Suomalaiset pääsevät ensimmäisinä maailmassa laatimaan pelisääntöjä tekoälyn käytölle julkisissa palveluissa
5.9.2025 01:00:00 EEST | Sitra | Tiedote
Tuhannet suomalaiset kutsutaan kertomaan mielipiteensä tekoälyn käytöstä julkisissa palveluissa. Sitran ja Reaktorin järjestämän verkkokeskustelun pohjalta laaditaan säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi julkisissa digitaalisissa palveluissa.

Monet tutkimukset kertovat, että kansalaisten luottamus tekoälyihin ja niiden kehittäjiin on heikkoa kansainvälisesti ja myös Suomessa. Tekoälyllä ja muilla teknologioilla voidaan kuitenkin lisätä julkisen sektorin tuottavuutta ja näin turvata laadukkaat julkiset palvelut tiukkenevassa taloustilanteessa. Sitran tavoitteena on tukea julkisen sektorin tuottavuusloikkaa muun muassa tekoälyä hyödyntämällä.
Jotta tekoälyä voidaan ottaa käyttöön kansalaisia palvelevalla ja reilulla tavalla, tarvitaan aiheesta laajempaa ymmärrystä ja rakentavaa keskustelua. Siksi tulevaisuustalo Sitra ja teknologiakonsultointiyritys Reaktor kutsuvat suomalaiset kertomaan, mitä riskejä tai mahdollisuuksia he näkevät tekoälyn käytössä kansalaisia koskevassa päätöksenteossa.
Kansalaiset pääsevät kertomaan näkemyksensä rakentavaan keskusteluun suunnitellulla Voxit-alustalla. Osallistujat voivat ehdottaa keskusteluun omia väitteitään ja varmistaa siten, että heille tärkeät näkökulmat tulevat esiin. Keskustelu on avoin kaikille ja siihen voi osallistua suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. 10 000 satunnaisotannalla valitulle suomalaiselle on lähetetty postitse kutsu osallistua.
”Meillä kaikilla tulee olla keinoja osallistua omaan elämäämme vaikuttavien julkisten palveluiden kehitykseen. Tekoäly koskettaa kaikkia muodossa tai toisessa ja vaikuttaa jokaisen arkeen. Se on yhteiskuntaa läpileikkaava teknologia, jota yhdistetään julkisiin palveluihin kiihtyvällä vauhdilla”, kertoo Marko Aalto, tekoälystä ja datasta vastaava johtaja Reaktorilta.
Kolme viikkoa kestävän keskustelun jälkeen Sitran ja Reaktorin asiantuntijat analysoivat tulokset. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, millaisilla ratkaisuilla voitaisiin varmistaa kansalaisten luottamus tekoälyä yhä laajemmin hyödyntäviin julkisiin palveluihin. Aineistosta rakennetaan lopulta tekninen säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi automaattista päätöksentekoa hyödyntävissä julkisissa digitaalisissa palveluissa. Vastaavaa kansalaisten näkemyksiin perustuvaa säännöstöä tekoälylle ei ole aiemmin laadittu missään maailmassa. Pidemmän aikavälin tavoitteena on kehittää kansalaisten näkemysten mukaan toimiva tekoälymalli julkisia palveluja varten.
”Keskusteluun osallistuminen ei vaadi erityisosaamista tai kokemusta tekoälyn käytöstä. On tärkeää, että keskusteluun tekoälyn käytöstä voivat osallistua kaikki. Parhaassa tapauksessa kansalaisten näkemykset muodostavat pohjan tekoälyn käytölle julkisessa hallinnossa”, kertoo Sitran johtava asiantuntija Tiina Härkönen.
Uudenlainen keskustelualusta mahdollistaa suurtenkin ihmisjoukkojen rakentavan keskustelun verkossa
Kansalaisten näkemyksiä kuullaan Voxit-verkkoalustalla (entinen Polis-alusta), joka on suunniteltu rakentavan keskustelun tarpeisiin. Helppokäyttöisellä alustalla keskustellaan anonyymisti valitusta aiheesta äänestämällä aihepiiriä koskevia väitteitä.
Verkkohäirintä tai vastakkainasettelun lietsonta eivät onnistu, koska alustan käyttöliittymä ei salli suoraa kommentointia muiden väitteisiin. Keskustelu on nimetöntä ja turvallista.
Voxit-alusta tuottaa reaaliaikaista tietoa osallistujien mielipiteiden jakautumisesta. Tuloksista näkee, mistä väitteistä enemmistö osallistujista on yhtä mieltä ja missä mielipiteet jakaantuvat voimakkaimmin. Edistyksellistä tilastoanalyysiä hyödyntävä alusta myös jaottelee osallistujat erilaisiin mielipideryhmiin, jotka eroavat toisistaan äänestyskäyttäytymisensä perusteella. Näin keskustelun tulokset lisäävät kansalaisten ja päättäjien ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta ja parantavat päätöksenteon tietopohjaa.
Keskustelualustaa on aiemmin käytetty Suomessa esimerkiksi useilla hyvinvointialueilla Sitran rahoittamissa ja tukemissa hankkeissa.
Yhteiskunnallisen keskustelun avaus Helsinki Design Weekillä
Keskustelu lanseerataan Helsinki Design Weekin avajaispäivänä 5.9.2025 paneelikeskustelulla “Tekoälyn huomioiminen yhteiskunnan kehityksessä ja päätöksenteossa – Suomalaisen yhteiskunnan onnellisuuden varmistaminen tekoälyn aikakaudella”. Paneelikeskustelun puhujina ovat mukana Reaktorin toimitusjohtaja Pekka Horo, Sitran Demokratiainnovaatiot-ohjelman johtaja Hannu-Pekka Ikäheimo ja Julkis-muotoilijoiden puheenjohtaja & Traficomin liiketoimintamuotoilija Taina Martikainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Härkönen, johtava asiantuntija, Sitran demokratiainnovaatiot-ohjelma
tiina.harkonen@sitra.fi, +358 294 618 406
Anne Karumo, Head of Communications & Marketing, Reaktor
anne.karumo@reaktor.com, +358 44 493 8533
Antti Lehtinen, asiantuntija, Sitran viestintä
antti.lehtinen@sitra.fi, +358 294 618 310
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään. https://www.sitra.fi/
Reaktor on globaali teknologiakonsultointiyritys, joka on erikoistunut projekteihin, joiden on pakko onnistua. Yhdistämme strategian, suunnittelun ja teknologian auttaaksemme asiakkaitamme saavuttamaan kilpailuedun ja nousemaan alansa johtaviksi toimijoiksi. Asiantuntemuksemme kattaa ongelmanratkaisun koko elinkaaren – uraauurtavasta datan ja tekoälyn hyödyntämisestä strategiaan, suunnitteluun, kehitykseen, muutoshallintaan ja jatkuviin palveluihin – ankkuroituna syvälliseen toimialaosaamiseen ja tehokkaisiin, monialaisiin tiimeihin. Reaktor-ekosysteemin kautta asiakkaamme saavat myös käyttöönsä yli 1,100 erikoistunutta asiantuntijaa yli 40 luotettavassa kumppaniyrityksessä, mikä vahvistaa toimintamme kyvykkyyttä, nopeutta ja skaalautuvuutta.
Vuonna 2000 perustetulla yrityksellä on yli 700 työntekijää ja toimistot Helsingissä, Turussa, Tampereella, Seinäjoella, Amsterdamissa, Lissabonissa, New Yorkissa ja Tokiossa. Reaktorin asiakkaita ovat mm. Adidas, HBO, Supercell, Cathay Pacific ja KONE. reaktor.com/
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Den första utredningen av hållbarhetsmålens totaleffekter på skogsbruket har färdigställts20.1.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Finland eftersträvar att samtidigt stoppa förlusten av biologisk mångfald, nå klimatneutralitet, säkra friska vattendrag och skapa hållbar ekonomisk tillväxt. En färsk utredning beskriver vad miljömålen innebär för skogsbruket och vilka ekonomiska konsekvenser de medför.
Kestävyystavoitteiden kokonaisvaikutus metsien käyttöön selvitettiin ensimmäistä kertaa20.1.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Suomi tavoittelee samanaikaisesti luontokadon pysäyttämistä, hiilineutraaliutta, vesistöjen hyvää tilaa sekä kestävää talouskasvua. Tuore selvitys kuvaa, mitä ympäristötavoitteet tarkoittavat metsien käytölle ja millaisia talousvaikutuksia niillä olisi.
First-ever comprehensive study on the impact of sustainability targets on forest use published20.1.2026 01:00:00 EET | Press release
Finland aims to simultaneously halt biodiversity loss, achieve carbon neutrality, ensure the healthy status of water bodies, and at the same time promote sustainable economic growth. A new study outlines what these environmental targets mean for forest use and what their economic impacts would be.
Försvarsinnovationer skapar tillväxt och arbetstillfällen i Finland – Define blir riksomfattande8.1.2026 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Genom att stödja det nationella Define-nätverket påskyndar Sitra innovationerna inom försvars- och säkerhetssektorn. Samarbetet som nu utökas till sex städer innebär tillväxt, arbetstillfällen och nya möjligheter för hela Finland.
Suomelle puolustusinnovaatioista kasvua ja työpaikkoja – Define laajenee valtakunnalliseksi8.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Sitra vauhdittaa puolustus- ja turvallisuusalan innovaatioita tukemalla uutta valtakunnallista Define-verkostoa. Kuuteen kaupunkiin laajeneva yhteistyö tuo kasvua, työpaikkoja ja uusia mahdollisuuksia koko Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme