Hangon Alkolle uusi ilme

Jaa

Hangon Alko saa syyskuussa uuden ilmeen. Roseeviinipääkaupungiksikin tituleeratussa Hangossa siirrytään syksyn saapuessa täyteläisiin punaviineihin ja maltaisiin Oktoberfest-oluisiin.

Hangon Alkon myymälä remontoidaan syyskuussa. Myymälä on avoinna lauantaihin 20. syyskuuta klo 18 saakka ja avataan uudistettuna torstaina 2. lokakuuta klo 10. Remontin aikana asiakkaat voivat asioida lähialueen Alkoissa, joiden tiedot löytyvät Alkon verkkosivuilta.

”Uudistuksen myötä Hangon myymälästä tulee entistä elämyksellisempi. Haluamme inspiroida asiakkaitamme juomavalinnoissa. Meiltä saa asiantuntevan palvelun ja toimivat juomasuositukset erilaisten ruokien makupareiksi”, palvelupäällikkö Tomas Vähä-Koskela kertoo.

Hangon Alkossa on monipuolinen 1 200 tuotteen valikoima, joista viinejä noin 700, panimotuotteita 200, väkeviä 250 ja alkoholittomia 45.

"Kuuntelemme asiakkaita ja vastaamme kysyntään muokkaamalla valikoimaa sesonkien mukaan. Uudistetussa myymälässä meillä tulee olemaan vieläkin paremmat mahdollisuudet esimerkiksi laajentaa entisestään roseeviinien valikoimaa kesällä."

Roseepääkaupunkilaisille maistuvat myös syksyn täyteläiset punaviinit

Alko analysoi aiemmin tänä vuonna suomalaisten viinimieltymyksiä ja löysi kiinnostavia Kuppikuntia. Data kertoo, että Hangossa nautitaan erityisesti vaaleanpunaista roseeviiniä.  

”Näin todellakin on, hankolaiset ja täällä matkailevat ovat tykästyneet vaaleanpunaisiin roseeviineihin, mutta näin syksyn alkaessa myös täällä meillä alkavat myydä täyteläiset ja runsasmakuiset punaviinit”, Vähä-Koskela kertoo.

”Rypäleistä esimerkiksi Pinot Noir, Merlot ja Cabernet Sauvignon sopivat hyvin yhteen riistan, sienien ja muiden satokauden ruokien kanssa. Valkoviinitkin sopivat syksyyn hieman täyteläisempinä versioina.”

Prost! Syksy toi myymälään aidot Oktoberfest-oluet

Syksyn tullen Alkoon ovat saapuneet myös Oktoberfest-oluet. Aidot müncheniläiset festarioluet tuovat mukanaan pehmeän maltaisia makuja, jotka sopivat niin syksyisiin illanistujaisiin kuin perinteiseksi saunaolueksi.

”Oktoberfest-oluet ovat syksyn klassikko. Niiden pehmeä, karamellimainen makeus sopii täydellisesti paahdetun possun, makkaran ja juuri nyt parhaimmillaan olevien juuresten kanssa. Tule kysymään myyjiltämme olutvinkkejä – autamme mielellämme!”, Vähä-Koskela vinkkaa.

Vastuullisempi juomavalinta on nyt entistä helpompi tehdä

Alko on ottanut käyttöön uuden Sertifioitu vaihtoehto -merkinnän, jolla auttaa asiakkaita tekemään vastuullisempia juomavalintoja. Vastuullisuusmerkintöjä on kattokonseptin alla kolmenlaisia: viljely, tuotanto ja työolot. Sertifioitu vaihtoehto -merkinnän saa vain sellainen tuote, jolla on kolmannen osapuolen varmentama sertifiointi.

”Vastuullisuus on tärkeä tuotteen valintakriteeri yhä useammalle asiakkaalle. Kokonaisuus on rakennettu selkeäksi, jotta vastuullisemman valinnan tekeminen olisi asiakkaalle mahdollisimman helppoa”, korostaa Vähä-Koskela.

”Myymälässä Sertifioitu vaihtoehto -tuotteet tunnistaa tuotteen hintalapun yhteydessä olevasta merkinnästä. Lisäksi hintalapussa tarkennetaan väritunnisteiden avulla, mitkä vastuullisuusmerkinnät tuote on saanut. Aina kannattaa myös kysyä meidän myyjiltämme vinkkejä ja apuja, meillä on palvelu aina lähellä!”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

Linkit

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 369 myymälää, yli 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2024 Alkon liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 47 miljoonaa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana. FASD-päivänä 9.9. alkoholinmyynti aloitetaan 9 minuuttia myöhemmin.8.9.2025 07:10:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9.9. Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye