Naantalin kaupunki

Kalevanniemen kampuksesta valmistuu Naantalin suurin rakennuskokonaisuus koulutuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin tarpeisiin

Jaa

Tilojen valmistuttua Kalevanniemessä toimii ainutlaatuinen opetusta ja harrastemahdollisuuksia yhdistävä kokonaisuus, joka mahdollistaa myös laadukkaat liikunta- ja kulttuuripalvelut eri toimijoille.

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista, jossa kaareva iso ikkuna pääsisäänkäynnillä.
Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie. NCC Suomi

Kokonaisuutena Kalevanniemen kampus on yksi Naantalin historian suurimpia rakennushankkeita. 

–  Kalevanniemen kampus on kokonaisuutena noin 22 miljoonan euron investointi kaupungilta koulutukseen, liikuntaan ja hyvinvointiin. Kampuksen koko on valmistuttuaan noin 14 500 neliötä, kertoo Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala.  

Kaupungin kiinteistöpäällikkö Pekka Almin mukaan kampuksen kustannustaso on onnistuttu pitämään maltillisena. Rakennusprojekti pitää sisällään yhteensä 32 erillishanketta. 

Urakoitsijaksi syksyllä 2026 valmistuvaan liikuntahallihankkeeseen kaupunki valitsi tarjouskilpailun perusteella NCC Suomi Oy:n, joka on sitoutunut toteuttamaan koko liikuntahallin rakennushankkeen suunnittelusta toteutukseen. Liikuntahallihanke on suuruudeltaan noin 8,7 miljoonaa euroa.  

– On hienoa, että pääsemme rakentamaan Naantaliin uutta liikuntahallia. Erilaisten liikuntatilojen rakentaminen on oma erikoisalansa, josta meillä NCC:llä on paljon kokemusta. On tärkeää, että tilat ovat suunniteltu niin, että ne ovat käyttäjän tarpeita vastaavat ja mahdollistavat monenlaisen toiminnan tiloissa, painottaa NCC:n Länsi-Suomen alueen toimialajohtaja Esa Lehmusvuori

Keskiviikkona 10. syyskuuta Kalevanniemessä järjestettiin liikuntahallin peruskivenmuuraustilaisuus, jossa oli paikalla kaupungin johtoa ja hankekumppaneita.  

Kalevanniemeen rakentuva uusi liikuntahalli tulee tarjoamaan edistykselliset puitteet keskustan koulutiloille, liikuntaseuroille ja tapahtumien järjestäjille.  

– Kampus kokoaa yhteen kuntalaiset pienistä lapsista senioreihin. Varhaiskasvatuksesta lapsi siirtyy joustavasti eskarin kautta perusopetukseen – myös harrastuksiin voi siirtyä heti koulupäivän päätyttyä. Kampuksella tulee päivittäin opiskelemaan noin 350 peruskoululaista. Illat valloittavat Naantalin opisto ja Naantalin musiikkiopisto sekä kulttuurin ja liikunnan sadat käyttäjät, kertoo sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki

Tärkeä edistysaskel urheilulle 

Uuteen halliin rakennetaan muun muassa kolmeen osaan jaettava sali, joka mahdollistaa monen eri toiminnan hallissa samanaikaisesti. Halliin on tulossa yhdeksän sulkapallokenttää, futsal- ja salibandykenttä, heittonurkka, boulderointiseinä, juoksusuora sekä tilavat ja riittävät puku- ja pesutilat.  

Myös varastotilaa on riittämiin – välinevarastossa on tilaa yhteisille välineille, minkä lisäksi seuroille ja koululle on olemassa omat lukittavat varastot. Hallin erillisissä kokoustiloissa seurat voivat pitää omia kokouksia ja tiimipalavereja. 

Halli on erityisen tärkeä paikallisille urheiluseuroille. Täysimittainen Taraflex-alustalla varustettu salibandykenttä sekä lisäkapasiteetti tarjoavat joukkueille lisää harjoitusvuoroja ja mahdollisuuden keskittää koko toiminta Naantaliin.  

Salibandyseura SB Naantalin puheenjohtaja Sami Nurmela kertoo, että tähän mennessä osa seuran joukkueista on harjoitellut ja pelannut kotiottelunsa Turussa.  

– Se on tuonut haasteita esimerkiksi kustannusten muodostumisessa ja sponsorien saamisessa. Nyt, kun saamme keskitettyä koko toimintamme Naantaliin, uskomme että tulevaisuudessa aukeaa aivan uudella tavalla mahdollisuus myös pelaajien kannalta houkuttelevaan toimintaan, Nurmela iloitsee.  

Liikuntahalli tulee Nurmelan mukaan mahdollistamaan juniorijoukkueiden osallistumisen SM-sarjoihin sekä myös edustusjoukkueen pelaamisen Naantalissa. 

Yleisurheiluseura Naantalin Löyly kertoo, että uusi halli mahdollistaa ympärivuotisempaa lajiharjoittelua Naantalissa. Nuorimmat urheilijat pystyvät harjoittelemaan pikajuoksua juoksusuoralla, telinelähtöjä ja aitajuoksun tekniikkaa. 

Heittonurkka mahdollistaa heittolajien ympärivuotisen harjoittelun Naantalissa lapsista aikuisiin, mikä vähentää merkittävästi tarvetta käydä Turussa harjoittelemassa. 

Harrastamisen hintojakin pystytään hillitsemään, kun harjoitusvuoroja ei tarvitse ostaa niin paljoa Turusta.  

– Edellä mainitut tekijät toivottavasti tuovat pitkällä aikavälillä lisää harrastajia seuraan, lisäävät lajin pitovoimaa ja jarruttavat tarvetta vaihtaa isompien kaupunkien seuroihin parempien harjoitusolosuhteiden perässä, kertoo Naantalin Löylyn yleisurheilujaoston puheenjohtaja Jenni Läntinen

– Hallista tulee kaupungin rakennuttamissuunnitelmien ja toistaiseksi nähtyjen arkkitehtikuvien perusteella yksi hienoimmista Varsinais-Suomen liikuntahalleista. Tämän profiilinnoston haluamme hyödyntää omassa toiminnassamme, Nurmela jatkaa. 

Liikuntahalli soveltuu isojen yleisötilaisuuksien järjestämiseen ja avaa mahdollisuuksia myös vieressä toimivalle Naantalin Kylpylälle. 

Panostus esteettömyyteen, vastuullisuuteen ja turvallisuuteen 

Liikuntahalli rakennetaan energiatehokkaaksi. Sen katolle asennetaan 40 kWp:n aurinkovoimala tuottamaan sähköä.  

Katsomon kapasiteetti kokonaisuudessaan on 269 paikkaa. 

Liikuntaesteisille rakennetaan autopaikat hissien viereen, joista pääsee esteettömästi kerroksiin ja koulukeskuksen yläpihalle. Liikuntaesteiset on huomioitu myös katsomoa suunniteltaessa. 

Liikuntahallin aula- ja kahviotiloista avautuu kaunis näkymä merelle. 

Hallin alle rakennetaan 68-paikkainen autohalli, ja pihalle tulee 33 autopaikkaa lisää. Pihalle tulee myös katupelikenttä, jota voidaan tarvittaessa käyttää paikoitusalueena. 

Kampukselle johtavaa Opintietä on perusparannettu vastaamaan kasvavan liikennöinnin ja turvallisuuden tarpeita. Opintielle toteutettiin erityisesti kiertoympyrä liikennöintiä helpottamaan. Tien varteen rakennettiin saattoliikennejärjestelyt henkilöautoille ja linja-autoille.  

Eheä kokonaisuus koulutukselle 

Samaan aikaan liikuntahallin kanssa syksyllä 2026 valmistuvat myös uudet alakoulutilat Kalevanniemeen. Kun Maijamäen koulun Kuparivuoren yksikön alakoulun oppilaat siirtyvät uusiin tiloihin, tulee Kalevanniemestäkin Luonnonmaan ja Rymättylän koulujen tavoin perhetalo. 

– Perhetaloissa siirtymävaiheet toimivat kitkattomasti. Henkilökuntaa käytetään hyödyntäen yhteisopettajuutta sekä joustavaa esi- ja peruskoulun alkuopetusta, kertoo Kuusimäki.  

Kalevanniemessä jatkavat myös Naantalin opisto ja Musiikkiopisto, jotka toiminnallaan täydentävät koulutuskokonaisuutta. 

Kristoffer- ja Birgitta-saleja voi hyödyntää muun muassa tapahtumiin ja seminaareihin jälleen, kun kampuksen remontit valmistuvat. 

Syksyllä 2025 otettiin käyttöön uudet kädentaidon tilat.

Kalevanniemen kampus ja siellä tehtävät muutostyöt mahdollistavat turvalliset, modernit ja terveelliset tilat opiskella ja harrastaa. Liikuntahalli tuo lisäarvoa myös opetukselle ja tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa samassa rakennuksessa myös koulupäivän jälkeen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista.
Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie.
NCC Suomi
Lataa
Kalevanniemen kampus ja työmaat kuvattuna ilmasta käsin. Kuvassa kampusrakennus ja työmaita.
Ilmakuva näyttää Kalevanniemen kampuksen työmaat koko laajuudessaan.
Naantalin kaupunki
Lataa
Kalevanniemen liikuntahallin työmaa ja kaivuri.
Vanhan, jo puretun kädentaitojen tilan kohdalla on nyt monttu, johon aletaan rakentaa uutta liikuntahallia.
Veera Lunden
Lataa
Kalevanniemen piha-alue, keinuja ja liikuntahallin työmaa.
Kalevanniemen piha-alueelle on saatu valmiiksi nuorten suosiossa olevia keinuja ja leikkitelineitä. Vieressä liikuntahallityömaa.
Veera Lunden
Lataa
Opetustila Kalevanniemen koulutalossa.
Syksyllä 2025 käyttöönotetussa kädentaitojen siivessä (C-osa) on myös muuhun opetukseen soveltuvia tiloja.
Veera Lunden
Lataa
Oppilaat Kalevanniemen kädentaitojen tilassa opiskelemassa neulomista.
Koville ja pehmeille materiaaleille on omat työskentelytilansa. Kuvassa pehmeiden materiaalien työtila, jossa oppilaat harjoittelevat neulomista.
Veera Lunden
Lataa
Oppilaita työskentelee kädentaidon tiloissa Kalevanniemessä.
Vasta käyttöönotetuissa kädentaitojen tiloissa on otettu huomioon tilat ja työvälineet.
Veera Lunden
Lataa
Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen heittää betonilaastia peruskiven muuraustilaisuudessa.
Kalevanniemen uuden liikuntahallin peruskivi muurattiin 10.9. Ensimmäisen kuokallisen heitti Naantalin kaupunginjohtaja Laura Leppänen.
Veera Lunden
Lataa

Linkit

Naantalin kaupunki

Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia. 

Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye