Syyslomien matkapaketit lähes loppuunmyyty
8.9.2025 16:11:09 EEST | Apollomatkat | Tiedote
Apollomatkojen mukaan syysloma-matkojen kysyntä on kasvanut noin 15 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Lähes 90 % syysloma-ajan matkapaketeista on jo myyty

– Kun kotimassa alkavat syksyisemmät säät, kääntyvät ajatukset nopeasti etelän lämpöön. Myös alkukesän epävakaiset säät näkyivät selkeänä kasvuna niin verkkosivujen liikenteessä kuin matkavarauksissa, kertoo Apollomatkojen viestintävastaava Satu Kontulainen.
Kreikka on selkeästi suosituin syyslomakohde – erityisesti saaret kuten Kreeta, Rodos ja Limnos kiinnostavat. Syyslomien kestosuosikkeihin kuuluvat myös Kanariansaaret, tänä syksynä erityisesti Fuerteventura on ollut syyslomia suunnittelevien suosiossa.
– Kiinnostus loppukesän ja syksyn matkoihin on kasvanut selvästi viime vuosina, eikä syitä ole vaikea löytää. Välimeren ilmasto on silloin parhaimmillaan, merivesi miellyttävän lämmintä ja kohteissa rauhallisempaa, Kontulainen kertoo.
Treenilomalle? Kyllä, kiitos!
Lokakuun syyslomaviikoilla matkustavat pääasiassa koululaisperheet, mutta syyskuukaudet ovat vilkasta aikaa myös treenilomien osalta. Monet haluavat nauttia lämmöstä ja auringosta ennen talven tuloa, ja syyskuukausien miellyttävä sää sopii myös aktiivisille matkailijoille.
Apollon suosituimpien hotellien joukossa on useita treenihotelleja – kuten esimerkiksiPlayitas Resort Fuerteventuralla. Apollo Sports treenikalenteri on täynnä erilaisia treeniviikkoja myös tuleville kuukausille.
– Aktiivilomien ja treenimatkojen suosio kasvaa vuosi vuodelta kaikissa kohderyhmissä! Tätä kehitystä on ollut ilo seurata, ja haluammekin vastata kysyntään kehittämällä treenilomakonseptia yhdessä kumppaneidemme kanssa, Kontulainen iloitsee.
Kaupunkilomat kiinnostavat
Myös kaupunkilomat ovat kysyttyjä. Tämän syksyn suosikkeja ovat kohteet, joissa kaupunkielämä yhdistyy rantalomaan – kuten Palma, Malaga ja Dubai. Klassikot kuten Rooma, Praha ja Lontoo pitävät pintansa vuodesta toiseen, ja Dubrovnik on kasvattanut suosiotaan. Sen sijaan Yhdysvallat on pudonnut suosikkilistalta.
– Aiemmin kaupungit kuten New York ja Los Angeles olivat itsestään selviä suosikkeja, mutta tilanne on muuttunut nopeasti. Tänä vuonna yksikään amerikkalainen kaupunki ei ole varatuimpien kaupunkilomien top 10 -listalla, Kontulainen toteaa.
Apollomatkojen top 5 kohteet
|
Lomapaketit tilauslennoin |
Lomapaketit reittilennoin |
Kaupunkilomat |
|
Kreeta |
Mallorca |
Rooma |
|
Fuerteventura |
Malaga |
Dubrovnik |
|
Kypros |
Turkki |
Praha |
|
Rodos |
Dubai |
London |
|
Limnos |
Alicante |
Krakova |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu KontulainenPR coordinator
satu.kontulainen@apollomatkat.fiApollo on Pohjoismaiden johtavia matkanjärjestäjiä. Järjestämme tilauslentomatkoja, reittilentopohjaisia matkoja, treenimatkoja, risteilyjä ja kiertomatkoja. DER Touristik Nordic AB:n muodostavat Apollo Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa, golfmatkoja järjestävä Golf Plaisir, luksusmatkoja järjestävä Lime Travel sekä hyvinvointikeskus Playitas Fuerteventuralla.
Suomessa Apollomatkojen valikoimaan kuuluvat valmismatkat kohteisiin Välimerellä, Lähi-idässä, Kaakkois-Aasiassa ja Kanariansaarilla sekä kaupunkilomat kaikkialle maailmaan. Apollomatkat tarjoaa parhaat 4- ja 5-tähden hotellit.
Apollomatkoilla oli v. 2019 n. 80 000 tyytyväistä matkustajaa ja se on Suomen neljänneksi suurin matkanjärjestäjä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apollomatkat
Lomamatka on suomalaisten vuoden kohokohta31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Apollon tutkimus kertoo lomamatkan kohottavan mielialaa enemmän kuin joulu, syntymäpäivä tai juhannus.
Apollomatkat ei korota matkapakettien hintoja13.3.2026 11:50:24 EET | Tiedote
Useat lentoyhtiöt ovat viime viikkoina varoittaneet lentolippujen hintojen noususta polttoainekustannusten kasvaessa. Matkanjärjestäjä Apollo kuitenkin kertoo, ettei tilauslentopohjaisten matkapakettien hintoihin ole tulossa korotuksia.
Apollon pohjoismaiset asiakkaat evakuoitu Arabiemiraateista9.3.2026 15:04:44 EET | Tiedote
Levottomuudet Lähi-idässä johtivat ilmatilan sulkemiseen ja merkittäviin haasteisiin lentoliikenteelle. Apollo kertoo nyt, että kaikki matkanjärjestäjän pohjoismaiset asiakkaat on saatu turvallisesti kotiin Arabiemiraateista.
Naiset asettavat itsensä etusijalle – ja muokkaavat matkailun suuntaa8.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naiset matkustavat aiempaa uteliaammin, rohkeammin ja tietoisemmin. Apollon tuore pohjoismainen tutkimus osoittaa, että loma ei ole vain tauko arjesta, vaan ennen kaikkea vapauden kokemus ja sijoitus omaan hyvinvointiin.
Hyvissä ajoin ja kohti elämyksiä: Näin suomalaiset suunnittelevat lomansa25.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Apollomatkojen teettämä tuore kysely paljastaa, että yli 70 % suomalaisista haluaa matkustaa lomalla uuteen kohteeseen. Lisäksi peräti 63 % aloittaa kesäloman suunnittelun jo kuukausia ennen lähtöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme