Johannes Yrttiaho: Bluffaako Purra? Antaako hallitus datakeskusten verovapauden jatkua?
26.9.2025 15:33:48 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho on eduskunnassa toistuvasti vaatinut datakeskusten verovapauden lopettamista. Hallitus lupasi keväällä paineen alla poistaa tämän perusteettoman verovapauden, mutta näyttää nyt kääntäneen takkinsa asiassa.

– Sinänsä datakeskusten verovapaus on linjassa hallituksen muun veropolitiikan kanssa, joka kasaa varallisuutta isotuloisille ja suurille yhtiöille. Missään määrin hyväksyttävää tämä ei ole, Yrttiaho sanoo.
Eduskunnalle tällä viikolla annetusta ensi vuoden budjetista ei datakeskusten veronkiristystä löydy. Veron korotus tuottaisi valtiolle arviolta 47 miljoonaa euroa verotuloja ensi vuonna. Jos Suomeen suunniteltujen datakeskusten rakentaminen toteutuu, vuosikymmenen kuluttua veronmenetys voisi olla jopa 600 miljoonaa euroa vuodessa.
– Tältä se näyttää, kun globaalit jättiyhtiöt lobbaavat ja niiden edessä kontataan. Suomen ja suomalaisten etua ei uskalleta puolustaa. Ajatteleeko hallitus todella, että Microsoftin ja Googlen kaltaisilla jättiläisillä ei olisi varaa maksaa Suomen jo muutenkin halvasta sähköstä käytännössä lainkaan veroa, Yrttiaho kysyy.
Datakeskusten verohelpotuksen poisto sisältyi sähköverolain luonnokseen vielä huhtikuussa. Lakia piti muuttaa siten, että kaivostoiminnassa ja konesaleissa eli datakeskuksissa käytettävän sähkön vero siirrettäisiin alemmasta sähköveroluokasta II yleiseen sähköveroluokkaan I. Kesällä lausunnoille lähti kuitenkin uusi lakiluonnos, josta veronkorotus oli poistettu konesalien osalta.
Esimerkiksi Finnwatch esitti jo kesällä epäilyn, että veronkorotus voidaan jopa haudata kokonaan.
– Valtiovarainministeri Purra on edelleen lupaillut, että konesalien sähköveroa kyllä vielä korotetaan, mutta vaikea, ellei mahdoton, sitä on enää ensi vuodeksi voimaan saada, koska asia ei budjettiesitykseen nyt sisälly. Voiko hallituksen lupauksiin luottaa, Yrttiaho kysyy.
Vastuuministeri Purra sanoi eduskunnan kyselytunnilla 4.9., että ylimääräisen sähkötuen poistoa on ”hieman lykätty”. Yrttiahon mielestä ministeri vaikuttaa bluffaavan, sillä Ylen mukaan ministerin esikunnasta on nyt kerrottu suunnitelmista ottaa käyttöön veronpalautus, jota datakeskusyhtiö voisi hakea.
– Edelleen hallitus siis suunnittelee veroedulle jatkoa, toisin kuin Purra eduskunnassa on sanonut. Ja olennaisintahan on, että eduskunnalle tällä viikolla annetussa sähköveroa koskevassa budjettilakiesityksessähän verovapaus säilyy. Mistään luvatusta kiristyksestä ei esityksessä puhuta, Yrttiaho korostaa.
Yrttiaho varoittaa, että datakeskusten verohelpotusten hyödyt valuvat maasta ulos. Datakeskukset ovat globaalien jättiyhtiöiden omistamia, eivätkä ne juuri työllistä Suomessa. Työllistävä vaikutus liittyy pääasiassa rakennusvaiheeseen.
Yrttiahon mielestä nyt olisi kohtuullista panna datakeskusten verovapaudelle piste. Kyse on poliittisesta tahdosta. Hänen mukaansa nollaverolle ei ole perusteita.
– Suomessa myyty sähkö on edullisimmasta päästä Euroopassa. Lisäksi viileä ilmasto helpottaa konesalien jäähdytystä. Jos datakeskuksia halutaan Suomeen houkutella, on siihen hyvät edellytykset ilman verohelpotuksiakin. Aikooko veroministeri Purra pitää vai syödä sanansa, jotka keväällä antoi, Yrttiaho kysyy.
Yhteyshenkilöt
Johannes Yrttiaho
Puh:050 440 5204johannes.yrttiaho@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme