SINI Vaihtopäätiskiharja on Vuoden Suomalainen Muovituote
Muoviyhdistys lanseerasi tänä vuonna uuden ja merkittävän tunnustuksen, Vuoden Suomalainen Muovituote -palkinnon, joka jaettiin ensimmäistä kertaa yhdistyksen 85-vuotisjuhlassa Helsingin Messukeskuksessa 5.9.2025. Tunnustuksen tavoitteena on nostaa esiin innovatiivisia, vastuullisia ja korkealaatuisia kotimaisia muovituotteita, jotka edustavat alan parhaita käytäntöjä ja edistävät vastuullisuutta.

Voittajatuote vähentänyt merkittävästi neitseellisen muovin käyttöä
Kilpailu nostaa esiin kotimaisen valmistuksen ja kiertotalouden merkitystä nyt sekä tulevaisuudessa. Palkinnon voittanut tuote palkittiin erityisesti siitä, että se yhdisti onnistuneesti kotimaisuuden, ympäristövaikutusten minimoinnin sekä loppukäyttäjän arkea helpottavan suunnittelun. Ensimmäisen Vuoden Suomalainen Muovituote -palkinnon voittajaksi valittiin Sinituote Oy:n vaihtopäätiskiharja, jota on valmistettu jo vuodesta 1998 alkaen. Muoviyhdistyksen toimitusjohtaja Mirja Juslin on innoissaan sekä uudesta kilpailusta että voittajatuotteesta:
- Hienoa olla mukana perustamassa uutta muovialan merkittävää tuotepalkintoa, ja kerrassaan upeaa päästä palkitsemaan pitkän linjan muovivalmistajan tuote. Erityisesti pidän siitä, että tätä tuotetta voivat käyttää aivan kaikki, ja siten pieniä valintoja arjessa tekemällä vaikuttaa positiivisesti ympäristön puolesta, Juslin summaa.
Sinituotteen vaihtopäätiskiharja on valmistettu kierrätysmuovista hiilineutraalisti, ja se onkin säästänyt muovia osana vaihtopäätuotesarjaa jo yli miljoonan kilon verran. Vaihtopääharjan ideana on säästää varsi ja vaihtaa vain kuluva osa. Näin muoviroskaa syntyy huomattavasti vähemmän, kun ei tarvitse heittää pois koko harjaa. Lisäksi harjaosaa voidaan pestä astianpesukoneessa, mikä pidentää entisestään tuotteen käyttöikää. Rungon valmistamiseen käytetään Suomessa, suomalaisten kuluttajien kierrättämiä muovipakkauksia, mutta tuotteen myyntialue on koko Pohjoismaat eikä vastaavaa konseptia juurikaan ole markkinoilla. SINI WC-harjoissa ja lattiakaivoharjassa on käytössä sama vaihtopääkonsepti, jolloin vain kuluneen harjasosan voi vaihtaa uuteen.
Uutinen voitosta otettiin Sinituotteella iloisen yllättyneesti vastaan.
- Olemme voitosta todella otettuja – tämä on suuri kunnia, laatu- ja ympäristöpäällikkö Marika Kilpivuori iloitsee ja jatkaa:
- Tiskiharja on arkipäiväinen väline, mutta tällaiset tunnustukset osoittavat, että tavallisissakin käyttöesineissä voi piillä yllätyksiä. Vaihtopäätiskiharja on yksinkertainen, mutta ympäristön kannalta vaikuttava innovaatio, joka toimii ja siksi olen ollut tästä tuotteesta ylpeä jo ennen tätä voittoa.
Vuoden Suomalainen Muovituote -palkinto jaettiin juhlavassa tilaisuudessa - suuren suosion siivittämänä kilpailu saa varmasti jatkoa
Muoviyhdistyksen 85-vuotisjuhlaa vietettiin arvokkaassa ja lämminhenkisessä tunnelmassa. Paikalla olivat kotimaisen muovialan huippuosaajat, innovaattorit ja vastuullisuuden edelläkävijät. Ensimmäistä kertaa jaetun Vuoden Suomalainen Muovituote -palkinnon julkistus oli yksi juhlan lukuisista kohokohdista. Kilpailun herättämä suuri kiinnostus ja runsas osanotto osoittivat, että tarve tällaiselle tunnustukselle on ilmeinen. Muoviyhdistys ilmoittikin tilaisuudessa, että Vuoden Suomalainen Muovituote -palkinnosta tullaan tekemään jatkuva perinne.
Kilpailun jatkaminen antaa jatkossa yhä useammalle suomalaiselle valmistajalle mahdollisuuden saada arvostettua tunnustusta ja näkyvyyttä vastuullisesta työstään. Tulevina vuosina palkintoa kehitetään edelleen – tavoitteena on lisätä sen vaikuttavuutta, tunnettuutta ja merkitystä koko suomalaisessa teollisuuskentässä sekä korostaa ja tuoda esiin muovin erinomaisia hyötyjä kiertotaloudessa ja vastuullisuudessa.
Lisätietoja:
Mirja Juslin
Muoviyhdistys ry
mirja.juslin@muoviyhdistys.fi
+358 41 3111776
Marika Kilpivuori, laatu- ja ympäristöpäällikkö
Sinituote Oy
marika.kilpivuori@sinituote.fi
+358 50 566 1914
Marika Saarinummi, markkinointijohtaja
Sinituote Oy
marika.saarinummi@sinituote.fi
+358 400 408 170
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika SaarinummiMarkkinointijohtajaSinituote Oy / Markkinointi ja viestintä
marika.saarinummi@sinituote.fiKuvat
Linkit
Sinituote Oy
Sinituote Oy on Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden, vaatehuollon tuotteiden ja autonhoitotarvikkeiden valmistaja ja markkinoija. Vastuullisuus ohjaa meitä kaikessa tekemissä ja menestyksen takana on halu tehdä ja kehittää asioita yhteistyössä asiakkaidemme ja toistemme kanssa – ympäristöä unohtamatta. Tärkein käyttämämme raaka-aine on kierrätysmuovi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sinituote Oy
SINI on Suomen 15. arvostetuin brändi29.8.2025 13:25:53 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 arvostetuimmat brändit on valittu. Suomalaisten rakastama SINI-brändi nousi Taloustutkimuksen Suomen arvostetuimmat brändit -tutkimuksessa yhdellä sijalla viime vuodesta, sijoittuen Suomen 15. arvostetuimmaksi brändiksi.
Sinituotteen uusi innovaatio on täällä: täysin uudenlainen pesin on kevyt ja ketterä käyttää16.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Sinituote tuo kauppojen hyllyille täysin uudenlaisen pesimen. Superpesimen erityisen bumerangimaisen muodon ansiosta sillä on helppo puhdistaa nurkat lattialta tai katonrajasta ja esimerkiksi kaappien ovet tarkasti jopa ovenkahvojen alta. Pesimessä erityistä on sen muodon lisäksi kääntyvä nivel. Superpesin saapuu kauppoihin elokuun aikana.
Suomalaiset kertovat mielipiteensä siivouksesta – Näin Auri Kananen tekee inhokeista suosikkeja10.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Sinituotteen Taloustutkimuksella teettämä kattava siivoustutkimus* paljastaa suomalaisten suosikki- ja inhokkikotityöt. Oletko samaa mieltä kuin suurin osa suomalaisista?
Sinituote ja Arcada kehittävät Suomen ensimmäistä ruokopohjaista siivoustuotetta16.4.2025 10:04:31 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulu Arcadan tutkijat ovat kehittäneet ruokokomposiitin, josta valmistuu siivoustuote yhteistyössä Sinituotteen kanssa. Välineripustin on valmistettu Itämeren jauhetusta järviruo’osta ja muovista. Ruo’on niittämisen ja teollisen käytön avulla vähennetään Itämeren ravinnekuormitusta ja saadaan markkinoille ympäristöystävällisempiä tuotteita.
Suomalaisten mielestä SINI on alansa vastuullisin brändi10.3.2025 12:03:37 EET | Tiedote
SINI on jälleen menestynyt vuosittaisessa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa, jossa kuluttajat arvioivat brändien vastuullisuutta. Suomalaisten mielestä SINI on hygienia- ja siivousalan vastuullisin brändi. Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz avaa yrityksen vastuullisuustyön kulmakiviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme