Vapriikki

Vapriikki kutsuu senioreja tutustumaan Manserockiin

8.9.2025 09:54:36 EEST | Vapriikki | Tiedote

Jaa

Kerran kuussa Vapriikki tarjoaa eläkeläisille sisäänpääsyn kahden euron lipulla. Perjantaina 12.9. senioripäivän teemana on suosittu Manserock!

Kaksi henkilöä katsoo Manserock-näyttelyssä sukupuuta.
Manserock-näyttelyssä voi tutustua muun muassa laajaan ja polveilevaan Manserockin sukupuuhun. Tästäkin kuullaan opastuksella perjantaina. Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto.

Manserockin tunnetuimpia nimiä ovat 1970-luvulla ilmiön aloittaneet Juice Leskinen, Alwari Tuohitorvi, Kaseva ja Tabula Rasa. 1980-luvulla joukkoon liittyivät legendaariset Eppu Normaali ja Popeda, jotka jatkavat edelleen vahvasti. Naisbändeistä tunnetuin on Ilona.

Näyttelyssä on esillä laaja kattaus rockmuistoja: muun muassa soittimia, esiintymisasuja, fanitavaraa, tuttuja ja tuntemattomia valokuvia keikoilta ja keikkabusseista sekä videotaltiointeja. Perjantaina 12.9. näyttelyyn on tarjolla kaksi opastusta: klo 11 ja 13.

Lisäksi päivän kävijät voivat osallistua Konkarit-toiminnan tarjoamaan kuvansiirto-työpajaan klo 12–14.30. Työpajassa voit kokeilla vanhojen valokuvien hiertämistä pahville. Valmis tuote voi olla esim. lasinalunen, jääkaappimagneetti tai pieni taulu seinälle.

Päivän aikana samalla edullisella lipulla voi katsastaa kaikki Vapriikin näyttelyt, muun muassa uudet Muinais-DNA: Avain menneisyyteen sekä Supersankarit – Antiikista nykypäivään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tähtitalvikki PoikajärviViestintäasiantuntija

Puh:050 321 1189

Kuvat

Kaksi henkilöä katsoo Manserock-näyttelyssä sukupuuta.
Manserock-näyttelyssä voi tutustua muun muassa laajaan ja polveilevaan Manserockin sukupuuhun. Tästäkin kuullaan opastuksella perjantaina.
Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

En betydande upptäckt vid den vetenskapliga undersökningen av Karin Månsdotter19.2.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande

EMBARGO 19 februari 2026 kl. 13.00. Drottning Karin Månsdotters (1550–1612) grav undersöks för närvarande i Åbo domkyrka. Forskningen är en del av ett utställningsprojekt vid Vapriikki Museum Center. Med hjälp av moderna vetenskapliga metoder försöker man få ny kunskap om Karins och hennes familjs liv. Utställningen öppnar i 2028. Under den första forskningsveckan gjordes en viktig upptäckt: en guldring som Karin har burit. Upptäckten är historiskt betydelsefull, eftersom inga andra personliga föremål som tillhört Karin Månsdotter har bevarats till vår tid.

Kaarina Maununtyttären tieteellisissä tutkimuksissa tehtiin merkittävä esinelöytö19.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote

Julkaisuvapaa 19.2.2026 klo 13. Kuningatar Kaarina Maununtyttären (1550–1612) hautaa tutkitaan parhaillaan Turun tuomiokirkossa. Tutkimusten ensimmäisellä viikolla tehtiin huomattava esinelöytö: Kaarinan käyttämä kultasormus. Löytö on historiallisesti merkittävä, sillä muita varmuudella Kaarina Maununtyttärelle kuuluneita henkilökohtaisia esineitä ei ole säilynyt nykypäivään. Tieteellinen tutkimus on osa museokeskus Vapriikin vuonna 2028 avautuvaa näyttelyä, jonka yhteydessä tuotetaan uutta tietoa Kaarinan ja hänen perheensä elämästä nykyaikaisen tieteen keinoin.

A remarkable discovery was made during scientific research of Karin Månsdotter’s grave19.2.2026 13:00:00 EET | Press release

EMBARGOED until February 19, 2026 at 1 p.m. The grave of Queen Karin Månsdotter (1550–1612) of Sweden is currently under scientific investigation at Turku Cathedral. The research is part of an exhibition project carried out by the Museum Centre Vapriikki, and it aims to generate new knowledge about the life of Karin and her family using modern scientific methods. The exhibition is scheduled to open in 2028. During the first week of research, researchers made an outstanding discovery: a gold ring worn by Karin herself. The find is historically significant, as no other personal belongings of the queen are known to have survived to this day.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye