Tekoälyn kurinpalautus - Gofore kokoaa AI:n hallinnan yhdelle alustalle
3.9.2025 08:00:00 EEST | Gofore Oyj | Tiedote
Gofore julkisti tänään uuden palvelun, joka niputtaa yritysten tekoälyn käytön hallittavaksi kokonaisuudeksi yhdelle alustalle. AI Landing Zone -palvelu auttaa laittamaan pisteen ns. putkahteluilmiölle eli pistemäisten tekoälysovellusten hallitsemattomalle käyttöönotolle ja hyödyntämään tekoälyä tehokkaammin.
Generatiivisen tekoälyn esiinmarssi on aiheuttanut erilaisten tekoälykokeilujen ja käytön vyöryn organisaatioissa. Gartnerin mukaan 74 % toimitusjohtajista on sitä mieltä, että tekoäly on heidän liiketoimintaansa eniten jatkossa vaikuttava teknologia, mutta sen liiketoimintahyödyt ovat toistaiseksi laihoja. Yritysjohto odottaa, että tekoäly alkaisi toden teolla parantaa asiakasarvoa ja -kokemusta, rakentaa kilpailuetua tai tehostaa toimintaa. MIT:n elokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan 95 % yritysten tekoälykokeiluista kuitenkin epäonnistuu.
Tekoälyn rönsyilevä hyödyntäminen on synnyttänyt uudenlaista päänvaivaa. Jokaiselle AI-sovellukselle saatetaan rakentaa oma ympäristö ja hallinta, mikä syö resursseja ja synnyttää kuluja. Suurin ongelma kuitenkin lienee, etteivät AI:n käytön tietoturva ja -suoja usein kestä päivänvaloa.
- Putkahtelu on kallista, hallitsematonta ja turvatonta sekä yksilön että organisaation näkökulmasta. Organisaatiot ovat kaivanneet konkreettisia ratkaisuja AI:n käytön kuriin laittamiseksi ja hyötyjen realisoimiseksi. Rakensimme tämän palvelun ensin itsellemme ja olemme innoissamme, että voimme nyt tarjota sitä asiakkaillemme, toteaa Goforen data- ja tekoälypalveluista vastaava Aki Böök.
Karsii päällekkäiset palvelut ja kulut
Uusi AI Landing Zone on pilvipohjainen alusta, jolle erilaisia AI-palveluja voidaan tuoda tai synnyttää yhtenäiseen ympäristöön, jonka tietoturva on hallinnassa. Gofore on luonut ensimmäisen AI Landing Zonen Microsoftin alustalle, mutta teknologiariippumattomana toimijana sillä on valmius tehdä ratkaisu muillakin teknologioilla.
Alustaa voi räätälöidä valmiilla tekoälypalveluilla ilman, että infrastruktuuria tarvitsee muuttaa. Kehitysprosessit myös nopeutuvat, kun alustalle on valmiiksi asennettu erilaisia tekoälypalveluita, kuten indeksointivarastoja ja tekoälymalleja, ja käyttöönotto tai markkinoille meno vauhdittuvat.
- AI Landing Zone on kuin valmis, kaavoitettu alue, jolle voi turvallisesti rakentaa tuotantolaitoksia, datakeskuksia tai palveluja. Kaikki kehityshankkeet, resurssit ja datavirrat ovat nähtävissä yhdestä paikasta. Yhtenäinen alusta mahdollistaa, että organisaatiossa noudatetaan samoja periaatteita ja standardeja kaikissa projekteissa, Böök kertoo.
Alusta auttaa välttämään päällekkäiset palvelut ja turhat lisäkustannukset, ja yhtenäiset toimintatavat helpottavat hallintaa tukien myös organisaation sisäistä yhteistyötä. Tietoturvariskit vähenevät, kun alusta käyttää organisaation omaa verkkoa ja sen pääsynhallinta on roolipohjainen, ja kaikille sovelluksille ja datavirroille on yhdenmukaiset tietoturvakäytännöt. Organisaation ei tarvitse käyttää omia resurssejaan alustan ylläpitoon tai kehittämiseen.
Lisätietoja Goforen sivuilla:
https://gofore.com/ai-landing-zone/
Yhteyshenkilöt
Emmi BerlinIR & PR Lead
Puh:+358400903260emmi.berlin@gofore.comGofore Oyj
Gofore on kansainvälinen digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö. Meillä on lähes 1 800 asiantuntijaa kaikkiaan 23 kaupungissa Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Tšekissä, Virossa ja Espanjassa. Teknologian ja liiketoiminnan asiantuntijamme rakentavat toimivaa, turvallista ja yhdenvertaista digitaalista yhteiskuntaa palveluineen sekä kestäviä älykkään teollisuuden ratkaisuja. Monimuotoista osaajajoukkoamme yhdistävät pioneerihenkisyys sekä halu luoda inhimillisempää ja vastuullisempaa digimaailmaa. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka, ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2024 oli 186,2 miljoonaa euroa. Gofore Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Visiomme on olla merkittävin eurooppalainen digitaalisen muutoksen asiantuntijayritys.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gofore Oyj
Selvitys: Suomalaisten luottamus ei säily itsestään – Asiantuntijat varoittavat digitaalisen turvallisuuskulttuurin puutteesta23.6.2026 14:00:17 EEST | Tiedote
Suomalaisten luottamus yhteiskuntaan on yksi maan tärkeimmistä menestystekijöistä, mutta se ei säily itsestään. Luottamus siirtyy seuraaville sukupolville vain, jos sitä uusinnetaan ja siitä pidetään huolta. Asia selviää digitaalisen transformaation konsulttiyhtiö Goforen tutkimuslaitos Verianilla teettämästä selvityksestä. 15 yhteiskunnallisesti merkittävän johtajan ja johtavan asiantuntijan haastatteluihin perustuva selvitys tunnistaa viisi jännitettä, jotka haastavat suomalaisen yhteiskunnan luottamuspohjaa juuri nyt. Selvitys nostaa keskiöön kysymyksen, kuka johtaa kokonaisturvallisuuden kulttuuria Suomessa.
Gofore myy Huld-yrityskaupan mukana tulleen tuotesuunnitteluliiketoiminnan CoE Groupille22.6.2026 10:34:08 EEST | Tiedote
Digitaalisen muutoksen asiantuntijayhtiö Gofore on sopinut myyvänsä viime syksynä ostamansa Product Design & Technical Documentation -liiketoiminnan suomalaiselle energia- ja teollisuusalan suunnittelu- ja konsultointiyritys CoE Groupille. Kaupan kohteena oleva liiketoiminta on ennen kaupan toteutusta osa Huld Oy:tä. Huld Oy:ssä on vireillä osittaisjakautuminen, jonka seurauksena tämä liiketoiminta yhtiöitetään omaksi yhtiökseen. Se kattaa teollisuuden ja puolustussektorin fyysisten tuotteiden ja laitekokonaisuuksien suunnittelun ja teknisen dokumentaation ja työllistää noin 120 asiantuntijaa.
Gofore sells product design business acquired with Huld transaction to CoE Group22.6.2026 10:34:08 EEST | Press release
Digital transformation expert company Gofore has agreed to sell the Product Design & Technical Documentation business, acquired last autumn, to the Finnish energy and industry design and consulting company CoE Group. The business being sold is part of Huld Oy before the transaction is completed. Huld Oy is undergoing a partial demerger, after which this business will be incorporated as its own company. It covers the design and technical documentation of physical products and device assemblies for industry and the defense sector, employing about 120 experts.
Gofore kahdesti SuomiAreenan lavoilla: Teemoina digiarjen turvallisuus ja tekoäly johtajana10.6.2026 11:59:41 EEST | Tiedote
Digitaalisen muutoksen konsulttiyhtiö Gofore osallistuu tänäkin vuonna Porin SuomiAreenan keskusteluihin ajankohtaisten yhteiskunnallisten kysymysten äärellä. Panelisteina kahdella eri lavalla nähdään Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund sekä Goforen viime aikoina kasvaneen puolustus- ja turvallisuusliiketoiminnan johtaja Markus Asikainen. SuomiAreenan tämän vuoden pääteemana on luottamus.
Tutkimus: Julkishallinnon digitalisaation kehitys kriisissä – 15 huippujohtajaa vaatii kansallista digistrategiaa yli hallituskausien11.5.2026 08:30:10 EEST | Tiedote
Suomen julkishallinnon ylin johto katsoo, että digitalisaation kehitys etenee julkisella sektorilla liian hitaasti. Digitalisaation ykkösmaana tunnettua Suomea uhkaa jääminen jälkeen kehityksessä. Päällekkäistä kehitystyötä tehdään siiloissa, tekoälyn käyttöönotto takkuaa ja samat kysymykset ratkaistaan kymmenellä eri tavalla tai jätetään ratkaisematta. Suomeen tarvitaan kansallinen ja poikkihallinnollinen toimitusyksikkö, jolla on mandaatti toteuttaa digihankkeita organisaatiorajojen ja hallituskausien yli. Tiedot käyvät ilmi Goforen teettämästä tutkimuksesta, jossa syvähaastateltiin 15 julkishallinnon eturivin johtajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme