SDP EDUSKUNTA

SDP:n Riitta Kaarisalo: Orpon konkurssihallituksen eväät on syöty

Jaa

-Kokoomuksen tuoreet ulostulot osoittavat surullisella tavalla, että Orpon konkurssihallituksen eväät on syöty, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Riitta Kaarisalo (sd).  

Jukka-Pekka Flander / SDP

Kun hallitus ei ole pääsemässä yhteenkään talouspolitiikan tavoitteistaan ja työttömyys sekä velka vain kasvavat ja konkurssit kipuavat 2000-luvun ennätykseensä, yrittää kokoomus epätoivoisesti kääntää huomion pois omista epäonnistumisistaan syyttämällä jälleen kerran Marinin hallitusta.

Sen sijaan että viime viikon budjettiriihessä hallitus olisi keskittynyt löytämään aitoja kasvutoimia, joilla työllisyyttä olisi voitu parantaa ja velkaantuminen kääntää, se keskittyi sisäiseen riitelyynsä kielenkäytöstä ja ulos saimme puolivillaisia kirjapitokikkailuja, joilla ei julkista taloutta vakauteta. 

-Jos hallitus haluaa aidosti kääntää julkisen talouden velkaantumisen, niin kannattaisi aloittaa perumalla hyvätuloisille räätälöidyt kalliit veronalennukset, Kaarisalo päättää.  

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen on laadittava konkreettinen toimenpideohjelma alfa-PVP huumeen leviämisen pysäyttämiseksi9.9.2025 14:26:47 EEST | Tiedote

SDP:n sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat vaativat hallitukselta kiireellisiä toimia ja toimenpideohjelman laatimista alfa-PVP huumeen pysäyttämiseksi. Sisäministeri Mari Rantanen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen keskustelivat 5.9. viranomaisten ja asiantuntijoiden kesken alfa-PVP-huumeesta. SDP:n valiokuntaryhmän edustajat pitävät vuoropuhelua ministereiden ja viranomaisten välillä tärkeänä, mutta keskustelun lisäksi tarvitaan nopeita ja konkreettisia ratkaisuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye