KOVA on tyytyväinen vuoden 2026 korkotukilainavaltuuksien nostamisesta
Pääministeri Petteri Orpon hallitus on tänään päättyneessä budjettiriihessään päättänyt nostaa kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen tarkoitettua korkotukilainavaltuutta 135 miljoonalla eurolla valtiovarainministeriön vuoden 2026 budjettiehdotukseen nähden. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry pitää lainavaltuuden nostamista myönteisenä asuntorakentamisen kannalta. KOVA esitti hallitukselle, että korkotukilainavaltuuden taso olisi ollut ensi vuonna tämän vuoden tasolla, eli 1 750 miljoonassa eurossa. Tämä olisi ollut 615 miljoonaa euroa suurempi kuin hallituksen budjettiriihessä päättämä lainavaltuuden taso.

Kohtuuhintaisten asuntojen rakentamiseen tarkoitetun korkotukilainavaltuuden nosto 135 miljoonalla eurolla tulee jonkin verran nostamaan ensi vuodelle tarkoitettua kohtuuhintaisen asuntorakentamisen tasoa. Ehdotetulla 1 135 miljoonan lainavaltuudella saadaan käynnistettyä arviolta yhteensä noin 4 500 uuden kohtuuhintaisen asunnon rakentaminen ja peruskorjaaminen vuonna 2026. Tämä nostaa määrää arviolta reilulla 500 asunnolla ylöspäin.
- Korkotukilainavaltuuden nosto on myönteinen ele asunto- ja rakennusalalle, sillä se lisää jonkin verran asuntorakentamista. Päätös on erityisen merkittävä, koska merkkejä vapaarahoitteisen asuntotuotannon määrän kasvusta ei ole edelleenkään nähtävissä lähiaikoina. KOVAn jäsenet, jotka rakentavat noin 80 prosenttia kaikesta valtion tukemasta asuntotuotannosta, pystyvät tarjoamaan työtä ja toimeliaisuutta rakennusalalle myös ensi vuonna. On myös myönteistä, että uusien opiskelija-asuntohankkeiden lainoitusaste nostetaan 100 prosenttiin, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen toteaa.
- Sen sijaan vuoden 2027 korkotukilainavaltuuksien leikkaaminen 365 miljoonalla eurolla tässä vaiheessa on perusteetonta. Asunto- ja rakennusalan tilanne on sen verran epävarma, että en näe perusteluja tällaisen leikkauksen tekemiselle tässä vaiheessa. Vuoden 2027 korkotukilainavaltuuksien arviointi on järkevää tehdä vasta vuoden 2026 aikana, kun asuntorakentamisen tuleva suhdannetilanne on tiedossa, Parkkonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 137 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä 340 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2025 yhteensä noin 4 800 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
Kommentti: Miksi vapaaehtoiseen energiasopimukseen kannattaa liittyä?18.12.2025 05:30:00 EET | Tiedote
Energiatehokkuussopimuksia on tehty Suomessa jo lähes 30 vuotta, joista 20 vuotta niillä on toimeenpantu EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Vapaaehtoiset sopimukset ovat sopineet suomalaisten tunnolliseen ja tehokkaaseen tapaan toimia ilman raskasta valvontakoneistoa ja sanktioita. Käynnissä olevalla kaudella (2017–2025) mukana on 779 yritystä ja 164 kuntaa/kuntayhtymää, jotka kattavat lähes 60 % Suomen kokonaisenergiankulutuksesta.
KOVA: Erityisryhmien asuntokohteita ei tällä hetkellä juuri suunnitella tai rakenneta16.12.2025 04:30:00 EET | Tiedote
Erityisryhmien asuntokohteita suunnittelee tällä hetkellä vain hyvin harva kohtuuhintainen asuntotoimija. Vain 14 prosenttia asuntotoimijoista kertoo suunnitelleensa uusien erityisryhmien asuntokohteiden rakentamista vuosina 2024–2025. Kohteita suunnitelleista ainoastaan ne toimijat, joille on myönnetty erityisryhmien investointiavustus, ovat pystyneet käynnistämään erityisryhmien asuntokohteen rakentamisen. Investointiavustus on myönnetty harvemmalle kuin joka kymmenelle kohtuuhintaiselle asuntotoimijalle. Tulokset perustuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen tekemään kyselyyn.
Kaksi uutta jäsentä KOVA ry:lle11.12.2025 11:15:00 EET | Tiedote
Kankaanpään Asunnonhankinta Oy ja Kiinteistö Oy Vaalan Niska ovat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n uusimmat jäsenet. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiöt KOVAn jäseniksi tänään.
KOVA: Kohtuuhintaisten asuntojen vuokrien ja käyttövastikkeiden nousu tasaantuu selvästi ensi vuonna10.12.2025 05:30:00 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisten asuntojen vuokrien ja käyttövastikkeiden viime vuosina nähty suhteellisen voimakaskin kasvu tasaantuu selvästi vuonna 2026. Valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat kasvavat koko maassa keskimäärin 1,1 prosenttia. Valtion tukemien erityisryhmien vuokra-asuntojen vuokrat nousevat keskimäärin 2,1 prosenttia. Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden keskimääräinen kasvu on 1,7 prosenttia. Luvut perustuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenyhteisöillään teettämään kyselyyn.
Kommentti: Asuntoyhteisöjen korkotukilainat ja Suomen EDP-velkasuhde vuonna 20254.12.2025 04:30:00 EET | Tiedote
Suomen julkisen sektorin velasta on ollut runsaasti keskustelua syksyn mittaan. Aihe on tärkeä ja Suomen julkisyhteisöjen velan suhde bruttokansantuotteeseen kohosi kesäkuussa ennätyksellisen korkealle, 88,3 prosenttiin. Keskustelussa on aika ajoin vilahtanut myös maininta siitä, että tätä velkasuhdetta on keinotekoisesti kasvatettu valtion tukemaan asumiseen liittyvällä tilastointimuutoksella. Aiheesta tuntuu kuitenkin olevan vaihtelevasti tietoa saatavilla, joten tässä kirjoituksessa avataan hieman tuota muutosta nykytilanteen valossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme