Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisesta

Jaa

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui valtuustokauden ensimmäiseen kokoukseensa 8. syyskuuta ja hyväksyi työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisehtojen uudistamisen.

Kaupungintalon julkisivua.
Elinkeinojaoston syyskausi alkoi 8. syyskuuta. Sakari Röyskö

Elinkeinojaoston päätöksen mukaisesti Helsinki-lisää ei jatkossa myönnetä palkkatuen lisäksi, vaan siitä irrallaan. Samalla Helsinki-lisän kuukausittainen enimmäistukisumma nostetaan nykyisestä 800 eurosta kuukaudessa 1 500 euroon kuukaudessa koskien päätöksiä, joihin ei ole myönnetty palkkatukea tai 55 vuotta täyttäneiden työllistämistukea.

Uudistuksella Helsinki yksinkertaistaa työnantajien työllistämisen tukien hakua, kun Helsinki-lisän yhteys palkkatukeen erotetaan. Lisän tasoa myös nostetaan huomattavasti, ja jatkossa työnantajan tarvitsee hakea vain yhtä tukea. Helsinki puuttuu työttömyyteen jo varhain, kun mahdollisuus tukeen voi aueta jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.

Jaosto kokoontuu syksyn aikana neljästi

Elinkeinojaosto kokoontuu syksyn aikana neljä kertaa: 8. syyskuuta, 6. lokakuuta, 3. marraskuuta ja 1. joulukuuta. Jaosto kokoontuu maanantaisin kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen, kuitenkin aikaisintaan kello 17.00 alkaen.

Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen elinkeinojaoston asiakirjat -sivulla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lauri Kervinen
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 31070677
lauri.kervinen@hel.fi

Kuvat

Kaupungintalon julkisivua.
Elinkeinojaoston syyskausi alkoi 8. syyskuuta.
Sakari Röyskö
Lataa

Linkit

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye