Suomen värikkäin festivaali ja legendaarisin livebändi juhlivat yhdessä 30-vuotisiaan – Funky Elephant ja Eternal Erection palaavat
Nostalgia kohtaa tulevaisuuden Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla 1.11., kun Eternal Erection tekee paluun Funky Elephant Festivalin pääesiintyjänä.

Legendaarinen mustan rytmimusiikin festivaali Funky Elephant järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1994 Helsingin Tavastialla ja viimeksi kahdeksan vuotta sitten Suvilahdessa. Samana vuonna 1994 Helsingissä perustettu Eternal Erection on yksi suomalaisen funkin uranuurtajista. Vuodesta 2018 keikkatauolla ollut yhtye nähdään nyt ainutlaatuisella comeback- ja juhlakeikalla, jossa kolme vuosikymmentä täynnä funkia ja energiaa levittäytyy kolmelle lavalle.
Kuusi albumia julkaissut Eternal Erection aktivoituu syksyllä 2025 myös uuden musiikin voimalla. Yhtye julkaisee uuden singlen Funky Elephantin kynnyksellä ja ensi vuonna albumin, jonka tuottaa Mamba Assefa.
“Kun oltiin tehty viimeinen keikka vuonna 2018, meillä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia palata enää yhteen. Ei nähty pitkään aikaan koko porukan kanssa, mutta viime talvena istuttiin iltaa bändin 30-vuotisdinnerillä, ja silloin syntyi ajatus paluusta. Nostalgisen illan päätteeksi oli vahva konsensus, että boys let’s do it. Funk’s not dead! Mahtavat fiilikset tehdä comeback-keikka Funky Elephantin kanssa. Paljon rakkautta ilmassa ja hienoja artisteja lauteilla”, hehkuttavat yhtyeen kitaristi Ray Slick ja laulaja Rick Lover.
“Olemme juhlineet Funky Elephantin 10- ja 20-vuotisjuhlia yhdessä Eternal Erectionin kanssa, ja nyt se, että molempien paluu osuu kummankin 30-vuotisjuhliin, on painava funk-poliittinen kannanotto suomalaiseen marraskuuhun. Mikäs sen parempaa kuin maamme värikkäimmän festivaalin ja yhden legendaarisimman livebändin yhteiset juhlat keskellä harmainta Suomea”, sanoo Funky Elephantin promoottori Sami Mannerheimo.
Eternal Erectionin lisäksi lavalle nousevat mm. suomalaisen konemusiikin pioneeri Aavikko, retro-soulin kuningatar Emilia Sisco yhtyeineen, Raakasaga ja Vodou Fusion. DJ-stagella tunnelmasta vastaavat Bunuel, Borzin, Magic Sam, SoulllJay, O.T. Almighty, Lilli Rose ja Lord Fatty.
Funky Elephant Festival
-
Päivämäärä: lauantai 1.11.2025
-
Paikka: Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsinki
-
Ikäraja: K18
-
Liput 37 € täältä: https://www.lippu.fi/event/funky-elephant-kulttuuritehdas-korjaamo-20515888/:
-
Lisäinfo: Eteispalvelumaksu 3,80 €. Avustajat maksutta, esteettömyys huomioitu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Meerikan ensisingle LUPA tavoittaa kaikkien tunnistaman hetken27.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Monipuolisen musiikillisen uran tehnyt muusikko-lauluntekijä Meerika Ahlqvist julkaisee ensimmäisen soolosinglensä Lupa räppäri Laineen Kasperin ja Pekka Varmon WindowFactory-labelin kautta 5. syyskuuta 2025. Lämpöä säteilevä single on lempeä laulu ihmisille, jotka tarvitsevat kohtaamista ja halausta.
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin järjestämän Masterclass #3:n vieraaksi ruotsalainen kauhun mestari John Ajvide Lindqvist15.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat syksyllä kirjallisuuteen keskittyvää mestarikurssisarjaansa. Järjestyksessä kolmannen Masterclassin kirjailijavieraaksi 16. syyskuuta saapuu ruotsalainen kauhun mestari John Ajvide Lindqvist.
Konneveden Naisten viikon kaikki tapahtumat myytiin loppuun – festivaalin neljän päivän taika piti ennätysyleisöä otteessaan viimeiseen asti24.7.2025 11:34:58 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestetty Konneveden Naisten viikko oli yleisömenestys. Festivaali onnistui tavoittamaan laadukkaalla ohjelmallaan neljän päivän taiteen taian, josta kukaan ei poistunut entisellään. Liki kaikki Naisten viikon tapahtumat olivat loppuunmyytyjä ja keräsivät pienen keskisuomalaisen kylän keskustaan itse festivaalin ja Naisten viikon tilaamien taidenäyttelyjen aikana noin 3000 henkeä ympäri Suomen ja maailman.
Konneveden Kotiseutuyhdistys on valittu Vuoden kotiseutuyhdistykseksi – kesän päätapahtuma Konneveden Naisten viikko lähestyy1.7.2025 10:37:59 EEST | Tiedote
Suomen Kotiseutuliitto on valinnut Konneveden Kotiseutuyhdistyksen Vuoden kotiseutuyhdistykseksi. Palkinto on tunnustus innovatiiviselle yhdistykselle, joka edistää ja kehittää kotiseututyötä. Kotiseutuliitto toteaa perusteluissaan, että Konneveden kotiseutuyhdistys on pienen kunnan 70-vuotias juureva ja vireä elävöittäjä. Yhdistyksen järjestämät tapahtumat keräävät runsaasti osallistujia, tärkeimpänä niistä tänä kesänä viidettä kertaa 18.-21. heinäkuuta järjestettävä, vuosi vuodelta suuremman kävijämäärän keräävä Konneveden Naisten viikko.
PopPaavali julkisti ohjelmansa – ilmaisfestivaalin tähtinä tänä vuonna Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez26.6.2025 14:10:33 EEST | Tiedote
Helsingin seudun loppukesän jo perinteeksi muodostunut kohokohta, Paavalin seurakunnan järjestämä PopPaavali-festivaali juhlitaan taas lauantaina 16. elokuuta Helsingin Vallilassa Paavalinkirkon sisäpihalla. Tänä vuonna piknik-henkisellä ilmaisfestivaalilla esiintyvät Yona Trio, Sweatmaster, Liisa Akimof, Ruissalo Amping, Zangoma Duo ja Amalia Martinez.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme