Suomen startup-yhteisö on tyytyväinen, että suuremmilta leikkauksilta tutkimukseen ja kehitykseen vältyttiin
3.9.2025 11:41:22 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote
Suomen startup-yhteisö on tyytyväinen hallituksen budjettiriihi päätöksiin.

“Aiemmin kaavaillut suuret leikkaukset niin tutkimukseen ja kehitykseen kuin yliopistosektorillekin päätettiin perua. Tämä osoittaa, että hallitus ymmärtää tutkimuksen ja kehityksen merkityksen suomalaiselle kasvulle ja yritysten menestymiselle”, toteaa Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.
Budjettiriihessä päätetyn sopeutuskokonaisuuden myötä yritystukia leikataan noin 141 miljoonalla eurolla vuoden 2027 tasolla, kun huomioidaan valtuuksien alentaminen.
Startup-yhteisö on tukenut yritystukien leikkaamista, kun kyse on puhtaasti säilyttävistä tuista. Nyt kuitenkin näyttää, että leikkaukset kohdistuvat myös uudistaviin tukiin. Painopisteen olisi toivonut olevan vahvemmin säilyttävissä tuissa.
Valtion alijäämä on edelleen 11 miljardia euroa. Tämäkään hallitus ei tule pääsemään lähellekään budjettitasapainoa. Suomi tarvitsee uusia kasvuun investoivia yrityksiä, joita startupit edustavat. Näiden yritysten kasvua on vahvistettava. Tämän osalta panostukset esimerkiksi kvanttitekniikan huippuosaamiskeskuksen käynnistämiseen ovat pitkällä tähtäimellä merkittäviä. “Toisekseen kasvupaketti, joka kevään puoliväliriihen yhteydessä hyväksyttiin on tärkeää viedä nopealla aikataululla käytäntöön ja konkreettisiksi toimiksi”, kannustaa Pakarinen hallitusta.
Yhteyshenkilöt
Riikka PakarinenToimitusjohtaja / CEOSuomen startup-yhteisö / Finnish Startup Community
Puh:+358405800833riikka@startupyhteiso.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö
VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita8.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.
Startup-exitit näkyvät myös työntekijöiden tuloissa3.6.2026 10:44:41 EEST | Tiedote
Startup-exitit eivät hyödytä vain perustajia. Tilastoaineisto osoittaa, että vaikutus näkyy myös työntekijöiden tuloissa vielä vuosia enemmistöosuuden myynnin jälkeen.
Startup-kenttä pitchasi uusia ratkaisuja kasvun haasteisiin20.5.2026 11:14:55 EEST | Tiedote
Alan toimijat ehdottavat Suomelle joustavampaa maahanmuuttomallia, uusia kannustimia startup-sijoittamiseen sekä vahvempia kannustimia tutkimuksen kaupallistamiseen. Ehdotukset syntyivät TAKOMO policy hackathonissa, jossa noin 100 startup-perustajaa, sijoittajaa ja ekosysteemitoimijaa ratkoi startup-kentän keskeisiä kasvun esteitä.
Merkittävä muutos startupeille – optioverotus vihdoin oikeudenmukaiseksi23.4.2026 06:37:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti kehysriihessä uudistaa työsuhdeoptioiden verotusta tavalla, jota Suomen startup-yhteisö on ajanut pitkään. Jatkossa startup-yritysten työntekijöiden työsuhdeoptioita verotetaan vasta osakkeiden myyntihetkellä eli silloin, kun työntekijä on saanut käteen todellista tuottoa.
Kasvu tarvitsee nyt neljä konkreettista päätöstä17.4.2026 08:12:00 EEST | Tiedote
Suomen Startup-yhteisö esittää hallituksen puoliväliriiheen neljää uudistusta, joilla voitaisiin vahvistaa talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kasvuyritysten toimintaedellytyksiä Suomessa. Ehdotukset ovat julkisen talouden näkökulmasta maltillisia, mutta niiden vaikutus Suomen pitkän aikavälin kasvuun voisi olla merkittävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme