Kokoomuksen Jukkola: Kokoomus on yrittäjän puolella muinakin kuin juhlapäivinä
5.9.2025 13:43:46 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
”Yrittäjyys on osa kokoomuslaista dna:ta. Siksi kokoomus jatkaa yrittäjyyden edellytysten parantamista nyt ja tulevaisuudessa. Ilman yrittäjien rohkeutta ja sitkeyttä meillä ei olisi työtä, verotuloja, eikä niillä rahoitettuja palveluita”, toteaa kokoomuksen yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikan verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Jukkola.

Jukkola muistuttaa, että nykyinen hallitusohjelma on kasvun ohjelma, jossa yrittäjyys on keskiössä. Viime vuonna annettu valtioneuvoston yrittäjyyden periaatepäätös sisältää 120 toimenpidettä, joilla rakennetaan entistä yrittäjäystävällisempää toimintaympäristöä.
Lisäksi hallitus on vahvistanut suomalaisten yritysten kasvun edellytyksiä monin eri tavoin.
– Paikallista sopimista on laajennettu, pienet yritykset on vapautettu suurimmaksi osaksi yhteistoimintalain velvoitteista, ja poliittisiin- sekä tukilakkoihin on luotu selkeämmät pelisäännöt. Lisäksi irtisanomista ja määräaikaisuuksia koskevat uudistukset helpottavat yritysten kykyä palkata uusia työntekijöitä. Yhteisöveroa alennetaan vuoden 2027 alussa ja yritysten sukupolvenvaihdoksia helpotetaan. Hankintalain uudistaminen lisää pk-yritysten mahdollisuuksia tarjota palvelujaan, ja tähän mennessä on purettu jo yli 130 erilaista normia. Nämä kaikki ovat historiallisia ja monen yrittäjän toivomia uudistuksia Suomessa, Jukkola toteaa.
Jukkola alleviivaa, että hallituksen työ yrittäjämyönteisemmän ja yrittäjille reilumman Suomen rakentamiseksi on vasta alussa ja paljon merkittäviä uudistuksia on vielä luvassa.
Yrittäjien tulevaisuuden kasvun kannalta tärkeää tutkimus- ja kehittämistoimintaa vahvistetaan yhdessä korkeakoulujen kanssa. Uudistettu TESI ja Finnveran lainsäädäntö tukevat kasvua ja investointeja. Lisäksi toukokuussa 2025 julkaistu Kasvuyrittäjyyden ohjelma, joka tähtää keskisuurten kasvuyritysten määrän kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä, on vasta lähdössä liikkeelle. Vuoden 2025 alussa työ- ja elinkeinopalvelujen siirto kunnille vahvisti yritysten rekrytointimahdollisuuksia, ja vuoden 2026 alussa perustettavat elinvoimakeskukset tukevat pk-yritysten kasvua osana alueellisia ekosysteemejä.
– Näiden lisäksi hallitus päätti tämän viikon budjettiriihessä työllisyyspaketista, jonka osana pienyrittäjien arkea helpotetaan. Tämä kaikki on osoitus siitä, että kokoomus on yrittäjän puolella – myös muina kuin juhlapäivinä. Meille yrittäjyys ei ole vain taloudellinen ilmiö, vaan myös kulttuurinen ja yhteiskunnallinen voima. On ilahduttavaa, että yhä useampi nuori suhtautuu yrittäjyyteen myönteisesti ja näkee sen keinona vaikuttaa ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa, Jukkola muistuttaa.
Kokoomukselle yrittäjien ääni on keskeinen kun rakennetaan tulevaisuuden kasvua ja kilpailukyvyn edellytyksiä Suomessa.
– Haluan kiittää yrittäjiä ja yrittäjiksi ryhtyviä siitä, että he tarttuvat mahdollisuuksiin, kantavat vastuuta ja rakentavat tulevaisuutta. Teidän ansiostanne Suomi kehittyy ja menestyy, Jukkola päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne JukkolaKansanedustaja
Vaasan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Risikko: Poliisin varoitus nuorten äärioikeistoradikalisoitumisesta on otettava vakavasti23.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko on huolissaan Sisä-Suomen poliisin havainnoista nuorten radikalisoitumisesta äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen ekstremismiin. Risikko toivoo sisäministeri Mari Rantaselta arviota tilanteesta ja toimia, joilla nuorten houkuttelu ja osallistuminen väkivaltaiseen toimintaan voidaan estää.
Kokoomus Limnell: Suomi tarvitsee teknologiaministeriön – teknologinen murros on nostettava valtion johtamisen ytimeen23.9.2026 09:38:18 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell esittää Suomeen teknologiaministeriötä. Limnellin mukaan teknologinen kehitys etenee nyt niin nopeasti ja vaikuttaa niin laajasti talouteen, turvallisuuteen ja yhteiskunnan toimintaan, ettei kokonaisuutta voida enää johtaa hajautuneesti eri hallinnonaloilla.
Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.
Kokoomuksen Heikkinen: Ahkeruudesta ei pidä sakottaa – työstä jää ensi vuonna enemmän käteen22.9.2026 14:07:30 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Heikkinen pitää vuoden 2027 veronkevennyksiä tärkeänä jatkona hallituksen työntekoa ja yrittämistä kannustavalle politiikalle.
Kokoomuksen Heinonen: Edelleenkö vaaditaan suunnanmuutosta?22.9.2026 12:38:55 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korostaa ryhmäpuheenvuorossaan, että Suomen taloudessa pitkään odotettu käänne parempaan on vahvistumassa. Heinosen mukaan nyt on pidettävä kiinni työntekoa, yrittämistä ja investointeja tukevasta linjasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme