Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Kansalaisjärjestöt ovat keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta
Järjestöillä on merkittävä rooli ihmisten tavoittamisessa ja heidän resilienssinsä vahvistamisessa, kriisipalveluiden tuottamisessa sekä ihmisten turvallisuustarpeita koskevan tiedon tuottamisessa.

Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta muistuttaa, että turvallisuus syntyy eri toimijoiden yhteistyössä.
Kansalaisjärjestöt ovat olennaisella tavalla mukana rakentamassa turvallista yhteiskuntaa. Järjestöt tavoittavat ihmisiä, vahvistavat toiminnassa mukana olevien ja palveluita käyttävien ihmisten resilienssiä eli psyykkistä kriisinkestävyyttä ja parantavat asiantuntijoina mielenterveyden huomioon ottamista päätöksenteossa.
Järjestöjen rooli häiriötilanteisiin varautumisessa ja onnettomuuksien hallinnassa on merkittävä. Järjestöillä on vankkaa erityisosaamista, kokemusta vapaaehtoistoiminnan johtamisesta ja valmiudet tuottaa erityisiä kriisipalveluita.
Järjestöjen rooli henkisen kriisinkestävyyden ylläpitämisessä on huomattava. Lisäksi järjestöt kanavoivat ihmisten auttamishalua ja koordinoivat mm. vapaaehtoistoimintaa viranomaisten avuksi.
Neuvottelukunnan puheenjohtaja Paula Risikko muistuttaa, että järjestöt ovat myös kriisiauttamisen ydintoimijoita.
“Lukuisissa viime vuosien kriiseissä ihmiset on ohjattu hakemaan apua kansalaisjärjestöiltä. Vastaavaa kriisiauttamisen organisaatiota ei ole tarjolla julkisissa palveluissa.”
“Kansalaisjärjestöjen rooli julkisten toimijoiden rinnalla on ylipäätään tunnistettava. Järjestöt ovat osa mielenterveyden palvelujärjestelmää sekä laajemmin sosiaali- ja terveyspalveluita. Niiden ennaltaehkäisevä työ on avainasemassa kokonaisturvallisuuden kannalta”, Risikko toteaa.
Eri toimijoiden mielenterveysosaaminen on yksi henkisen kriisinkestävyyden elementti. Mielenterveysjärjestöt ovat keskeisessä roolissa mielenterveyteen liittyvän tiedon ja ymmärryksen kasvattamisessa. Järjestöt myös tuottavat tietoa ihmisten turvallisuustarpeista ja välittävät sitä yhteiskunnan päätöksentekijöille.
Turvallisuus edellyttää panostusta psyykkiseen kriisinkestävyyteen
Neuvottelukunta peräänkuuluttaa psyykkisen kriisinkestävyyden huomioimista kaikkialla, missä käsitellään turvallisuuspolitiikkaa. Se on tärkeä osa sisäistä turvallisuutta, kriiseistä selviytymistä ja toimintakykyisenä pysymistä kriisien keskellä.
Psyykkisellä kriisinkestävyydellä tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan kykyä kestää kuormitusta ja selviytyä kriisien seurauksista.
Yksilöiden psyykkinen toimintakyky rakentuu koko elämänkaaren aikana. Psyykkiseen kriisinkestävyyteen vaikuttavat muun muassa terveys ja toimintakyky, koulutus, työllisyys ja toimeentulo sekä osallisuus, jotka myös rakentavat perustaa turvallisuudelle.
Turvallinen yhteiskunta rakentuu demokratialle, oikeusvaltiolle sekä perus- ja ihmisoikeuksille
Osana kriisien ennaltaehkäisyä neuvottelukunta painottaa psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta sekä osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Sisäinen turvallisuus perustuu pitkäjänteiseen hyvän yhteiskunnan rakentamiseen. Demokratian, oikeusvaltion, perus- ja ihmisoikeuksien sekä yhdenvertaisuuden toteutuminen tulee varmistaa kaikilla elämänalueilla.
Turvallisuuteen vaikuttavat myös yksilöiden ja yhteisöjen psyykkiseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin kohdistuvat uhat yhteiskunnan sisällä, kuten köyhyys, eriarvoisuus, vihapuhe, väkivalta, viharikokset, syrjintä ja ympäristökriisin aiheuttama ahdistus. Vähentämällä syrjäytymistä ja eriarvoisuutta vahvistetaan luottamusta päätöksentekoon ja oikeudenmukaisuuteen.
Neuvottelukunta antoi kannanoton kokouksessaan 10.9. Kokouksen teema oli kokonaisturvallisuus, kriisinkestävyys ja kansalaisjärjestöjen rooli. Kokouksen vierailevina alustajina olivat sisäministeri Mari Rantanen ja turvallisuuskomitean pääsihteeri Petteri Korvala.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoPuheenjohtaja, Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta
paula.risikko@eduskunta.fiAija SaloPääsihteeri, Mielenterveyspooli
Puh:040 620 9515aija.salo@mielenterveyspooli.fiTietoja julkaisijasta
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta on valtakunnallisten mielenterveysjärjestöjen kokoama kaikkien eduskuntapuolueiden yhteistyöelin. Neuvottelukunta seuraa mielenterveysstrategian ja hallitusohjelman muiden mielenterveyskirjausten toimeenpanoa sekä osallistuu julkiseen keskusteluun mielenterveydestä.
Neuvottelukunnan sihteeristönä toimii Mielenterveyspooli. Mielenterveyspooli on 37 mielenterveysjärjestön ja mielenterveysalan asiantuntijatahon mielenterveyspoliittinen yhteistyöverkosto, joka toimii paremman mielenterveyden puolesta Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mielenterveyspooli
Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Paula Risikko: Itsemurhien ehkäisytyön resurssit on turvattava10.9.2025 16:42:09 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisytyön resurssit ja laatu on turvattava niin julkisella kuin kolmannella sektorilla, peräänkuuluttaa Paula Risikko Itsemurhien ehkäisypäivänä 10. syyskuuta.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt Esplanadin puistossa: “Leikkaukset vaarantavat demokratian ja osallisuuden”1.9.2025 15:55:27 EEST | Tiedote
Järjestöt osoittivat mieltään sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvia avustusleikkauksia vastaan. “Kun kansalaisyhteiskuntaa vastaan hyökätään, heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ääni vaikenee”, muistutettiin puheenvuorossa.
Kansalaisyhteiskunta ja matalan kynnyksen tuki on turvattava29.8.2025 00:00:00 EEST | Kutsu
Järjestöt osoittavat mieltään valtiovarainministeriön esittämiä järjestöleikkauksia vastaan 1. syyskuuta budjettiriihen käynnistyessä.
Mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta: Alkoholi- ja rahapelimonopolien muutosten mielenterveysvaikutukset on arvioitava9.5.2025 12:13:23 EEST | Tiedote
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta peräänkuuluttaa myös resursseja muutosten johdosta kasvavien alkoholi- ja rahapelihaittojen ehkäisylle.
Mielenterveyspooli: Vaikka lasten ja nuorten terapiatakuu on askel kohti parempaa, se ei vielä riitä30.4.2025 14:31:20 EEST | Tiedote
Parempaan mielenterveyshoitoon pääsyn lisäksi tarvitaan mielenterveyden edistämisen toimia ja matalan kynnyksen tukea. Terapiatakuu tarvitaan koko väestölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme