SDP:n Timo Harakka ehdottaa: Sananvapauden säätiö STT:n tueksi
Suomen Tietotoimiston toiminta ei saa loppua aikana, jolloin massamanipulointi, syväväärennökset ja muu informaatiovaikuttaminen uhkaavat demokratiaa, jyrähtää kansanedustaja Timo Harakka (sd.).

Timo Harakka ehdottaa, että STT:n taustayhteisöksi perustetaan voittoa tavoittelematon Sananvapauden säätiö, joka turvaa tosiasiapohjaisen, puolueettoman tiedonvälityksen kansalliskielillä. Säätiöt kanavoivat yksityistä pääomaa yhteiskunnallisesti välttämättömään tarkoitukseen ja turvaavat STT:n aidon riippumattomuuden. Suoraa valtiontukea voitaisiin kanavoida esimerkiksi nollaverotuksella.
- Kun monikansalliset alustajättiläiset nujertavat suomalaista tosiasiapohjaista mediaa, ei uutistoimiston kaltainen perustoiminto voi pärjätä liiketaloudellisesti. Kannattamaton STT ei ole voinut vuosiin täyttää tärkeää tehtäväänsä, toteaa Timo Harakka, joka edellisen hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä osoitti kriisitukea journalistiseen työhön.
Konstsamfundetin rooli ruotsinkielisen lehdistön kustantajana on ollut ratkaiseva. Jopa Helsingin Sanomille on kaavailtu säätiöomistusta, joka takaisi riippumattoman tiedonvälityksen kaikissa tilanteissa, Timo Harakka toteaa. Säätiömalli olisi STT:lle luontevin tie eteenpäin.
- Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa säätiöt omistavat niin suuria kuin pieniä sanomalehtiä yhdessä kaupallisten yhtiöiden kanssa nimenomaan taatakseen vakaan omistajuuden ja journalistisen linjakkuuden. Suomen yleishyödyllisille säätiöille STT tarjoaisi luontevan väylän vahvistaa kansanvaltaa sekä kansalaiskeskustelua, Timo Harakka esittää.
Julkisen vallan rooli ei voi olla suuri sekä periaatteellisista että käytännöllisistä syistä. Suora tuki herättää huolen riippumattomuudesta. Valtiontalouden tiukka tilanne ei muutenkaan mahdollista riittävää panostusta. Sen sijaan Harakka ehdottaa, että uutistoimistopalveluille säädetään nollaverokanta, joka viestii yhteiskunnan arvostusta STT:n tärkeälle työlle.
Yhteyshenkilöt
Timo HarakkaKansanedustaja
Puh:050 3869292timo.harakka@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lotta Hamari ja Kokoomuksen Janne Jukkola: Liikkuvat veripankit vahvistaisivat huoltovarmuutta10.9.2025 15:09:18 EEST | Tiedote
Kansanedustajat Lotta Hamari (sd) ja Janne Jukkola (kok) haluavat varmistaa verivalmisteiden saatavuuden myös poikkeusoloissa ja vahvistaa huoltovarmuutta. Edustajat ottivat kantaa jättämällä kirjallisen kysymyksen liikkuvien veripankkien käyttöönotosta.
SDP:n Suhonen ja Viitala kysyvät: Aikooko hallitus vetää Suomen taksit pöntöstä alas?10.9.2025 11:11:05 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala ovat tänään keskiviikkona jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi taksilain uudistamiseen liittyvien kipupisteiden havaitsemiseksi. – Haluan alleviivata nyt huolellisuutta lain valmisteluun. Koko taksiala on veitsenterällä. Kolmatta kertaa taksilain korjaussarja ei voi epäonnistua. Siksi esiin nostetut epäkohdat on korjattava, perustelee Suhonen kysymyksensä taustoja.
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistökauppojen lisäksi myös asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa saatava kuriin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi10.9.2025 09:10:43 EEST | Tiedote
Hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistöhankinnat Suomessa on lainsäädännön keinoin vihdoin saatu pysäytettyä. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa kuitenkin jatkuu entisenlaisena, koska niiden osalta ei ole käytettävissä rekisteriä, jonka kautta osakkeiden vaihdantaa voitaisiin riittävän tehokkaasti valvoa. Kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä hallitus aikoo tehdä asialle.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen savupommi on kuin suoraan perussuomalaisten pelikirjasta9.9.2025 16:56:08 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen ihmettelee kokoomuksen viimeisiä kannanottoja. Nikkanen viittaa erityisesti kokoomuksen Tere Sammallahden tuoreeseen ulostuloon. Nikkasen mukaan kokoomus pyrkii siirtämään huomion pois talouspolitiikan epäonnistumisista.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen on laadittava konkreettinen toimenpideohjelma alfa-PVP huumeen leviämisen pysäyttämiseksi9.9.2025 14:26:47 EEST | Tiedote
SDP:n sosiaali- ja terveysvaliokunnan sd-edustajat vaativat hallitukselta kiireellisiä toimia ja toimenpideohjelman laatimista alfa-PVP huumeen pysäyttämiseksi. Sisäministeri Mari Rantanen ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen keskustelivat 5.9. viranomaisten ja asiantuntijoiden kesken alfa-PVP-huumeesta. SDP:n valiokuntaryhmän edustajat pitävät vuoropuhelua ministereiden ja viranomaisten välillä tärkeänä, mutta keskustelun lisäksi tarvitaan nopeita ja konkreettisia ratkaisuja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme