Talentia: Hyvinvointialueet teettävät yhä ilmaista työtä sosiaalityöntekijöillä
5.9.2025 12:21:11 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Hyvinvointialueiden on lopetettava ilmaisen työn teettäminen sosiaalityöntekijöillä ja kuraattoreilla, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
– Alalla on vallinnut pitkään tilanne, jossa ruokataukoa ei ehditä pitää, vaikka työ- ja virkaehtosopimus edellyttää vähintään puolen tunnin ruokailua omalla ajalla. Näin työntekijät tekevät joka päivä ilmaista työtä työnantajalle. Tämän on loputtava, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Työntekijällä on oikeus ruokailla työajalla, jos työtehtävien laadun vuoksi oma-aikainen ruokatauko ei ole mahdollista. Tämä sopimusmääräys on ollut työehtosopimuksissa jo aiemmin, mutta sitä on sovellettu harvoin.
Sopimus mahdollistaa reilun ratkaisun – työnantajat eivät suostu siihen
Sosiaalityöntekijät ja kuraattorit kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksessa (SOTE-sopimus) liitteen 7:n piiriin. Tässä työajassa puolen tunnin ruoka-aika on omaa aikaa. Joutuisa ruokailu on mahdollista vain, jos siitä on sovittu paikallisesti.
Joutuisa ruokailu tarkoittaa, että ruokailu tapahtuu työajalla. Tällöin työntekijän on oltava työvalmiudessa ja työnantajan tavoitettavissa.
Kevään työehtosopimusneuvotteluissa neuvoteltiin lisää toimintamalleja epäkohdan korjaamiseksi. Sovittiin, että SOTE-sopimuksen liite 7:n piiriin kuuluvien osalta voidaan tehdä paikallinen sopimus joutuisasta ruokailusta työajalla.
Kunkin työntekijän ja viranhaltijan on myös mahdollista sopia yleistyöaikaan siirtymisestä. Yleistyöajassa voi valita, käyttääkö ruokailuun omaa aikaa vai ruokaileeko joutuisasti. Sopiminen perustuu vapaaehtoisuuteen.
Talentian tietojen mukaan työnantajat eivät ole hyödyntäneet työehtosopimuksen uusia ratkaisuvaihtoehtoja. Paikallisia sopimuksia joutuisasta ruokailusta ei ole tehty eikä myöskään sopimuksia yleistyöaikaan siirtymisestä.
Ilmainen työ ei ole hyväksyttävää
- Työnantajan kanssa on neuvoteltu erilaisia ratkaisuja, mutta mikään ei tunnu kelpaavan. Sosiaalialan työ on erittäin kuormittavaa, ja työnantaja vieläpä teettää sitä korvauksetta. Tällainen peli ei vetele – ilmaisen työn aika on ohi, Karsio painottaa.
Talentia kehottaa SOTE-sopimuksen liite 7:n piiriin kuuluvia jäseniään kirjaamaan ylös kaiken ruokatauolla työhön käyttämänsä ajan. Tehty korvauksettoman työn määrä voidaan selvittää ja tarvittaessa vaatia takautuvasti maksuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: Sosiaalialan johtajan on tunnettava alansa erityispiirteet22.9.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Sosiaalialan johtamisessa on vetovoimaa, mutta tehtävään ei hakeuduta millä ehdoilla hyvänsä.
Talentia: Sosiaalihuoltoa ei vahvisteta vähentämällä satoja ammattilaisia21.9.2026 15:47:33 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään 21.9.2026 antanut eduskunnalle esityksensä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistamisesta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ensiarvion mukaan esitysten tavoitteiden ja vaikutusarvioinnin välillä on räikeä ristiriita.
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Talentia: Hallitus jatkaa sosiaalihuollon säästöjä ja siirtää sosiaalihuoltolakiin sidottua tutkimusrahoitusta muualle2.9.2026 12:26:05 EEST | Tiedote
Orpon hallitus päätti budjettiriihessä siirtää vuonna 2026 käyttämättä jääneet neljä miljoonaa euroa sosiaalityön tutkimusrahoitusta Suomen Akatemialle. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää päätöstä vääränä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme