Riihestä kovia päätöksiä
3.9.2025 08:29:52 EEST | Metsäteollisuus ry | Tiedote
Hallituksen budjettiriihi päättyi odotetusti vähin yllätyksin, niukkuutta jaettiin. Orpon hallituksen talouspolitiikan suuri linja on oikea ja sen johdonmukaisessa noudattamisessa on tehty hyvää työtä. Muutama harha-askel polulla kuitenkin on. Jatkossa teollisuuden kilpailukyvystä ja metsien kasvua tukevista toimista on pidettävä entistä paremmin huolta, myös valtiontaloutta sopeutettaessa.

On hyvä, että Petteri Orpon johtama hallitus jatkaa sitkeästi ja määrätietoisesti toimia julkisen talouden tervehdyttämiseksi ja alati paisuneen julkisen velanoton taittamiseksi.
Käsillä on tilanne, jossa lääkkeet maistuvat karvailta, mutta taudin nujertamiseksi niiden syöminen on välttämätöntä. Hallituksen rooli lääkkeiden annostelijana on epäkiitollinen, silti hallitus on hoitanut tehtäväänsä kunniakkaasti.
Suomi on korkean kokonaisveroasteen maa, joten on tärkeää, että aiemmin tänä vuonna päätetystä kasvua tukevasta työn ja yrittämisen yleislinjasta ei nyt luovuttu. On toki erittäin valitettavaa, etteivät globaalin talouden suhdanteet ole tässä antaneen mitään vetoapua maamme talouden tilan korjaamiseen.
Sähköistämisen tuelle olisi tarvittu jatkopäätös
Energiaintensiivinen teollisuus odotti hallitukselta päätöstä sähköistämisen tuen jatkamisesta, mutta sitä ei saatu. Metsäteollisuus voi varmuudella todeta, että tuen loppuminen heikentää suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä aikana, jolloin toimintaympäristön nousevat kustannukset muutoinkin haastavat menestymisen edellytyksiä.
Sähköistämisen tuki on ollut merkittävä hiilivuotoa ehkäisevä ja keskeisissä kilpailijamaissamme laajasti käytetty mekanismi. Kun meillä tuki lopetetaan, monissa kilpailijamaissa se jatkuu muhkeana.
Sähköistämisen tukeen tiivistyy laajempi kysymys siitä minkälaisen potentiaalin poliittiset päättäjämme energiaintensiivisen teollisuuden kotimaisessa tuotannossa ja investoinneissa näkevät. Halutaanko Suomi pitää houkuttelevana toimintaympäristönä?
Teollisuuden toiminta- ja kasvuedellytykset nostettava tärkeysjärjestyksen kärkeen
Hallituksen talouspolitiikan ytimessä oleva julkisen talouden vahvistaminen vaatii ensisijaisesti kestävää talouskasvua ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaamista. Suomen ei pitäisi omin toimin tehdä ratkaisuja, joissa suomalaisyritykset asetetaan muita heikompaan kansainväliseen kilpailuasemaan vaan esimerkiksi sähköistämistä on edistettävä verrokkimaiden tavoin.
Hallituskauden loppupuoliskolla maamme teollisuuden toiminta- ja kasvuedellytykset on nostettava poliittisessa päätöksenteossa tärkeysjärjestyksen kärkeen. Vain kestävästi kasvava talous mahdollistaa hyvinvointimme kasvun ja hyvät julkiset palvelut.
Metsien kasvusta huolehtiminen tuo monta hyvää
Hallituksen päätökset metsien kasvun vahvistamiseksi sekä metsäpinta-alan lisäämiseksi päätetyt toimenpiteet ovat erittäin tärkeitä ja tervetulleita. Metsien kasvun tukeminen on sekä taloudellisesti että ilmaston kannalta järkevää.
On selvää, että metsien elinvoimaisuuden ja kasvun turvaamiseksi tarvitaan edelleen merkittäviä lisäpanostuksia. Niillä tuetaan teollisuuden raaka-aineen karttumista kotimaassa ja puuston hiilinielujen vahvistamista. Samalla toimet auttavat metsiä sopeutumaan tulevaisuuden ilmastoon. Siksi myös taimikoiden ja nuorten metsien hoidon tuen riittävyys on jatkossa varmistettava. Nyt budjetissa linjatut resurssit eivät todennäköisesti tule riittämään haettaviin taimikoiden ja nuorten metsien hoitotoimiin.
Metsäteollisuus pitää erittäin hyvänä jo kevään kehysriihessä tehtyä päätöstä suunnata rahoitusta hiilinielujen ja -varastojen laskennan kehittämiseen.
Lisätietoja:
Paula Lehtomäki
toimitusjohtaja
Metsäteollisuus ry
p. 09 132 6600
paula.lehtomaki@forestindustries.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula LehtomäkiToimitusjohtajaMetsäteollisuus ry
Puh:09 132 6600paula.lehtomaki@forestindustries.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Kutsu: webinaari suometsien vesienhallinnasta 15.10.202623.9.2026 11:22:49 EEST | Kutsu
Suometsillä on merkittävä rooli puuntuotannon, ilmastotavoitteiden ja vesiensuojelun kannalta. Miten metsänomistaja tai metsäalan ammattilainen tunnistaa, milloin suometsän kuivatus on riittävä ja milloin toimenpiteitä tarvitaan? Näihin kysymyksiin vastataan Kohti uutta suometsätaloutta -koulutuswebinaarissa torstaina 15.10.2026 klo 9.00–10.30. Webinaarissa esitellään uusinta tutkimustietoa suometsien vesitaloudesta sekä käytännön ratkaisuista, joilla voidaan tukea metsien kasvua, vähentää vesistökuormitusta ja hillitä kasvihuonekaasupäästöjä. Koulutusten sisällöstä vastaavat Helsingin yliopiston metsätieteen asiantuntijat. Webinaari on suunnattu metsänomistajille, metsäalan ammattilaisille ja kaikille suometsien hoidosta kiinnostuneille. Aika: torstai 15.10.2026 klo 9.00–10.30 Paikka: verkkotapahtuma Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://www.lyyti.in/suometsan-vesienhallinta-151026 Webinaari on osa Kohti uutta suometsätaloutta -hanketta, jonka tavoitteena on tuoda tutkimustietoa käy
Ruokaviraston päätös mahdollistaa puunhankinnan sikaruttoalueella1.9.2026 14:48:12 EEST | Tiedote
Ruokaviraston uusi päätös mahdollistaa puunhankinnan tartuntavyöhykkeeltä ja näin varmistaa yhden merkittävimmän teollisuudenalan toiminnan jatkumisen kaakkoisessa Suomessa. Metsäteollisuus ry katsoo, että afrikkalaisen sikaruton torjuntatoimien tulee jatkossakin olla aktiivisia, mutta samalla niiden tulee huomioida kokonaisvaltaisesti eri teollisuudenalojen toimintaedellytykset.
Metsäteollisuuden tuotantomäärät ja vienti kasvoivat vuoden toisella neljänneksellä1.9.2026 14:04:39 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden suhdannetilanne säilyi heikkona vuoden toisella vuosineljänneksellä, mutta tuotantomäärät kuitenkin kasvoivat. Yhtiöiden tehostamistoimet ovat parantaneet kannattavuutta ja tehdyt investoinnit näkyvät tuotantomäärissä. Jatkuva geopoliittinen epävarmuus heijastuu suhdanneodotuksiin, jotka kääntyivät kuitenkin varovaiseen nousuun.
Hallitusohjelman toteuttaminen ei nyt riitä28.8.2026 08:49:35 EEST | Tiedote
Hallituskausi kääntyy kohti loppuaan ja Petteri Orpon hallitus kokoontuu ensi viikolla viimeiseen budjettiriiheensä. Siellä hallitus ei saa pudottaa hanskojaan, päinvastoin: Riihessä on edelleen tehtävä päätöksiä, jotka vahvistavat teollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä uusille investoinneille. Suomen talous ei kestä tyhjäkäyntiä, saati yhtään kasvua heikentävää päätöstä.
Ennallistamissuunnitelma on liian kallis27.8.2026 11:40:50 EEST | Tiedote
Metsäteollisuus ry katsoo, että kansallinen ennallistamissuunnitelma on nykymuodossaan taloudellisesti ylimitoitettu ja puutteellisesti arvioitu. Suomen luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen ja tärkeä tavoite, mutta se on toteutettava niin, että myös kotimaisen puun saatavuus, työllisyys ja alueiden elinvoima turvataan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme