Uusia sijaisperheitä etsitään ympäri Suomea – Tutustu perhehoitoon koomikko Mikko Vaismaan kanssa
Perhehoitajaksi ryhtyminen on ihmisläheinen ja konkreettinen tapa auttaa haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja nuoria, aikuisia ja ikäihmisiä. Syyskuussa on tarjolla runsaasti infotilaisuuksia sijaisvanhemmuuden ja aikuisten perhehoidon mahdollisuuksista.

THL:n uusimpien tilastojen mukaan Suomessa oli vuonna 2024 yli 17 000 lasta ja nuorta sijoitettuna sijaishuoltoon kotinsa ulkopuolelle eripituisiksi ajoiksi. Vuoden lopussa heistä noin 7 000 asui perhehoidossa sijaisperheissä ja muut pääasiassa lastensuojelulaitoksissa.
Koska erilaisia sijaisperheitä ei ole tarpeeksi kaikkialla Suomessa, laitoksissa asuu huomattavan moni sellainenkin lapsi ja nuori, jolle perhehoito voisi tosiasiassa olla paras asumisvaihtoehto. Perhehoito sijaisperheessä antaa lapselle ja nuorelle mahdollisuuden kasvaa tavallisessa kodissa osana perheyhteisöä.
Lastensuojelulain mukaan jokaiselle kotinsa ulkopuolelle sijoitetulle lapselle ja nuorelle pyritään löytämään ensisijaisesti sijaisperhepaikka. Se ei ole aina helppoa, sillä lasten ja nuorten tarpeet ovat moninaisia: osalla tarve on lyhytaikainen, kun taas etenkin huostaanotetuille etsitään sijaisperheitä, joissa voi asua tarvittaessa vuosia.
Siksi myös sijaisperheiden reserviin kaivataan lisää perheitä, joista osa pystyy tarjoamaan lapsille ja nuorille pitkäaikaisen kodin ja osa lyhyempiä perhehoitojaksoja.
Stand up -koomikko Mikko Vaismaa kannustaa kaikkia ihmisiä, joilla on pienintäkään kipinää ihmisten auttamiseen, harkitsemaan valmentautumista sijaisvanhemmaksi tai aikuisten ihmisten perhehoitajaksi.
– Perhehoito ei ole varmasti aina helppoa, ja se vaatii vahvaa omistautumista. Raskaampien hetkien vastapainona ovat onnistumisen ja ilon kokemukset. Niitä syntyy, kun huomaa, mitä kaikkea hyvää yhdessä eletty arki on tuonut perhehoidossa olevien elämään, Vaismaa muistuttaa.
Jokainen tarvitsee turvallisen kodin
Mikko Vaismaa suojelee Perhehoitoliiton Ajoissa kotiin -kampanjaa 8.–19.9.2025. Jo 18. kerran järjestettävän kampanjan avulla etsitään uusia sijaisvanhempia ja muita perhehoitajia sekä tiedotetaan perhehoidon monista mahdollisuuksista yhteistyössä hyvinvointialueiden, järjestöjen ja perhehoitoa tuottavien yritysten kanssa.
Jyväskyläläinen Vaismaa on koulutukseltaan luokanopettaja. Hän muistuttaa, että yhteiskunnassamme on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, joiden elämä ei ole mennyt niin kuin oppikirjoissa. Moni heistä voi hyötyä perhehoitajan kaltaisesta rinnallakulkijasta.
– Kun aikanaan toimin opettajana, minulla oli oppilaina myös sijaisperheisiin sijoitettuja lapsia ja pääsin näkemään, miten he ovat kiinni elämässä. Se nyt vaan on niin, että jokainen ihminen tarvitsee turvallisen kodin, Vaismaa sanoo.
Kampanja näkyy etenkin Perhehoitoliiton somekanavilla, joilla julkaistaan myös yhteistyössä Vaismaan kanssa tehtyä sisältöä. Eri puolilla maata ja verkossa järjestetään kampanjaviikoilla myös perhehoidon infotilaisuuksia, joita on listattu Perhehoitoliiton sivuille.
Tärkeää myös aikuisille ja ikäihmisille
Toimeksiantosuhteinen perhehoito on hyvinvointialueiden vastuulla oleva sosiaalipalvelu, jossa lapsen, nuoren, aikuisen tai ikäihmisen hoiva tai huolenpito järjestetään joko perhehoitajan tai hoidettavan omassa kodissa. Perhehoito voi olla pitkä- tai lyhytkestoista ja ympäri- tai osavuorokautista.
Perhehoidon järjestämistä ohjaa perhehoitolaki. Sijaisvanhemmuudesta ja muista perhehoitajuuden muodoista kiinnostuneet saavat lakisääteisen ennakkovalmennuksen tehtäväänsä.
Hyvinvointialueet hyväksyvät henkilön soveltuvuuden perhehoitajaksi ja kodin soveltuvuuden perhekodiksi, valvovat perhehoitoa ja järjestävät perhehoitajille näiden tarvitsemaa tukea. Perhehoitajille maksetaan hoitopalkkiota ja kustannusten korvauksia.
Perhehoitajuuden tunnetuin muoto on lasten ja nuorten perhehoito eli sijaisvanhemmuus. Perhehoitoa on tarjolla myös useille muille ryhmille. THL:n uusimman selvityksen mukaan perhehoidossa oli vuonna 2021 yli 3 300 ikäihmistä. Lisäksi perhehoitoa saa yli tuhat kehitysvammaista ihmistä ja pieni määrä mielenterveyskuntoutujia.
– Perhehoito on älyttömän hyvä juttu! Koen iloa siitä, että tämmöinen mahdollisuus on olemassa. Se on tärkeää myös omaishoitajille, että he voivat pitää vapaitaan, Mikko Vaismaa pohtii.
Perhehoitoliitto on koonnut osoitteeseen perhehoitajaksi.fi kattavasti tietoa eri perhehoidon muodoista kaikille perhehoitajuudesta kiinnostuneille. Sivustolta löytyy myös lisätietoa Ajoissa kotiin -kampanjasta ja siihen liittyvistä infotilaisuuksista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu LehtosaariKehittämispäällikköPerhehoitoliitto ry
Lastensuojelun perhehoito
Sanna KosonenKehittämispäällikköPerhehoitoliitto ry
Ikäihmisten, vammaisten aikuisten ja lasten sekä mielenterveyskuntoutujien perhehoito.
Olli KoikkalainenTiedottajaPerhehoitoliitto ry
Puh:040 310 1446olli.koikkalainen@perhehoitoliitto.fiLinkit
Perhehoitoliitto ry
Perhehoitoliitto ry on valtakunnallinen, toimeksiantosuhteisen perhehoidon asiantuntijajärjestö, joka vaikuttaa, viestii, neuvoo ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa ja tukee perhehoitajia, sijaisvanhempia ja perhehoidossa hoidettavia lapsia ja aikuisia. Perhehoitoliitto on perustettu vuonna 1983. Liittoon kuuluu 19 perhehoitajien alueellista jäsenyhdistystä ja sijaiskotinuorten yhdistys Sinut ry. Yhdistyksissä on lähes 4 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perhehoitoliitto ry
Sophie Mannerheimin helminauha perhehoidon kehittäjä Sanna Kososelle4.9.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Historiallinen koru on kiertänyt sairaanhoitajavaikuttajalta toiselle jo liki sadan vuoden ajan. Sen uusin haltija saa kiitosta aktiivisesta kehittämistyöstään ikäihmisten laadukkaan elämän varmistamiseksi.
Miltä perhehoidon tulevaisuus näyttää? Tule kuulemaan Hyvinkäälle 13.3.6.3.2025 12:00:41 EET | Tiedote
Perhehoito sopii monenlaisiin elämäntilanteisiin myös eri-ikäisille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Perhehoitoliiton ja hyvinvointialueiden seminaarissa kuulet, miksi perhehoito on niin vaikuttava keino turvata inhimillistä arkea ja myös hillitä sote-kustannusten kasvua.
Perhekodeissa ympäri maata avoimet ovet 3.3.2025 – Tervetuloa tutustumaan ikäihmisten perhehoidon arkeen!25.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Perhehoito tarjoaa ikäihmisille turvallista arkea perhehoitajan luona tai ikääntyneen omassa kodissa. Perhehoito on mainio tapa tukea ikääntyneiden ja omaishoitajien jaksamista sekä vähentää raskaampien hoivapalveluiden tarvetta hyvinvointialueilla.
Sijaisvanhemmista on huutava pula – Sijaisperhe mullisti Peppi Puljujärven maailman9.9.2024 12:06:58 EEST | Tiedote
Tuhansia suomalaisia lapsia ja nuoria asuu lastensuojelulaitoksissa. Jotta yhä useampi heistä voisi kasvaa perheen kanssa, Suomeen tarvitaan lisää sijaisvanhempia. Heitä etsitään Ajoissa kotiin -kampanjalla, jota suojelee somevaikuttaja Peppi Puljujärvi.
Perhehoitoliiton liittokokous: Perhehoidon turvallisuus lisääntyy perhehoitajan sosiaaliturvaa parantamalla22.4.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Perhehoitoliiton puheenjohtajana jatkaa kotkalainen Minna Ahokas. Liitto muistuttaa, että perhehoidon turvallisuuteen ja perhehoitajien sosiaaliturvaan liittyvää lainsäädäntöä on kehitettävä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme