Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja
10.9.2025 16:30:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Habitaren ja Aalto-yliopiston järjestämän kilpailun teema oli Leposaarekkeita – Domestic Islands, ja se haastoi osallistujat pohtimaan levon merkitystä kodin kontekstissa. Finalistityöt esittelivät tiloja, jotka tarjoavat kosketeltavan kokemuksen levosta, palautumisesta ja luovuudesta – toisinaan kalusteen muodossa, toisinaan tilallisena tai jopa mielensisäisenä kokemuksena.
Rosa Piiraisen suunnittelema voittajatyö Jolla vakuutti tuomariston omaperäisellä lähestymistavallaan ja vahvalla teemantulkinnallaan. Kilpailun päätuomarina toimi muotoilustudio Studio Kaksikko eli Salla Luhtasela ja Wesley Walters, jotka perustelivat tuomariston valintaa seuraavasti:
”Jollassa on kiinnostavia yksityiskohtia, kuten valon ja liikkeen yhdistäminen osaksi huonekalua. Se on yksinkertaisuudessaan ja oivaltavissa yksityiskohdissaan toimiva liitettäväksi sellaisenaan esim. osaksi kodin sisustusta, mutta siinä on potentiaalia monipuolisempiinkin variaatioihin.”
Kilpailun ensimmäisessä tuomarointivaiheessa mukana olivat muotoilija ja professori Tomek Rygalik, arkkitehti ja professori Pentti Kareoja sekä teollinen muotoilija Simo Puintila.
Habitare-suunnittelukilpailu järjestettiin nyt 21. kertaa yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Kilpailu nostaa esiin nuoria arkkitehtuurin ja muotoilun opiskelijoita ja tarjoaa heille näkyvyyttä osana Pohjoismaiden johtavaa huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtumaa.
Habitaren kuvat ovat ladattavissa täältä
Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma Habitare järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025. | habitare.fi |@habitaremessut @habitarefair
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, communication & brand, Habitare, pia.sievinen@messukeskus.com, puh. +358 40 559 9155
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2026 -kilpailun voittajan julkistustilaisuus tiistaina 29.9. klo 1521.9.2026 12:59:50 EEST | Kutsu
Suomen pitkäaikaisimmassa ja arvostetuimmassa vaatesuunnittelukilpailussa etsitään alan nousevia kykyjä. Kilpailun teemana oli Mikä yllätys - What a surprise. Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin 32. kerran. Voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron palkinnon.
Mikä ratkaisee suomalaisen maatalouden tulevaisuuden? MaatalousKonemessut kokoaa alan tärkeät kysymykset samalle lavalle16.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
MaatalousKonemessut kokoaa 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskukseen maatalousalan ammattilaiset, yritykset, asiantuntijat ja päättäjät. Yli 30 ohjelmanumeron kokonaisuus pureutuu suomalaisen maatalouden ajankohtaisimpiin kysymyksiin kannattavuudesta ja investoinneista nuorten tulevaisuudennäkymiin, tekoälyyn ja uusiin teknologioihin. Tapahtuman ohjelman tuottaa ProAgria yhdessä alan merkittävimpien järjestöjen ja toimijoiden kanssa.
Arctic Lights Comic Con kokoaa sarjakuvamaailman huippunimet Helsinkiin16.9.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Suomen suurin popkulttuuritapahtuma Arctic Lights Comic Con järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 3.–4.4.2027. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2026.
Northern Europe Gaming -konferenssi Helsingin Messukeskukseen vuonna 202711.9.2026 14:05:39 EEST | Tiedote
Finnish iGaming Conference järjestettiin neljännen kerran Hilton Helsinki Kalastajatorpalla 10.-11. syyskuuta. Kansainvälinen rahapelialan tapahtuma on kasvattanut suosiotaan joka vuosi samalla, kun suomalainen rahajärjestelmä on siirtymässä osittaiseen lisenssijärjestelmään 1.7.2027 alkaen. Ensi vuonna iGaming-konferenssi ottaa merkittävän kehitysaskeleen, ja tapahtuma on jatkossa Northern Europe Gaming -konferenssi. Se järjestetään Messukeskus Solarissa 16.–17-9. 2027.
Helsingin Kirjamessut 2026 ohjelman julkaisu 22.9. klo 910.9.2026 15:50:48 EEST | Kutsu
Helsingin Kirjamessujen 2026 upea ohjelma julkaistaan 22.9.2026. Olet tervetullut kuulemaan mitä kirjamessujen ohjelma tarjoaa tänä vuonna, keitä kansainvälisiä kirjailijavieraita ja kotimaisia tähtiä messuilla nähdään. Helsingin Kirjamessujen teema on tänä vuonna Kieli, språk, language... Julkistamistilaisuus on tiistaina 22.9. klo 9-10 Tekstin talossa (Lintulahdenkatu 3).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

