Kansanedustaja Jenni Pitko: “Hallituksen budjettipäätöksiä leimaa ymmärtämättömyys asuntopolitiikasta”
3.9.2025 12:53:44 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hallitus on päättänyt budjettiriihessä leikata kohtuuhintaisen asumisen lainavaltuuksia. Kansanedustaja ja vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko pitää päätöstä vastuuttomana ja tarpeettomana lisäaskeleena polulla, jossa hallitus on jo monin tavoin heikentänyt kohtuuhintaista asumista.

“Tämä johtaa hallitsemattomaan muutokseen suomalaisessa asuntopolitiikassa. Nykyinen kohtuuhintainen asuntopolitiikka ajetaan minimiin, mutta tilalle ei olla tuomassa uusia ratkaisuja”, Pitko huomauttaa.
“Hallituksen politiikka on omiaan lisäämään huonovointisuuden kasautumista, syrjäytymistä ja jopa rikollisuuden ja turvattomuuden kasvua. Olemme astuneet Ruotsin tielle. Esimerkit Tukholmasta pitäisi ottaa vakavasti. Vaikka Suomessa ei ole no-go-alueita, ei meidän kannattaisi viedä kaupungeilta työkaluja eriytymisen ehkäisemiseksi”, Pitko linjaa.
Hallitus päätti vähentää korkotukilainavaltuuksia 365 miljoonalla eurolla jo aikaisemmin tehtyjen leikkausten lisäksi. Hallitus ei ole millään tavalla tarkastellut, millaisia vaikutuksia näin radikaalilla Suomen toimivan asuntopolitiikan alasajolla on.
“Ara-asuntotuotanto on vähentymässä lähivuosina jo hallituksen aiempien leikkausten myötä ja tilanne vain pahenee. Lisäksi käynnissä on jo asumistuen muutosten aiheuttama häätöaalto ja asunnottomuus on lyhyessä ajassa lisääntynyt kaupungeissa. Edullisia vuokra-asuntoja jonoissa odottaa jopa sata tuhatta ihmistä. Vaikuttaa siltä, että hallituksella ei ole minkäänlaista visiota, miten kohtuuhintainen asuminen jatkossa järjestetään”, Pitko jatkaa.
“Markkinaehtoisen rakentamisen ollessa jäissä tulevat luvut jonoista ja asunnottomista vain pahenemaan. Tämä vaikeuttaa myös työvoiman saamista kasvukeskuksiin. Pidemmällä tähtäimellä kohtuuhintaisen asuntotuotannon alasajo johtaa alueiden eriytymiseen, kun pienituloiset joutuvat muuttamaan samoille alueille, etäämmäksi keskustoista. Tietääkö hallitus, mitä se on tekemässä?”, Pitko päättää.
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme