Pakastepurjolla väistät hävikin - Apetit tuo uuden kotimaisen pakastevihanneksen arjen helpotukseksi
Syksyllä pakastealtaasta löytyvät monikäyttöiset ja arkea helpottavat purjoviipaleet sekä raikas wok-uutuus, jonka pääroolissa ovat sokeriherne ja paprika. Runsastäytteisten pakastepizzojen ystäviä hemmotellaan mehevällä Superior Supreme -pizzalla. Apetitin kotimaisesta kalasta valmistetut kalapuikot uivat pussista kartonkirasiaan.

Apetit tuo pakastealtaaseen uuden pakastevihanneksen, kotimaisen purjoviipaleen. Pakkasesta purjoa voi ottaa valmiiksi viipaloituna vaivattomasti juuri sen verran kuin tarvitsee ja välttää näin hävikin.
”Purjoviipaleet ovat samanlainen todellinen arjen oikaisija kuin pakastetut sipulikuutiomme. Suosittu purjosipuli on monikäyttöinen ja sopii hyvin keittoihin, pataruokiin, kastikkeisiin, munakkaisiin, salaatteihin ja periaatteessa kaikkiin ruokiin mihin käytetään sipulia”, Apetitin markkinointipäällikkö Nina Dahlberg kertoo.
Purjo on kuulunut Apetitin sopimusviljelyttämiin kasveihin yhtäjaksoisesti vuodesta 2012. Se otettiin tuolloin mukaan, kun purjoa sisältävät sekoitukset, esimerkiksi Apetit Peruna & keittokasvikset, haluttiin täysin kotimaisiksi. Purjo on sipulinsukuinen mauste- ja vihanneskasvi, jonka kasvukausi on melko pitkä. Suomen olosuhteissa se istutetaan esikasvatetuista taimista, mikä tarkoittaa, että kasvin taustalla on runsaasti käsityötä.

Pakastewok-sekoituksiin uusi raikas makuvariantti
Apetitin suosittu wok-perhe kasvaa herkullisella uutuudella Apetit Wok Sokeriherne-paprika. Uutuus sisältää sokeriherneiden ja punaisen paprikan lisäksi punasipulia, herkkusieniä sekä keräkaalia. Wok Sokeriherne-paprika täydentää Apetitin jo ennestään suosittua wok-valikoimaa.
Apetitin teettämän tutkimuksen mukaan keitot ja wokit ovat yleisimpiä ruokalajeja, joihin suomalaiset pakastekasviksia käyttävät*. Wok-vihannekset ovat viime aikoina kasvattaneet suosiotaan. Suosiolle on useita syitä. Pakastevihannesten avulla on helppo lisätä kasviksia ruokaan. Wok-vihannekset itsessään ovat hyvin monikäyttöisiä ja toimivat muissakin ruoka-lajeissa kuin wokeissa.
”Wok-vihannekset käyvät nopeaan ruoanlaittoon sekä enemmän aikaa vievään hifistelyyn”, Dahlberg sanoo.
Syksyn pakastepizzauutuus on mehevä ja runsastäytteinen
Apetitin syksyn pakastepizzauutuus on runsastäytteinen Apetit Superior Supreme. Pizzassa on suomalaista maustettua jauhelihaa sekä savukinkkua, herkullisia pepperoni viipaleita, viipaloituja kalamataoliiveja, punaista paprikaa sekä kotimaista fontal- ja gouda-juustoa. Pizzaan tuo erityistä mehevyyttä lisätty tomaattikastikkeen määrä.
"Superior Supreme on kehitetty ajatellen erityisesti heitä, jotka haluavat pakastepizzaa hyvällä hinta-laatusuhteella ja toivovat siihen runsaasti makuja ja erilaisia lihatäytteitä”, sanoo Apetitin pakastepizzoista vastaava brändi- ja tuoteryhmäpäällikkö Mari Pallonen.
Syksyn myötä Apetitin tutut kotimaisesta kalasta valmistetut kalapuikot, Järvikalapuikot ja Itämeren kalapuikot, uivat nykyisestä pussista pahvirasiaan. Kalapuikko on näppärä tapa lisätä kotimaista kalaa lautaselle.
Apetitin syksyn uutuudet:
- Apetit Kotimainen purjoviipale 150 g
- Apetit Wok Sokeriherne-paprika 400 g
- Apetit Superior Supreme 335 g
*Apetit teetti perinne- ja arkiruokia koskevan kyselyn online-kyselynä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa toukokuussa 2024. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–74-vuotiaat eri maakunnista ja kyselyyn vastasi 2600 suomalaista. Otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Kyselyssä ei huomioitu erikseen lisukkeita tai ruoalla nautittavaa salaattia.
Yhteyshenkilöt
Katja TättäläinenViestinnän asiantuntijaApetit Oyj
Puh:+358104024045katja.tattalainen@apetit.fiLinkit
Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja ja jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä sekä rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: apetit.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Apetit Oyj
Apetit Oyj:n tammi-kesäkuun 2025 puolivuosikatsauksen julkistaminen 22. elokuuta 202515.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apetit Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2025 julkistetaan perjantaina 22.8.2025 klo 8.30. Puolivuosikatsaus on luettavissa julkistamisen jälkeen yhtiön verkkosivuilla apetit.fi. Apetit järjestää tiedotustilaisuuden suorana webcast-lähetyksenä 22.8.2025 klo 10.00. Tiedotustilaisuutta voi seurata Apetitin verkkosivuilla osoitteessa apetit.fi/sijoittajille. Esitysmateriaali ja tallenne tiedotustilaisuudesta ovat saatavilla yhtiön kotisivuilla tilaisuuden jälkeen. Apetit Oyj
Publishing of Apetit Plc’s Half-Year Report for January-June 2025 on 22 August 202515.8.2025 08:00:00 EEST | Press release
Apetit Plc will publish its Half-Year Report for January-June 2025 on Friday, 22 August 2025 at 8:30 a.m. The report can be found on the company’s website at apetit.fi after its publishing. A news conference (in Finnish) will be held as a live webcast on 22 August 2025 at 10:00 a.m. The news conference can be followed at apetit.fi/sijoittajille. The presentation material and a recording of the webcast will be available on the company’s website after the news conference. Apetit Plc
Pakasteherneen puinti käynnistynyt18.7.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Apetitin sopimusviljelijät viljelevät pakastehernettä kuluvalla satokaudella ennätyssuurella pinta-alalla. Kotimaisen pakasteherneen puinti ja satokausituotanto ovat Apetitin pakastetehtaan intensiivisin kausi, sillä herneen tie pellolta pakkaseen kestää vain noin kaksi tuntia. Herne on tärkeä kotimainen palkokasvi. Ravitsemussuosituksissa kannustetaan lisäämään palkokasvien syömistä.
Apetit investoi Kantvikin kasviöljypuristamon toimintaan – tukee rapsijauhe BlackGrainin kaupallistamista4.7.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Apetit investoi noin 2 miljoonaa euroa Kantvikin kasviöljypuristamoon. Investoinnilla parannetaan BlackGrain from Yellow Fields® -rapsijauheen raaka-aineen valmistusprosessia. Loppuvuoden 2025 aikana tehtävä investointi tukee vahvasti BlackGrainin kaupallistamista.
Apetit invests in the operations of the Kantvik vegetable oil milling plant – supports the commercialization of rapeseed powder BlackGrain4.7.2025 10:30:00 EEST | Press release
Apetit invests approximately EUR 2 million in the Kantvik vegetable oil milling plant. The investment will improve the raw material manufacturing process for the BlackGrain from Yellow Fields® rapeseed powder. The investment, which will be made during the second half of 2025, will support the commercialization of BlackGrain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme