Kypsillä Hyvä Apaja kirjolohisuikaleilla kala vaivatta osaksi arkea
Hyvä Apaja tuo syyskuussa kauppoihin kypsät kirjolohisuikaleet helpottamaan kalan lisäämistä arkeen. Kirjolohisuikaleet ovat uudenlaisia heti valmiita kalasuikaleita, joita voi käyttää kinkkusuikaleiden tapaan. Uutuus on myynnissä savun ja texmexin makuisena.

Suomalaiset syövät kalaa suosituksia vähemmän, ja monet haluaisivat lisätä kalan käyttöä (Pro Kala: Kalakauppa-julkaisu). Kalan tarjoaminen arjen kiireessä koetaan usein aikaa vieväksi ja hankalaksi.
Hyvä Apajan uudet, kypsät kirjolohisuikaleet taklaavat nyt nämä molemmat esteet. Kalamassasta valmistetut suikaleet ovat käyttövalmiita sellaisenaan esimerkiksi kiusauksiin ja piirakoihin. Nopeasti pannun kautta käyttämällä suikaleista saa rapeapintaisia, jolloin ne ovat erinomaisia kalapastassa tai esimerkiksi tacojen täytteenä ja salaatissa.
”On hienoa, että saamme kauppoihin uusia innovatiivisia ja helppokäyttöisiä kalatuotteita, joilla voi kiireisessäkin arjessa lisätä kalaa lautaselle. Kalan syöminen kaksi-kolme kertaa viikossa on haasteellista monelle juuri siksi, että kala koetaan hankalaksi kokata. Valmiit, kypsät kalasuikaleet on helppo ottaa käyttöön myös lapsiperhearjessa. Tuotteet ovat maukkaita, laadukkaita ja tosi monipuolisia: ne sopivat laatikoihin, pastoihin ja piirakoihin ja lisäksi trendikkäisiin lasten lempiruokiin, kuten tacoihin ja vaikka nachopeltiin”, kommentoi käyttökokemuksia kokki Teresa Välimäki, joka on kehittänyt kirjolohisuikaleille kalabowl-reseptin.
Hyvä Apaja Savukirjolohisuikale on miedosti savuisen makuinen ja Hyvä Apaja Texmex-kirjolohisuikaletta maustaa lempeästi muun muassa tomaatti, juustokumina ja hippunen chiliä. Suikaleiden kalapitoisuus on hyvin korkea, 88 % ja makumaailmat on suunniteltu sellaisiksi, että kiireistä arkea elävien aikuisten lisäksi myös lapset on helppo saada innostumaan kalaruoista.
”Hyvä Apajalla on kuluttajien mielestä muihin kalabrändeihin verrattuna parhaanmakuiset ja helppokäyttöisimmät tuotteet sekä paras hinta-laatu -suhde (Hyvä Apajan kuluttajatutkimus 05/2025). Erityisesti lapsiperheet ovat ottaneet kalapyörykkätuotteemme omikseen, ja haluammekin auttaa juuri heitä arjen ruokavalinnoissa myös uusilla herkullisilla ja sopivan miedoilla kirjolohisuikaleillamme”, kertoo PNM-Chipstersin markkinointi-, kategoria- ja tuotekehitysjohtaja Riina Hagman.
Tuotetiedot
Savukirjolohisuikale 200 g, n. 2,99 €
Käyttövalmis ja herkullinen, miedon savuinen kirjolohisuikale arjen kiireeseen ja viikonlopun herkutteluun. Kokeile piirakassa, pastassa ja kiusauksessa!
Texmex-kirjolohisuikale 200 g, n. 2,99 €
Käyttövalmis ja maistuva kirjolohisuikale lempeän texmexin makumaailmassa. Kokeile tortilloissa, piiraissa, salaateissa ja monessa muussa ruoassa!
Hyvä Apaja Kirjolohisuikaleet valmistetaan Ahvenanmaalla.
Teresa Välimäen Kirjolohibowl korealaisittain
4 annosta
2 rkl paahdettua seesamiöljyä
2 pss (400 g) Hyvä Apaja Savukirjolohisuikaleita
ripaus suolaa
1 rkl limemehua
2 rkl seesaminsiemeniä
lisäksi:
1 pss pikanuudeleita
4 dl kuumaa vettä
200 g kaalia tai punakaalia suikaleina
1 kurkku suikaleina
n. 100 g babypinaattia tai rapeaa salaattia
200 g edamamepapuja
kastike:
2 rkl paahdettua seesamiöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl limemehua
1 tl hunajaa
(ripaus suolaa)
lisäksi:
chilimajoneesia
rouhittuja maapähkinöitä
limelohkoja
Kuumenna seesamiöljy paistinpannulla. Paista kirjolohisuikaleet kauniin värisiksi. Mausta ripauksella suolaa ja limemehulla. Ripottele joukkoon seesaminsiemenet. Jäähdytä hieman. Kaada kuuma vesi pikanuudeleiden päälle ja anna turvota noin 5 minuuttia. Valuta hyvin. Kääntele nuudeleiden joukkoon kaali- ja kurkkusuikaleet. Jaa pinaatti tai salaatti kulhojen pohjalle. Nostele päälle nuudeli-kasvisseosta ja lusikoi viereen edamamepapuja sekä kirjolohisuikaleita. Sekoita kastikkeen ainekset ja lusikoi sitä kasvisten päälle. Viimeistele kulho chilimajoneesiraidoilla, maapähkinöillä sekä limelohkolla.
Yhteyshenkilöt
Riina HagmanMarketing, Category & Product Development DirectorPNM-Chipsters
Puh:+358 (0)40 1840 854riina.hagman@pnmchipsters.fihyva-apaja.fiKuvat
PNM-Chipsters ja Hyvä Apaja
Hyvä Apajan tuotevalikoima palvelee helpoilla ratkaisuillaan niin ammattilaisia kuin kotikokkaajia. Se sisältää monenlaisia kalaherkkuja, kuten kalasalaatteja, Suomen suosituimpia kalapyöryköitä sekä valmisaterioita. Monella tyylillä, koukuttavan hyvällä maulla ja aina tuoreista raaka-aineista.
PNM-Chipsters on suomalainen ruokatalo, jonka kala-, liha-, kasvis- ja herkuttelutuotevalikoima kuuluu päivittäin kuluttajien lautasille. Valmistamme laadukkaita elintarvikkeita ja rikastamme suomalaista ruokakulttuuria parhailla brändeillä maailmalta. Brändejämme ovat Hyvä Apaja, Komero ja Familia sekä edustamamme kansainväliset brändit, kuten De Cecco, Valrhona, Rougié ja Ponthier. Valikoimastamme löytyy kalajalosteita, tuorekalaa ja muita mereneläviä, laaja valikoima lihatuotteita, hedelmä- ja vihanneskomponentteja sekä pastaa, leipomotuotteita ja kattava valikoima gourmet-herkkuja. PNM-Chipsters Oy työllistää noin 80 henkeä Suomessa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sillä on tuotantolaitokset Porvoossa, Keravalla ja Maarianhaminassa. Yritys palvelee sekä vähittäiskauppaa että foodservice-sektoria ja teollisuutta. PNM-Chipsters on osa PNM Holding Oy -konsernia, johon kuuluu myös vihannes- ja hedelmäratkaisuja tarjoava Valmix Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podiva Oy
Parhaat vinkit joulun pikkupaketteihin ja kuusen alle16.10.2025 14:52:53 EEST | Tiedote
Onko tänä vuonna luvassa pikkujoulut, eikä Secret Santa –lahjapeliin ole vielä löytynyt sopivaa lahjaa? Pienet ja huomaavaiset lahjat ovat merkityksellinen valinta tänä jouluna esimerkiksi kaveri- tai työporukan yhteiseen lahjavaihtoon. Jouluaaton osuvimmat paketit ovat hyödyllisiä ja saajallensa tärkeitä. Näillä vinkeillä täytyy vaativankin lahjalistan toiveet.
Hiusten muotoilulaitteiden uudet tuulet puhaltavat: Remingtonin uusi AIRvive -tuotesarja taklaa pörröisyyden ja takaa sileän kestävän lopputuloksen.13.10.2025 15:44:39 EEST | Tiedote
Remington tuo kauppoihin lokakuussa uuden Remington AIRvive -tuotesarjan, jonka muotoilulaitteet lukitsevat kosteuden hiukseen kihartamisen, suoristamisen ja kuivauksen aikana. Tuotesarja on kehitetty silottamaan pörröisyyttä ja luomaan kestävä kampaus jokaisella muotoilukerralla. Laitteiden muotoiluun on haettu inspiraatiota tämän hetken trendeistä.
Frantsila voitokkaana European Natural Beauty Awards 2025 -kilpailussa1.10.2025 08:55:46 EEST | Tiedote
Frantsila palkittiin elämäntyöstään Lifetime Achievement Awards -palkinnolla Pariisissa 29.9.2025 pidetyssä palkintogaalassa. Lisäksi Frantsilan keväällä lanseeratut Kehäkukka-sarjan puhdistusöljy ja seerumi saivat kunniamaininnat maakohtaisessa Excellence Award -palkintokategoriassa.
Pirteä Järvikylän Pirre täydentää suosittua suomalaisten salaattisekoitusten valikoimaa18.9.2025 10:17:50 EEST | Tiedote
Famifarm Oy tuo lokakuussa kauppoihin uuden pirteän Järvikylä-salaattisekoituksen vastaamaan kasvavaan kotimaisten salaattisekoitusten kysyntään. Käyttövalmis Pirre-salaattisekoitus on monikäyttöinen, ja se sopii sekä salaattien pohjaksi että lisukkeeksi pääruoan kylkeen. Mehevässä ja rapeassa sekoituksessa on punaisia ja vihreitä kokonaisia, pieninä kerättyjä mehukkaita ja herkullisia salaatinlehtiä.
Picnic valittu Helsinki-Vantaan uuden alueen kahvila-ravintolaksi – metsän taikaa ja pohjoismaisia brändejä17.9.2025 10:25:05 EEST | Tiedote
Picnic on keskiössä Helsinki-Vantaan lentoasemalle ensi keväänä uudelle Schengen-porttialueelle avattavalla, pohjoismaisia brändejä esiin nostavalla alueella. Picnic palvelee kaikkia lentoaseman asiakkaita kiireisestä liikematkustajasta lomailevaan lapsiperheeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



