuuripankista on kasvanut kuluneen vuoden aikana 14 maakunnan yhteinen verkkopalvelu, joka tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Palvelu vahvistaa luovien alojen ammattilaisten työllistymismahdollisuuksia ja helpottaa taide- ja kulttuuripalveluiden löytämistä ja tilaamista myös Espoossa. Espoon strategian, Espoo-tarinan, mukaisesti kaupunki haluaa olla paras paikka innovoida, yrittää ja työllistää.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Hagalund och Otnäs i oktober18.9.2026 13:21:33 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i oktober i Hagalund och Otnäs. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2,5 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens pro
Maksullista pysäköintiä laajennetaan Tapiolassa ja Otaniemessä lokakuussa18.9.2026 13:21:33 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituksen maaliskuussa tekemän päätöksen mukaisesti Espoossa ollaan laajentamassa maksullisen pysäköinnin vyöhykkeitä. Liikennemerkkien muutostyöt aloitetaan Tapiolan ja Otaniemen alueella lokakuussa. Kuljettajia pyydetään tarkkailemaan liikennemerkkejä pysäköidessään, sillä maksullisuus astuu heti voimaan, kun liikennemerkit on vaihdettu. Pysäköinnin maksullisuus osoitetaan kuvan mukaisilla liikennemerkeillä. Tiedotteen lopussa olevista linkeistä voi ladata kartan ja luettelon kaduista, joilla muutoksia tapahtuu. Pysäköinnin hinta ja maksullisuuden voimassaoloaika Pysäköinti maksaa 1. vyöhykkeellä 3,5 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 2,5 euroa / tunti. Maksullinen pysäköinti tulee olemaan voimassa arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja vyöhykkeellä 1 myös sunnuntaisin klo 8–18. Liikennemerkit osoittavat maksullisuuden voimassaolon. Pysäköinti on maksutonta ja sallittu ilman aikarajoitusta muina aikoina. Alla on linkki päätöspöytäkirjan pykälään, jossa kaupunginhallitus p
Paid parking to be expanded in Tapiola and Otaniemi in October18.9.2026 13:21:33 EEST | Press release
In accordance with the decision made by the City Board in March, paid parking zones in Espoo will be expanded. The city will start updating traffic signs in October in the Tapiola and Otaniemi areas. Drivers are advised to check traffic signs when parking, as the parking fees will take effect immediately once the signs have been replaced. Paid parking is indicated by traffic signs as shown in the image. Click on the links at the bottom of this page to find a map and a list of the streets affected. Parking fees and paid parking hours Parking costs €3.50 per hour in zone 1 and €2.50 per hour in zone 2. Parking fees are charged from Monday to Friday from 8:00 to 20:00, on Saturdays from 8:00 to 18:00 and, in zone 1, also on Sundays from 8:00 to 18:00. There are traffic signs in the areas to indicate the hours when parking fees apply. Parking is free of charge and permitted without time limitation at other times. Below is a link to the section of the City Board’s decision record describing
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme