Suomen ja Ruotsin puolustusministerit osallistuvat Hanakäräjät -foorumiin
3.9.2025 09:30:40 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson ja Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen osallistuvat Hanaholmenin puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen Hanakäräjät -foorumiin, joka järjestetään 30. syyskuuta 2025.

Hanakäräjät on vuosittain järjestettävä ruotsalais-suomalainen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen foorumi, jonka järjestää Hanaholmen yhteistyössä Ruotsin ja Suomen puolustusvaliokuntien kanssa.
Molempien maiden puolustusvaliokuntien lisäksi myös Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson sekä Suomen puolustusministeri Antti Häkkänen ovat vahvistaneet osallistumisensa konferenssiin, joka tänä vuonna keskittyy Itämeren alueen lisääntyneeseen hybridiuhkaan ja puolustusteollisuuden merkitykseen dramaattisesti muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
”Hanakäräjät houkuttelee vuosittain johtavia päätöksentekijöitä ja asiantuntijoita Ruotsista ja Suomesta. Olemme erityisen iloisia voidessamme jo nyt vahvistaa puolustusministerien osallistumisen”, sanoo projektipäällikkö Tina Räihä.
Hanating järjestetään 30.9.2025 klo 10–14 Hanaholmenissa.
Katso ohjelma: https://hanaholmen.fi/fi/events/hanakrjt-2025
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Kulturarvsberedskap i Norden och Baltikum: slutrapport med rekommendationer17.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
En rapport om kulturarvsberedskapen i Norden och Baltikum har nu färdigställts. Rapporten uppmärksammar likheter och olikheter i vår beredskap samt lyfter fram analyser, presentationer och konkreta rekommendationer.
Kulttuuriperintöalan kriisivalmius Pohjoismaissa ja Baltiassa: loppuraportti suosituksineen17.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden ja Baltian kulttuuriperintöalan kriisivalmiutta koskeva raportti on nyt valmis. Raportissa huomioidaan yhtäläisyydet ja erot valmiudessa, ja se sisältää myös analyysejä, esityksiä ja konkreettisia suosituksia.
Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj till H.M. Konungen11.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
H.M. Konung Carl XVI Gustaf har tilldelats Kulturfonden för Sverige och Finlands förtjänstmedalj. Medaljen delades ut vid Kukkolaforsen i Haparanda, vid gränsen mellan länderna.
Kuningas Kaarle XVI Kustaalle Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali11.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruotsin kuninkaalle Kaarle XVI Kustaalle on myönnetty Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston ansiomitali. Mitali luovutettiin 27.8. Haaparannassa Kukkolaforsenilla, maiden yhteisellä rajalla.
Finland och Sverige möts på Göteborgs bokmässa10.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Välkommen att delta i våra program på bokmässan i Göteborg. Vi bjuder på aktuella samtal om bildning och demokrati, konst och historia, journalistik och yttrandefrihet, allt ur ett svensk-finskt perspektiv. Du möter oss också i montern B06:70.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme