Adlercreutz: Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta
Lukutaito on avain siihen, että ymmärrämme, miten maailma toimii. Kansainvälisenä lukutaitopäivänä opetusministeri ja RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz haluaa nostaa esiin lukutaidon merkityksen sille, että kaikki voivat yhdenvertaisesti osallistua yhteiskuntaan.

– Suomi on jo monien vuosien ajan painottanut, että lapsille ja nuorille annetaan vahvat valmiudet sekä lukemisessa että digitaalisessa osaamisessa. Hallitus on panostanut peruskoulun alempiin vuosiluokkiin ja vahvistanut lukemisen tukea. Kuluvasta lukukaudesta alkaen olemme lisänneet äidinkielen ja kirjallisuuden viikkotunteja alakoulussa, sillä juuri lukutaito on kaiken muun oppimisen perusta, Adlercreutz sanoo.
Tämän vuoden teema, Lukutaidon edistäminen digitaalisella aikakaudella, korostaa, että lukutaito on nykyään paljon enemmän kuin vain paperilta lukemista ja kirjoittamista. Se tarkoittaa myös kykyä tarkastella tietoa kriittisesti, ymmärtää digitaalisia ympäristöjä ja tuottaa itse sisältöä turvallisesti ja osallistavasti.
– Suomessa olemme määrätietoisesti panostaneet digitaaliseen lukutaitoon, ja lapsemme saavat varhain valmiuksia ajatella kriittisesti ja analysoida tietoa. Samalla haasteita on yhä, sekä kansallisesti että globaalisti. Suomi on lukutaidossa maailman kärkeä, mutta samalla ei saa unohtaa sitä tosiasiaa, että satoja miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa edelleen on vailla lukemisen ja kirjoittamisen perustaitoja, Adlercreutz sanoo.
– Lukutaito on elinikäisen oppimisen perusta. Kun investoimme lukemiseen ja medialukutaitoon, investoimme lastemme ja nuortemme tulevaisuuteen. Kyse ei ole vain siitä, mitä koulussa tehdään, vaan myös me vanhemmat voimme omalla esimerkillämme vaikuttaa asenteisiin lukemista kohtaan, Adlercreutz painottaa.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Ingo: Riksdagen öppnar upp spelmarknaden och inför ett licensbaserat system5.12.2025 13:20:33 EET | Pressmeddelande
Riksdagens förvaltningsutskott har idag godkänt betänkandet om den nya penningspelslagen, vilket innebär att Finland från och med 1 juli 2027 går över till ett licensbaserat system och delvis slopar Veikkaus monopol.
Starkt engagemang för närservice1.12.2025 20:05:11 EET | Pressmeddelande
Fullmäktige i Österbottens välfärdsområde godkände idag budgeten för 2026 samt verksamhets- och ekonomiplanen för 2027-2028. SFP-gruppens ordförande Kim Yli-Pelkola konstaterade i sitt gruppanförande att det finns ett starkt engagemang för närservice inom gruppen.
Vahva sitoutuminen lähipalveluihin1.12.2025 20:05:11 EET | Tiedote
Pohjanmaan aluevaltuusto hyväksyi tänään vuoden 2026 talousarvion sekä vuosien 2027–2028 toiminta- ja taloussuunnitelman. SFP-ryhmän puheenjohtaja Kim Yli-Pelkola totesi ryhmän puheenvuorossaan, että ryhmässä on vahva sitoutuminen lähipalveluihin.
Norrback, Ollikainen och Ingo - Skriftligt spörsmål om skyddsjakt på trana28.11.2025 13:46:33 EET | Pressmeddelande
Riksdagsledamöterna Anders Norrback (SFP), Mikko Ollikainen (SFP), Christoffer Ingo (SFP) lyfter i ett gemensamt spörsmål effektivare åtgärder för att hantera de växande skador som tranor orsakar på jordbruksgrödor. I ett skriftligt spörsmål som Norrback lämnat in till regeringen pekar de på att dagens dispensmodell för skyddsjakt är för långsam, oförutsägbar och ofta otillräcklig för att praktiskt skydda grödor.
Norrback, Ollikainen ja Ingo – Kirjallinen kysymys kurjen kannanhoidosta ja poikkeusluvista28.11.2025 13:46:33 EET | Tiedote
Kansanedustajat Anders Norrback (RKP), Mikko Ollikainen (RKP) ja Christoffer Ingo (RKP) nostavat yhteisessä kirjallisessa kysymyksessään esiin tarpeen tehostaa toimia, joilla puututaan kurkien maataloudelle aiheuttamiin kasvaviin vahinkoihin. Norrbackin hallitukselle jättämässä kysymyksessä todetaan, että nykyinen poikkeuslupajärjestelmä on hidas, ennakoimaton ja usein käytännössä riittämätön viljelykasvien suojelemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme