Oma Häme

Blogi: Muistisairauksien ennaltaehkäisy alkaa riskin tunnistamisesta – Kanta-Hämeessä pilotoidaan FINGER-toimintamallia

9.9.2025 17:34:32 EEST | Oma Häme | Tiedote

Jaa

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on aloittanut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys Ry:n ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyön, jossa FINGER-toimintamalli tuodaan osaksi kuntien ja yhdistysten yhteistyötä.

Muistisairaudet ovat yksi aikamme suurimmista kansanterveydellisistä haasteista. Ne koskettavat meitä kaikkia – joko omakohtaisesti tai läheistemme kautta. Siksi on tärkeää, että ennaltaehkäisy ei jää vain asiantuntijoiden agendalle, vaan tulee osaksi jokaisen arkea. 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue on aloittanut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys Ry:n ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyön, jossa FINGER-toimintamalli tuodaan osaksi kuntien ja yhdistysten yhteistyötä. Tämä malli noudattaa elintapaohjelmaa, johon kuuluu terveellinen ruoka, liikunta, sosiaalinen aktiivisuus, aivojen aktivointi sekä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden hallinta. FINGER-toimintamalli perustuu kansainvälisesti tunnustettuun tutkimukseen, jonka mukaan terveelliset elintavat voivat merkittävästi vähentää muistisairauksien riskiä.

Riskitesti – ensimmäinen askel kohti muutosta

FINGER-riskitesti on kuin peili, joka näyttää meille, missä olemme ja mihin suuntaan voisimme kulkea. Testi huomioi muun muassa liikunnan määrän, ravitsemuksen, sosiaalisen aktiivisuuden ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät. Riskitestin voi tehdä itse tai ammattilaisen toimesta. Testi sisältyy mm. osana kansansairauksien riskitestiä. Kun muistisairauden riski on tunnistettu, voidaan jatkossa ohjata yksilö joko omatoimiseen elintapapolkuun tai ammattilaisen arvioon ja ryhmäohjaukseen. Tämä ei ole vain terveydenhuollon toimenpide – se on kutsu meille jokaiselle pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miten voimme vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme.

Pilotti Kanta-Hämeessä – yhteistyöllä vaikuttavuutta 

Kanta-Hämeen pilotti on ensimmäinen laatuaan alueella, ja sen tavoitteena on vakiinnuttaa FINGER-toimintamallia osaksi kuntien ja hyvinvointialueen palvelurakenteita.

FINGER-toimintamallin mukaista elintaparyhmän toiminta aloitetaan 7.10.2025 Arjen aarteet -ryhmässä. Ryhmä aloittaa toimintansa Turengin koulukeskus välkyssä, Koulutie 2, Turengissa. Ilmoittautua voi hankkeen henkilöille (leena.onttonen[at)omahame.fi tai milka.lintinen(at)muistiaina.fi).

Kohderyhmänä pilotissa ovat 65–75-vuotiaat, jotka hyötyvät ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä. Pilottikunnissa – kuten Janakkalassa, Forssassa ja Hämeenlinnassa – järjestetään myös Ikäpolku-tapahtumia hankkeen aikana, joissa alueen asukkaat voivat testata omaa tilannettaan ja saada tietoa elintapamuutoksista sekä alueen palveluista.

Ensimmäinen Ikäpolku -tapahtuma järjestetään 16.9. klo 14–16 Janakkalan pääkirjastolla, osoitteessa Koulutie 2a, Turenki.

Tilaisuudet eivät ole vain mittauspisteitä – ne ovat kohtaamispaikkoja, joissa voi syntyä oivalluksia oman hyvinvoinnin lisäämiseksi.  Ikäpolku-tapahtumassa voidaan jakaa kokemuksia. Siellä myös rakennetaan yhteistä ymmärrystä siitä, miten voimme elää terveempää ja toimintakykyisempää elämää.

Hyvinvointia pitkällä tähtäimellä ja yhdessä toimimista

Yhteistyö kuntien, yhdistysten ja kolmannen sektorin kanssa on keskeistä. Etsivän vanhustyön keinoin pyritään tavoittamaan riskiryhmään kuuluvat ikäihmiset ja tarjoamaan heille tukea elintapamuutoksiin. Riskin tunnistaminen ei ole pelkästään ennaltaehkäisyn väline – se on myös hyvinvoinnin alku. Kun tiedostamme riskin olemassaolon, voimme tehdä tietoisia valintoja ja muuttaa elintapojamme. Tämä ei ainoastaan vähennä sairastumisen riskiä, vaan parantaa myös elämänlaatua ja toimintakykyä.

Tuleva digitaalinen palvelupolku, joka hyödyntää riskitestin tuloksia, mahdollistaa yksilöllisen ohjauksen ja helpottaa palveluihin ohjautumista. Kuka tahansa voi ohjata asiakkaan oikealle polulle – tai asiakas voi löytää sinne itse mainonnan avulla. Otamme askeleen kohti tasa-arvoisempaa terveyttä: jokaisella on mahdollisuus saada tietoa ja tukea, riippumatta ajankohdasta tai siitä, missä kunnassa asuu tai millainen elämäntilanne on.

Muistisairauksien ennaltaehkäisy ei ole vain terveydenhuollon tehtävä – se on yhteinen matka, jossa jokainen askel kohti parempia elintapoja on askel kohti pidempää, aktiivisempaa ja merkityksellisempää elämää. 

Leena Onttonen
Projektiasiantuntija  
Muistijälki - Aivoterveyttä elämänvarrelle -hanke 
Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen määräraha (STM) 
Kanta-Hämeen hyvinvointialue

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen

Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen

Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu

Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote

Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Oma Häme osallistuu valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen21.9.2026 15:05:47 EEST | Tiedote

Oma Häme osallistuu 29. syyskuuta –1. lokakuuta järjestettävään valtakunnalliseen LVV26-valmiusharjoitukseen. Lupa- ja valvontaviraston järjestämä LVV26 on laaja valtakunnallinen valmiusharjoitus, johon osallistuu yli 10 000 henkilöä jopa 500 organisaatiosta eri puolilta Suomea. Mukana on muun muassa valtionhallinnon, alueellisen ja paikallisen varautumisen, kuntien, hyvinvointialueiden, elinkeinoelämän ja järjestöjen toimijoita. Harjoituksen teemana on väestönsuojelu. Valmiusharjoitus perustuu kuvitteelliseen kansainväliseen tilanteeseen, jossa yhteiskunnan turvallisuustilanne heikkenee, kriittisen infrastruktuurin toiminta häiriintyy ja sotilaallisen voimankäytön uhka kasvaa merkittävästi. Harjoituksen edetessä osallistujaorganisaatiot harjoittelevat väestön siirtämistä maan sisällä tilanteen kehittymisen edellyttämällä tavalla. Harjoitus ei tarkoita todellisia väestönsiirtoja tai evakuointeja, eikä sen ole tarkoitus näkyä asukkaiden arjessa. Mukana työntekijöitä eri toimialoilta Oma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye