Järjestöt kaipaavat nyt vakautta ja näkymää tulevaisuuteen
3.9.2025 13:03:15 EEST | Syöpäjärjestöt | Tiedote
Syöpäjärjestöt kiittää hallitusta eilisestä budjettiriihipäätöksestä olla tekemättä lisäleikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen. Ehdotettu 100 miljoonan lisäleikkaus ensi vuodelle olisi tarkoittanut järjestösektorin hallitsematonta alasajoa.
– Päätös on tärkeä järjestötyön tulevaisuuden kannalta. Kannatamme myös hallituksen päätöstä tasapainottaa valtiontaloutta korottamalla haittaveroja, kuten alkoholin, tupakan ja nikotiinipussien verotusta, sanoo Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen.
– Epävarmuus kuitenkin jatkuu. Jo päätetyt avustusleikkaukset ovat huomattavia eikä niiden kohdentumisesta ole vielä tietoa, vaikka ensi vuoden toiminnan suunnittelu on järjestöissä jo pitkällä. Vaarana on, että myös hyvin tulokselliseksi todettu toiminta päättyy, Turunen huomauttaa.
Vuosina 2024–2027 sote-järjestöjen valtionavustuksista leikataan yhteensä 140 miljoonaa euroa, mikä on yli kolmasosa avustuksista. Julkinen keskustelu järjestöjen tekemästä työstä on ollut osin virheellisiin oletuksiin perustuvaa.
STEA-avustusten raportointi on hyvin säädeltyä ja tuloksellisuutta seurataan vuosittain, Juha Pekka Turunen muistuttaa.
– Kolmas sektori tekee tiivistä yhteistyötä julkisten toimijoiden kanssa ja täydentää julkisia palveluita mm. syövän ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen sekä syöpään sairastuneiden ja läheisten psykososiaalisen tuen saralla. Toivomme poliittisilta päättäjiltä selkeää sitoutumista tämän yhteistyön pitkäjänteiseen kehittämiseen, Turunen toivoo.
Jo tehtyjen säästötoimien laajoja vaikutuksia on syytä seurata ja arvioida myös, lisäävätkö ne valtiotalouden kustannuksia toisaalla sosiaali- ja terveyssektorilla, kuten hyvinvointialueilla.
Yhteyshenkilöt
Juha Pekka TurunenPääsihteeriSyöpäjärjestöt
Puh:050 571 4577juhapekka.turunen@cancer.fiSarianne HartonenYhteiskuntasuhdepäällikköSyöpäjärjestöt
Puh:050 329 6052sarianne.hartonen@cancer.fiSyöpäjärjestöt on Suomen suurin potilas- ja kansanterveysjärjestö, joka edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tuotamme ja tarjoamme tietoa, tukea ja toivoa. Tavoitteena on ehkäistä syöpää sekä luoda sairastuneille ja heidän läheisilleen hyvän elämän edellytyksiä syövästä huolimatta.
Syöpäjärjestöt on yhteisnimitys Suomen Syöpäyhdistykselle ja Syöpäsäätiölle, joka on merkittävin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu kaksitoista alueellista syöpäyhdistystä ja viisi valtakunnallista potilasjärjestöä sekä tutkimuslaitos Suomen Syöpärekisteri. Suomen Syöpäyhdistys ylläpitää THL:n viranomaisrekisteriä, syöpärekisteriä, joka sisältää syöpätautien rekisterin sekä kansallisten syöpäseulontojen rekisterit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Syöpäjärjestöt
Syöpäjärjestöt varoittaa: Kun järjestöiltä leikataan, paine terveydenhuollossa kasvaa4.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöissä pidetään hallituksen budjettiriihen tulosta pettymyksenä. Kansallisen syöpästrategian toteutukseen ei ensi vuodelle ole luvassa rahoitusta, eikä hoidon laadun seuraamiseen tai parantamiseen edelleenkään päätetty uusia toimenpiteitä. Syövän hoidon kehittämisen näkökulmasta edessä on siis välivuosi, johon Suomella ei pitäisi olla varaa.
Puutteita syövänhoidossa ei voida korjata ilman rahoitusta24.8.2026 15:14:59 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt kannustaa pian budjettiriiheen kokoontuvaa hallitusta pitämään mielessä viime aikaisen keskustelun suomalaisten syöpään sairastuneiden hoitoon pääsystä ja hoitotuloksista.
Syöpäjärjestöt huolissaan syöpälääkkeiden korvausmuutoksen vaikutuksista10.7.2026 13:15:00 EEST | Tiedote
Syöpäjärjestöt on huolissaan syöpälääkkeiden korvauskäytäntöön tehdyn muutoksen vaikutuksista syöpään sairastuneiden hoitoon ja potilaiden yhdenvertaisuuteen.
Kolme aluetta erottuu edukseen syöpäseulonnoissa – Helsingissä osallistuminen jää selvästi jälkeen30.6.2026 14:49:40 EEST | Tiedote
Syöpäseulonnat tavoittavat suomalaisia hyvin, mutta asuinpaikka näkyy osallistumisluvuissa.
Syövän levinneisyystiedoissa suuria alueellisia eroja Suomessa17.6.2026 11:06:14 EEST | Tiedote
Suomen Syöpärekisteri julkaisi tänään Syöpä 2024 -raporttinsa, jossa tarkastellaan ensimmäistä kertaa syövän levinneisyystietojen kattavuutta eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme