Budjettiriihen päätökset eivät heikennä puhtaan siirtymän edellytyksiä
Energiateollisuus ry:n mukaan hallituksen julkistama neuvottelutulos valtion budjetista säilyttää energiainvestointien toimintaympäristön vakaana.
Puhtaaseen energiaan perustuvat investoinnit avaavat mahdollisuuksia luoda Suomeen talouskasvua. Hallitus edistää myös lupavirastouudistusta, jonka tavoitteena on paremmin resurssein jouduttaa lisäinvestointien edellyttämää joustavaa luvitusta. On huolehdittava samalla siitä, että lupaprosessin kustannukset eivät kohtuuttomasti nouse myöskään lupia hakeville.
- Olen tyytyväinen siihen, että hallitus osoittaa sitoutumisensa puhtaan siirtymän tuomiin mahdollisuuksiin, eikä ole vaikeassa taloustilanteessa heikentänyt sen edellytyksiä, toteaa Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä. - Nyt on pidetty kiinni kevään kehysriihen kasvutoimista ilman suurempia kasvun edellytyksiin kohdistuvia leikkauksia.
Puhtaaseen energiaan perustuvat investoinnit avaavat merkittävän mahdollisuuden luoda Suomeen talouskasvua. Investointiympäristö on haastava ja hallituksen on kaikessa päätöksenteossaan huolehdittava siitä, että se ei entisestään heikkene. Hallitus on kaikessa toiminnassaan vahvistettava viestiään sitoutumisesta puhtaaseen siirtymään ja halukkuutensa saada investointeja Suomeen.
- Kuluneen vuoden aikana on valitettavasti tämän osalta ollut horjuntaa mm datakeskusten ja tuulivoiman osalta, Leskelä toteaa. – Tarvitsemme sähköä kuluttavia investointeja, tarvittava sähköntuotanto löytyy kyllä, kunhan investointiympäristö pysyy ennakoitavana ja vakaana ja sitä ei millään tavalla heikennetä.
Yhteyshenkilöt
Jukka Leskelätoimitusjohtaja
Puh:+358 50 593 7233jukka.leskela@energia.fiEnergiateollisuus ry (ET) on energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö. Edustamme yrityksiä, jotka tuottavat, hankkivat, siirtävät ja myyvät sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä sekä tarjoavat niihin liittyviä palveluja. Tavoitteenamme on, että vuonna 2035 asiakas, yhteiskunta ja ympäristö saavat hiilineutraalista energiasta uutta hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Energiateollisuus ry
Lähes kaikki sähköverkkoyhtiöt valittavat korkeimpaan hallinto-oikeuteen Energiaviraston valvontamenetelmien muutoksista23.12.2025 11:59:34 EET | Tiedote
Energiaviraston verkkoyhtiöiden valvontamenetelmät vuosille 2024–2031 heikentävät merkittävästi sähköverkkoyhtiöiden toimintaedellytyksiä ja investointikykyä. Valvontamenetelmät vaarantavat verkkoinvestointien toteuttamisen pitkällä aikavälillä, mikä on ristiriidassa Suomen kilpailukyvyn varmistamisen sekä puhtaan siirtymän toteuttamisen kanssa.
Ydinvoiman suosio vahvistuu, tuuli ja vesi säilyttäneet asemansa ja datakeskusten lämpö kelpaa ihmisille11.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Energia-asenteissa tapahtuneet muutokset ovat maltillisia. Ydinvoiman suosio on kasvanut, tuulen ja veden säilynyt hyvällä tasolla. Kansalaiset ovat valmiita maksamaan sähkönsiirrosta hieman nykyistä enemmän, kunhan katkot pysyvät lyhyinä, kaukolämpöön kaivataan hukkalämpöjä, joita saadaan datakeskuksista ja teollisuudesta.
Komission verkkopaketin tavoitteena on kirittää energiaverkkoinvestointeja10.12.2025 14:08:51 EET | Tiedote
Euroopan komission julkaisema energiaverkkopaketti lisää EU:n valtaa jäsenvaltioiden rajat ylittävien siirtoyhteyksien osalta. Komissio reagoi näin nopean energiamurroksen tuottamiin haasteisiin. Paikallisten jakeluverkkojen osalta kehittämisen haaste jää kansalliselle tasolle. Suomessa verkkojen kehittämistä hidastaa puute resursseista.
Kansallinen energia- ja ilmastostrategia on yllätyksetön, mutta antaa sen mitä pitääkin4.12.2025 15:58:53 EET | Tiedote
Suomen tavoitteena on kansallisen ilmasto- ja energiastrategian mukaisesti olla edelleen puhtaan energian suurvalta ja suunnannäyttäjä. Energiateollisuuden näkemyksen mukaan strategiassa on niukasti uusia toimenpiteitä, painopiste on toimintaympäristön ennakoitavuudessa, hiilen talteenotossa ja toiveessa kasvattaa nieluja.
Asiakkaiden tyytyväisyys energiayhtiöitään kohtaan kohonnut kaikilla mittareilla29.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Energiateollisuus ry:n teettämän asiakaskyselyn mukaan energiayhtiöihin ollaan tyytyväisiä, ja huomattava osa asiakkaista on valmis suosittelemaan yhtiötään myös toisille. Omaa energiayhtiötä pidetään luotettavana, toimivana ja paikallisena, joskin myös kalliina, kyselystä ilmenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme