Adlercreutz: Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta
Lukutaito on avain siihen, että ymmärrämme, miten maailma toimii. Kansainvälisenä lukutaitopäivänä opetusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa nostaa esiin lukutaidon merkityksen sille, että kaikki voivat yhdenvertaisesti osallistua yhteiskuntaan.

– Suomi on jo monien vuosien ajan painottanut, että lapsille ja nuorille annetaan vahvat valmiudet sekä lukemisessa että digitaalisessa osaamisessa. Hallitus on panostanut peruskoulun alempiin vuosiluokkiin ja vahvistanut lukemisen tukea. Kuluvasta lukukaudesta alkaen olemme lisänneet äidinkielen ja kirjallisuuden viikkotunteja alakoulussa, sillä juuri lukutaito on kaiken muun oppimisen perusta, Adlercreutz sanoo.
Tämän vuoden teema, Lukutaidon edistäminen digitaalisella aikakaudella, korostaa, että lukutaito on nykyään paljon enemmän kuin vain paperilta lukemista ja kirjoittamista. Se tarkoittaa myös kykyä tarkastella tietoa kriittisesti, ymmärtää digitaalisia ympäristöjä ja tuottaa itse sisältöä turvallisesti ja osallistavasti.
– Suomessa olemme määrätietoisesti panostaneet digitaaliseen lukutaitoon, ja lapsemme saavat varhain valmiuksia ajatella kriittisesti ja analysoida tietoa. Samalla haasteita on yhä, sekä kansallisesti että globaalisti. Suomi on lukutaidossa maailman kärkeä, mutta samalla ei saa unohtaa sitä tosiasiaa, että satoja miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa edelleen on vailla lukemisen ja kirjoittamisen perustaitoja, Adlercreutz sanoo.
– Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta. Kun investoimme lukemiseen ja medialukutaitoon, investoimme lastemme ja nuortemme tulevaisuuteen. Kyse ei ole vain siitä, mitä koulussa tehdään, vaan myös me vanhemmat voimme omalla esimerkillämme vaikuttaa asenteisiin lukemista kohtaan, Adlercreutz painottaa.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Wickström: Hot och våld mot akutvårdspersonal kriminaliseras äntligen9.9.2025 18:21:22 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen behandlade idag regeringens proposition om ändring av strafflagen, med syftet att stärka det straffrättsliga skyddet för personer som arbetar inom polis-, räddnings- och akutvårdsverksamhet. Målet är att säkerställa att denna samhällsbärande verksamhet kan utföras utan störningar eller hot.
Wickström: Uhkausten ja väkivallan kohdistaminen ensihoitohenkilöstöön kriminalisoidaan vihdoin9.9.2025 18:21:22 EEST | Tiedote
Eduskunta käsitteli tänään hallituksen ehdotusta rikoslain muuttamisesta, jonka tarkoituksena on vahvistaa rikosoikeudellista suojaa poliisin, pelastusalan ja ensihoitohenkilöstön työssä oleville. Tavoitteena on varmistaa, että tämä yhteiskunnan kannalta tärkeä toiminta voi sujua ilman häiriöitä tai uhkia.
Henriksson nöjd över veteranbilsbeslut: ”Viktigt för att bevara vårt rullande kulturarv”9.9.2025 14:27:27 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) är nöjd över att Europaparlamentet idag har röstat för att exkludera veteranfordon ur en ny EU-förordning om bland annat återvinningskrav för äldre fordon.
Henriksson tyytyväinen veteraaniautopäätöksestä: ”Tärkeää pyörillä liikkuvan kulttuuriperintömme säilyttämiseksi”9.9.2025 14:27:27 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) on tyytyväinen siihen, että Euroopan parlamentti tänään on päättänyt sulkea veteraaniajoneuvot pois uudesta EU-asetuksesta, joka koskee muun muassa vanhojen ajoneuvojen kierrätysvaatimuksia.
Adlercreutz: Företagarna är stommen i vår ekonomi5.9.2025 20:45:28 EEST | Pressmeddelande
På Företagardagen understryker Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz företagandets avgörande roll med tanke på den ekonomiska tillväxten, sysselsättningen och samhällsutvecklingen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme