Avain

Pirkko Vekkeli avaa teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen uran merkitystä suomalaiselle kulttuurille

Jaa

Pirkko Vekkeli esittelee "Mies, leikki ja ikävä: Ilpo Tiihonen, elämä ja runot" -teoksessaan runoilija Ilpo Tiihosen merkittävän elämän ja uran. Tiihosen omaperäiset ja kauniit tekstit sekä hänen voittamansa palkinnot alleviivaavat hänen merkitystään suomalaisessa kulttuurissa. Vekkeli on syvällisesti paneutunut runoilijan elämään haastatteluin ja tarkoin tutkimuksin.

 Suomen tunnetuimpiin kuulunut runoilija Tiihonen (1950–2021) kirjoitti runojen ohella muun muassa lastenkirjoja, librettoja ja musikaaleja. Hänen tekstinsä on tiihosmaisen omaleimaista suomen kieltä: kaunista, älykästä ja nokkelaa. Tiihonen oli mukana Nuoren Voiman Liitossa aikana, jolloin tulenkantajien ja beatnikkien jälkeen elettiin suurten ikäluokkien nuoruutta. Uransa aikana hänet palkittiin esimerkiksi kahdesti valtion kirjallisuuspalkinnolla, Tanssiva karhu -palkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla.

Pirkko Vekkeli seuraa Ilpo Tiihosen elämän käänteitä runojen läpi. Hän on myös haastatellut runoilijan läheisiä työkumppaneita ja ystäviä, kuunnellut muistoja ja anekdootteja sekä paneutunut faktoihin.

Toimittaja ja tietokirjailija Pirkko Vekkeli on kirjoittanut useita henkilökuva- ja elämäkertateoksia, mm. Matti Seppänen – elämäntyönä muotitaide (Avain, 2019) ja Ilona Pelli (Avain, 2022).

teos: Mies, leikki ja ikävä : Ilpo Tiihonen, elämä ja runot
kirjailija: Pirkko Vekkeli
ISBN: 9789523045460
kustantaja: Avain
ilmestymispäivä: 18.9.2025

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Pirkko Vekkeli: Mies, leikki ja ikävä. Kansi: Timo Numminen.
Pirkko Vekkeli: Mies, leikki ja ikävä. Kansi: Timo Numminen.
Lataa
Pirkko Vekkeli. Kuva: Vilhelmiina Vekkeli.
Pirkko Vekkeli. Kuva: Vilhelmiina Vekkeli.
Vilhelmiina Vekkeli
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye