Kokoomuksen Heinonen: Punamultahallitus jätti jälkeensä pystysuoraan nousevan velkakäyrän
”Olisipa SDP ollut yhtä huolissaan velkaantumisesta edelliskaudella”, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kommentoi SDP:n Antti Lindtmanin kyseenalaisiksi todettuja väitteitä hallituksen ennätysvelkaantumisesta.

”Marinin hallitus jatkoi velkaelvytystä koronapandemian varjolla vielä kauan aidon tarpeen jälkeenkin. Velkaa otettiin yli 10 miljardia kaikkeen muuhun kuin terveys- ja turvallisuuskriisien hoitamiseen. Näiden menojen kanssa tämän hallituksen on elettävä. Lisäksi tuolloin ”ilmaiselle” velalle on nyt tullut hinta: korkokuluja maksetaan tänä vuonna 3,2 miljardia euroa ja vuonna 2029 lasku kasvaa 5 miljardiin. Se on pois kaikesta muusta”, Heinonen huomauttaa.
Suomen julkisen talouden alijäämän keskeisinä syinä on kasvaneet korkomenot, hyvinvointialueiden rahoitus ja puolustusmenojen kasvu. Siinä missä Orpon hallitus on tarttunut toimeen velkasuhteen taittamiseksi ja päättänyt 10 miljardin sopeutuksista, Marinin hallitus sai vain vaivoin aikaan 300 miljoonan euron säästöt.
”Jos jo edellinen hallitus olisi miljardien eurojen menolisäystensä sijaan aloittanut vastuullisen taloudenpidon ja sopeuttanut julkisia menoja, ei tällä hallituksella olisi näin mittavaa sopeutusurakkaa. Nyt talouden rakenteita vihdoin korjataan, mutta eivät vaikutukset näy heti.”
”Jos olisimme jatkaneet SDP:n ja keskustan linjalla, velkaa otettaisiin 4 miljardia euroa enemmän vuodessa ja velkasuhteen kasvukäyrä olisi kestämätön”, Heinonen sanoo.
Heinonen muistuttaa, että SDP:llä olisi nyt mahdollisuus osoittaa sitoutumisensa velkasuhteen korjaamisen velkajarrun avulla.
”Tarjoamme vastuullisen, ylivaalikautisen talouspolitiikan työkaluksi velkajarrua, jolla Suomen velkasuhde ja julkisen talouden alijäämä saatettaisiin kestävälle tasolle tulevien vuosikymmenten kuluessa. Toivomme tähän laajaa parlamentaarista sitoutumista tulevien sukupolvien tähden. Valitettavasti SDP:n kielteinen linja ei yllätä”, Heinonen toteaa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on perustellut tyrmäystään sillä, että 50 vuoden päähän ulottuvat tavoitteet eivät hänen mielestään luo todellista ohjausvaikutusta.
”Velkasuhteen laskeminen pohjoismaiselle tasolle ei tapahdu parissa vuodessa, eikä edes parissa vuosikymmenessä. Se vaatii etenkin seuraavilta hallituksilta määrätietoista ja vaikeaakin sopeuttamistyötä, johon sitoutumista SDP vaikuttaa pelkäävän. Parempia aikoja on luvassa kun – ja vain kun – saamme velkasuhteen lasku-uralle ja talouskasvun käyntiin.”
”Kurjuuteen emme ole tuomittuja, mutta uusia velkajuhlia ei ole näköpiirissä. Se pitää demareidenkin hyväksyä”, Heinonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo HeinonenKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kinnari: Hallitus turvaa suomalaisen maatalouden toimintaedellytykset7.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Teemu Kinnari on tyytyväinen Orpon hallituksen päätökseen olla kohdistamatta leikkauksia ruokaa tuottavaan maatalouteen.
Kokoomuksen Autto: ”Putinin julmuudella ei ole mitään rajaa”7.9.2025 13:02:53 EEST | Tiedote
Venäjä teki viime yönä suurimman ilmaiskunsa Ukrainaan koko sodan aikana. Iskuissa on kuollut ainakin 11 ihmistä, mukaan lukien vastasyntynyt lapsi. Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tuomitsee jyrkästi Venäjän iskut Ukrainaan.
Kokoomuksen Partanen: Hallituksen työllisyyspaketti purkaa esteitä - jatkossa työttömät voivat opiskella joustavammin6.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus päätti osana työllisyyspakettiaan helpottaa työttömien työnhakijoiden mahdollisuutta täydentää osaamistaan työttömyysjakson aikana. Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Karoliina Partanen on tyytyväinen muutoksiin. ”Työttömyysjakson aikaista ja oman osaamisen täydentämistä on helpotettava nykyisestään. Sellaisen suomalaisen, joka haluaa täydentää osaamistaan ja parantaa näin työllistymismahdollisuuksiaan, opiskelumahdollisuuksien ei pidä kaatua byrokratian koukeroihin”.
Kokoomuksen Kopra: Lindtman tuhlasi 1,5 miljardia yhden Ykkösaamun aikana6.9.2025 11:49:39 EEST | Tiedote
”Mitkä ovat SDP:n lähtökohdat sopeuttaa ensi kaudella edes 5,7 miljardia, jos yhden Ykkösaamun aikana rahaa kulutetaan jo 1,5 miljardia?” kysyy kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra.
Kokoomuksen Jukkola: Kokoomus on yrittäjän puolella muinakin kuin juhlapäivinä5.9.2025 13:43:46 EEST | Tiedote
”Yrittäjyys on osa kokoomuslaista dna:ta. Siksi kokoomus jatkaa yrittäjyyden edellytysten parantamista nyt ja tulevaisuudessa. Ilman yrittäjien rohkeutta ja sitkeyttä meillä ei olisi työtä, verotuloja, eikä niillä rahoitettuja palveluita”, toteaa kokoomuksen yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikan verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Jukkola.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme