Komissio vastasi Henrikssonille kellojen siirtelystä
4.9.2025 17:20:46 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on nyt saanut vastauksen Euroopan komissiolle esittämäänsä kirjalliseen kysymykseen kesä- ja talviaikaan siirtymisen lopettamisesta.

– EU:n kansalaiset ovat jo pitkään toivoneet, että toistuvasta ja tarpeettomasta kellojen siirtelystä kesä- ja talviajan välillä luovuttaisiin. Koska lainsäädäntöehdotus, jota Euroopan parlamentti tuki vuonna 2019, on ollut pysähdyksissä ministerineuvostossa useita vuosia, esitin kesäkuussa komissiolle kirjallisen kysymyksen saadakseni prosessiin uutta vauhtia. Nyt kun komissio on maininnut asian vuoden 2025 työohjelmassaan, pyysin selvitystä siitä, mitä toimenpiteitä aiotaan toteuttaa asian edistämiseksi ja ratkaisun saavuttamiseksi ministerineuvostossa, kertoo Henriksson.
Apostolos Tzitzikostas, EU:n kestävästä liikenteestä ja matkailusta vastaava komissaari, vastasi Henrikssonin kysymykseen muun muassa korostamalla, että uusi komissio on aktiivisesti tehnyt yhteistyötä useiden ministerineuvoston puheenjohtajavaltioiden sekä yksittäisten jäsenmaiden kanssa analysoidakseen oikeudellisia ja käytännön haasteita, joita liittyi aiempaan ehdotukseen kesä- ja talviaikaan siirtymisen poistamisesta.
Lisäksi Tzitzikostas totesi, että komissio tulee tekemään uuden selvityksen kellojen siirtelyn lopettamisesta, ja se on tarkoitus aloittaa jo tämän vuoden aikana.
– Komission uusi selvitys on tervetullut. Toivon, että komissio ryhtyisi toimeen mahdollisimman pian, jotta turhauttavasta ja tarpeettomasta kellojen siirtelystä luovuttaisiin. Nyt on korkea aika, Henriksson päättää.
Yhteyshenkilöt
Alexander Junellspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anna-Maja Henriksson)
Puh:+358 400 192 744Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Andersson i riksdagens budgetdebatt: Tillväxten tar fart men fler sysselsättningsåtgärder behövs22.9.2026 17:59:20 EEST | Pressmeddelande
På tisdagen under riksdagens plenum diskuterades regeringens budgetproposition för 2027. Gruppordförande Otto Andersson framförde Svenska riksdagsgruppens gruppanförande.
Andersson eduskunnan budjettikeskustelussa: Talouskasvu vauhdittuu, mutta työllisyystoimia tarvitaan lisää22.9.2026 17:59:20 EEST | Tiedote
Eduskunnan täysistunnossa käytiin tiistaina lähetekeskustelu hallituksen vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson piti ryhmäpuheen.
Wickström: Finland behöver en minister med ansvar för psykisk hälsa i nästa regering22.9.2026 10:45:30 EEST | Pressmeddelande
SFP:s riksdagsledamot och styrelsens andra viceordförande i Västra Nylands välfärdsområde, Henrik Wickström, anser att nästa regering bör ha en minister med ansvar för arbetet med att främja psykisk hälsa.
Wickström: Suomi tarvitsee mielenterveydestä vastaavan ministerin seuraavaan hallitukseen22.9.2026 10:45:30 EEST | Tiedote
RKP:n kansanedustaja ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallituksen toinen varapuheenjohtaja Henrik Wickström katsoo, että seuraavassa hallituksessa tulisi olla ministeri, jonka vastuulla on mielenterveyden edistäminen.
Heidi Eriksson utses till ny specialmedarbetare för Anna-Maja Henriksson18.9.2026 17:32:58 EEST | Pressmeddelande
PM Heidi Eriksson har utsetts till specialmedarbetare i Europaparlamentariker Anna-Maja Henrikssons stab.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme