Tammi-kesäkuu 2025: Veikkaus valmistautuu monilupamarkkinaan
4.9.2025 14:13:46 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Veikkaus on panostanut alkuvuodesta merkittävästi sekä kansainvälisen että kotimaan liiketoiminnan kehittämiseen kilpailukykynsä varmistamiseksi. Yhtiö valmistautuu tällä tavoin tulevaan rahapelaamisen osittaiseen monilupajärjestelmään, joka astuu voimaan Suomessa näillä näkymin vuonna 2027.

Tarkastelujaksolla kotimaan rahapeliliiketoiminnan pelikatteen laskuun vaikuttivat monet eri seikat. Uuden Milli-pelin lanseeraus viivästyi suunnitellusta viranomaisluvan tultua voimaan arvioitua myöhemmin, ja pottitasot jäivät erityisesti Eurojackpotissa edellisvuotta matalammiksi. Lisäksi yleinen kulutuskäyttäytymisen muutos ja ostovoiman lasku vaikuttivat Veikkauksen liiketoimintaan.
Veikkauksen kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiö Fennica Gamingin tammi-kesäkuun vertailukelpoinen liikevaihto lähes kolminkertaistui verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Alkuvuodesta Fennica Gamingin pelituotanto vahvistui, kun Veikkauksen pelistudion liiketoiminta siirrettiin Fennica Gamingin alle. Lisäksi yhtiö sai yritysten välisen yhteistyön mahdollistavan rahapelilisenssin Kanadan Ontarioon, Kreikkaan sekä Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin. Yhtiö toimii nykyisin kolmella eri mantereella.
Veikkauksen tammi-kesäkuu 2025:
- Veikkaus-konsernin varsinaisen liiketoiminnan tuotot tammi-kesäkuussa 2025 olivat 466,4 milj. euroa (-3,6 % verrattuna tammi-kesäkuuhun 2024). Liiketoiminnan varsinaisissa tuotoissa esitetään rahapelitoiminnan pelikate sekä muun liiketoiminnan liikevaihto.
- Veikkaus-konsernin liikevoitto oli 220,6 milj. euroa (-10,6 %) ja tulos 229,6 milj. euroa (-9,0 %). Merkittävimmin tuloskehitykseen vaikutti kotimaan liiketoiminnan pelikatteen lasku. Yhtiö maksoi tarkasteluajanjaksolta arpajaisveroa 55,3 milj. euroa, mikä on 2,4 milj. euroa edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän.
- Emoyhtiö Veikkaus Oy:n tilikauden rahapelitoiminnan tuotto eli pelikate oli 463,9 milj. euroa (-3,9 %).
- Emoyhtiö Veikkaus Oy:n tammi-kesäkuun 2025 liikevoitto oli 242,7 milj. euroa (-2,7 %) ja tulos 250,5 milj. euroa (-1,5 %).
- Veikkauksella oli kesäkuun lopussa 2 625 000 rekisteröitynyttä asiakasta. Rekisteröityneiden asiakkaiden määrä kasvoi alkuvuoden aikana noin 25 000 asiakkaalla.
- Kaikkien Veikkauksen pelien pelaaminen on edellyttänyt tunnistautumista 1.1.2024 alkaen.
- Alkuvuoden aikana toteutimme suunnitellusti Veikkauksen strategiaa ja panostimme sekä kotimaan liiketoiminnan kehittämiseen että kansainväliseen kasvuun. Kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavan tytäryhtiömme Fennica Gamingin alkuvuosi on ollut erittäin lupaava, kertoo Veikkauksen talousjohtaja Regina Sippel.
- Rahapelijärjestelmän uudistus on Veikkaukselle suuri mahdollisuus. Vuoden 2025 aikana olemme jatkaneet määrätietoista työtä sen eteen, että olemme valmiita lisenssijärjestelmän käynnistyessä. Panostukset digitaaliseen kilpailukykyyn ja asiakaskokemukseen ovat olleet kehityksemme ytimessä, Sippel toteaa.
Veikkauksen tammi-kesäkuun 2025 osavuosikatsaus
Lisätietoja:
CFO Regina Sippel, yhteydenotot Veikkauksen mediapalvelun kautta, puh. 09 4370 7000.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Lentopallon EM-kisat: Suomalaiset veikkaajat vahvasti Veljesten kannalla23.9.2026 13:30:07 EEST | Tiedote
Suomen maajoukkue kohtaa tänään illalla lentopallon EM-kisojen puolivälierässä Italian. Veljekset lähtee otteluun altavastaajana, mutta suomalaiset vedonlyöjät uskovat vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin.
Perjantaina Eurojackpotissa jaossa jo 80 miljoonan euron päävoitto22.9.2026 22:35:45 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on tarjolla jättimäinen 80 miljoonan euron potti.
Miljoonan euron päävoitto Pohjois-Savoon21.9.2026 10:14:02 EEST | Tiedote
Milli-pelin sunnuntai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Miljoonan euron päävoitto osui rahapelivoistoistaan ennenkin tunnetuksi tulleeseen Pohjois-Savoon.
Loton potti kohoaa 5 miljoonaan euroon - reilun neljännesmiljoonan voitto Etelä-Pohjanmaalle19.9.2026 22:47:04 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 38/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan, Suomeen yli 200 000 euron voitto18.9.2026 22:29:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 68 miljoonan euron potti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme