Joka kuudes jatkaa alkoholin käyttöä raskausaikana. FASD-päivänä 9.9. alkoholinmyynti aloitetaan 9 minuuttia myöhemmin.
Suomessa syntyy vuosittain satoja tai jopa tuhansia lapsia, joilla on alkoholivaurio. Syntyvän lapsen kannalta turvallisin vaihtoehto on jättää alkoholi kokonaan, sillä raskauden aikaiselle alkoholin käytölle ei ole turvarajaa. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9.9. Alkoissa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä, joissa alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

Syntyvistä lapsista arviolta peräti neljä prosenttia on FASD-lapsia, ja Suomessa syntyy joka vuosi 600–3000 lasta, joita raskaana olleen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi. Alkon, R-kioskin, S-ryhmän, Kehitysvammaliiton sekä Ensi- ja turvakotien liiton yhteisessä kampanjassa lisätään tietoisuutta siitä, että FASD on täysin estettävissä oleva vamma – siihen riittää raskaana olevan täysraittius raskausaikana.
”Alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa kuvaava FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia Suomessa. Voidaan arvioida, että joka koululuokalla on yksi lapsi, jolla on FASD. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät esimerkiksi vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä. Valitsemalla täysraittiuden odottava äiti suojaa vauvaansa”, toteaa Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala.
”Joka kuudes odottava äiti jatkaa alkoholin käyttöä raskauden aikana.** Monelle päihteiden käyttö näyttäytyy normaalina osana arkea – oma kupla ja tottumukset voivat hämärtää riskien todellista kuvaa. Tarvitsemme lisää avoimuutta, tukea ja ennaltaehkäisevää työtä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus syntyä terveenä”, kertoo pääsihteeri Oona Ylönen Ensi- ja turvakotien liitosta.
FASD-päivänä herätellään keskustelua aloittamalla alkoholinmyynti myöhemmin
Kansainvälisen FASD-päivän kampanjan tavoitteena on lisätä raskautta suunnittelevien ja odottavien perheiden ymmärrystä siitä, että alkoholi ja raskaus eivät sovi yhteen. Alko on jo vuodesta 2015 lähtien kampanjoinut aiheesta eri viestintäkanavissa ja avannut ovensa FASD-päivänä 9.9. yhdeksän minuuttia normaalia avaamisaikaa myöhemmin.
”Yksi raskaudenaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyvä virheellinen myytti on, että alkoholia voisi nauttia turvallisesti jossain raskauden vaiheessa. Alkoholi on kuitenkin haitallista kaikissa raskauden vaiheissa ja pienikin määrä voi vaurioittaa syntymättömän ihmisen loppuelämäksi”, kertoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Laura Kvissberg.
Alkon lisäksi myös Kehitysvammaliitto, R-kioski, S-ryhmä sekä Ensi- ja turvakotien liitto ovat mukana kampanjoimassa raittiin raskauden puolesta. Alkoholinmyynti aloitetaan myös R-kioskeissa ja S-ryhmän myymälöissä 9 minuuttia tavallista myöhemmin ja herätellään näin tärkeän teeman äärelle. Kampanjan viesti näkyy Alkon 369 myymälän lisäksi noin 350 R-kioskissa ja reilussa tuhannessa S-ryhmän myymälässä.
Lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset jakavat 9.9. Alkon myymälöiden läheisyydessä sijaitsevilla esittelypisteillä tietoa FASDista sekä raskaudenaikaiseen päihteettömyyteen tukevista palveluista. Pisteitä on Lahti Karisman, Kotka Sutela Prisman, Kokkola Kosila Prisman, Turku keskusta Wiklundin, Kuopio Kolmisoppi Citymarketin, Rovaniemi Eteläkeskuksen ja Kaustisen myymälöiden edustoilla.
* https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0140673673910921
** https://nordicwelfare.org/wp-content/uploads/2020/04/FASD-rapporten_FINAL.pdf
Mikä FASD on?
FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden laajaa kirjoa. FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä. Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa. Suomessa syntyy joka vuosi 600–3000 lasta, joita raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi. FASD on 2,5 kertaa yleisempi kuin autismi, 19 kertaa yleisempi kuin CP-vamma ja 28 kertaa yleisempi kuin Downin syndrooma. Lue lisää Kehitysvammaliiton sivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alko
Alkon viestintä 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
R-kioski
R-kioskin viestintä 020 5544 094, viestinta@r-kioski.fi
S-ryhmä
S-ryhmän mediapalvelu 050 472 2745 (arkisin klo 8–16), viestinta@sok.fi
Kehitysvammaliitto
viestintäpäällikkö Anneli Puhakka 0400 906 061, anneli.puhakka@kvl.fi
Ensi- ja turvakotien liitto
pääsihteeri Oona Ylönen 050 3518298, oona.ylonen@etkl.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva yli 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 369 myymälää, yli 100 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2024 Alkon liikevaihto oli 1,1 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 47 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Hangon Alkolle uusi ilme4.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Hangon Alko saa syyskuussa uuden ilmeen. Roseeviinipääkaupungiksikin tituleeratussa Hangossa siirrytään syksyn saapuessa täyteläisiin punaviineihin ja maltaisiin Oktoberfest-oluisiin.
Alkon puolivuosikatsaus 1-6/2025: Lakimuutokset vaikuttivat odotetusti myyntiin ja tulokseen. Alkon palvelu ja valikoimat saavat kiitosta28.8.2025 12:25:19 EEST | Tiedote
Tammi-kesäkuu lyhyesti Kesäkuussa 2024 voimaan tullut alkoholilain muutos laajensi entistä vahvempien alkoholijuomien myyntiä päivittäistavarakauppoihin, mikä on vaikuttanut Alkon myyntiin. Myynti tammi–kesäkuussa oli 30,7 (34,8) miljoonaa litraa. Alkoholijuomaverollinen liikevaihto oli 479,3 (536,4) miljoonaa euroa, joka oli 57,0 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajankohtana. Alkoholijuomaveroa valtiolle Alkon myynnin kautta kertyi 248,4 (278,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 4,6 (15,8) miljoonaa euroa, ja kauden voitto oli 4,3 (13,1) miljoonaa euroa. Asiakkaat antoivat valikoimatyytyväisyyskyselyssä Alkon valikoimalle historian parhaan arvosanan 8,64 (8,61) (kouluarvosanalla 4–10). Asiakaskokemusindeksi, joka kertoo asiakkaiden kokonaistyytyväisyyden asiointiin niin myymälässä, asiakaspalvelukeskuksessa kuin verkkokaupassa, oli erinomaisella tasolla ollen 4,60 (4,58) (asteikko 1–5). Myymälöissä asiakkaiden iän tarkastamisen mystery shopping -asiointien* tulo
Kirkkonummen Alko muuttaa syyskuussa28.8.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Kirkkonummen Munkinmäen Alko muuttaa uuteen väliaikaiseen liiketilaan nykyisessä liikekeskuksessa. Myymälä on suljettuna 15.–18. syyskuuta ja avautuu uudessa sijainnissa 19. syyskuuta. Oktoberfest-oluet saapuvat myymälän valikoimaan elokuun viimeisellä viikolla.
Hämeenkylän Alkolle uusi ilme28.8.2025 07:25:00 EEST | Tiedote
Vantaan Hämeenkylän Alko saa syyskuussa uuden ilmeen. Myymälän laaja valikoima ja kuukausittain vaihtuvat erikoiserät tekevät myymälästä juomien ystävän aarreaitan.
”Mutku kaikki muutkin…” – sanothan ei, kun nuori pyytää alkoholia18.8.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Alkoholin hankkiminen on nuorille helppoa ja moni nuori saa ensimmäiset alkoholiannoksensa nimenomaan aikuisilta. Alkoholin ostaminen alaikäiselle antaa viestin siitä, että alkoholi kuuluisi nuoren elämään. Alko kampanjoi alkoholin välittämisen riskeistä ja kannustaa aikuisia kieltäytymään alkoholin ostamisesta alaikäisille. Paperit kysytään Alkon myymälöissä joka kolmas sekunti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme