SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Suomi teki rohkean päätöksen Palestiinan suhteen

5.9.2025 12:02:02 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

”Suomen päätös liittyä New Yorkin julkilausumaan on oikea ja ulkoministerin ja pääministerin vastuullinen toiminta ansaitsee kiitoksen. Ratkaisu vahvistaa Suomen uskottavuutta kansainvälisesti ja onkin tärkeää, etteivät hallituspuolueiden sisäiset ristiriidat heikennä tätä viestiä”, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Nasima Razmyar.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Razmyarin mukaan päätös osoittaa, että Suomi seisoo rauhan, kansainvälisen oikeuden ja kahden valtion ratkaisun takana.

– Ministerien rohkea toiminta osoittaa, että Suomi kantaa vastuunsa ja haluaa olla osa ratkaisua, ei osa ongelmaa, sanoo Nasima Razmyar.

Razmyarin mukaan kyse on Suomen ulkopolitiikan uskottavuudesta. Rauhaa ei rakenneta yksin, vaan yhteistyössä muiden vastuullisten maiden kanssa. Hallitus on nyt näyttänyt, ettei Suomi jää sivustakatsojaksi. Seuraavaksi Suomen on otettava käyttöön myös muita keinoja tulitauon ja rauhan edistämiseksi.

Samalla Razmyar vetoaa muihin hallituspuolueisiin.

– Toivon, etteivät kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset pyri heikentämään ja tietoisesti nolaamaan ulkoministeriä ja pääministeriä tässä asiassa. Ulkopolitiikka ei saa olla sisäpoliittisen pelin väline. Nyt on aika toimia yhteisen ulkopoliittisen linjan sekä kahden valtion mallin edistämisen puolesta, Razmyar päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Merja Pulliainen p. +358 50 306 1120

nasima.razmyar@eduskunta.fi

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote

Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7

Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote

Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye