SDP:n Kymäläinen: Kiinteistökauppojen lisäksi myös asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa saatava kuriin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi
10.9.2025 09:10:43 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistöhankinnat Suomessa on lainsäädännön keinoin vihdoin saatu pysäytettyä. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa kuitenkin jatkuu entisenlaisena, koska niiden osalta ei ole käytettävissä rekisteriä, jonka kautta osakkeiden vaihdantaa voitaisiin riittävän tehokkaasti valvoa. Kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä hallitus aikoo tehdä asialle.

- Ukrainan esimerkki on osoittanut, miten merkittävä uhka kiinteistöjen, mutta myös asunto-osakkeiden sekä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden ostaminen ja hallinta voivat olla kansalliselle turvallisuudelle. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole käytettävissä riittävän tarkkoja tietoa, jotta viranomaiset voisivat tehokkaasti valvoa näiden osakkeiden vaihdantaa. Myös puolustusvaliokunta kiinnitti asiaan huomiota mietinnössään aiemmin tänä vuonna ja katsoi, että jatkossa myös tätä kokonaisuutta on tärkeää selvittää, Kymäläinen kertoo.
Kirjallisessa kysymyksessään Kymäläinen tiedustelee hallitukselta, pitääkö paikkansa, ettei millään viranomaisella ole kokonaiskuvaa tai rekisteriä asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdannan valvomiseksi. Lisäksi hän kysyy, mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta asiaa voidaan seurata ja jotta myös kyseisten omistusten vaihdantaa voitaisiin EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta rajoittaa kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.
- On erittäin hyvä, että Ukrainassa laitonta hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistönhankinnat Suomessa saadaan nyt lainsäädäntömme perusteella kiellettyä. Sääntelyssämme on kuitenkin valtavan iso aukko, mikäli asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdantaa ei millään lailla pystytä rajoittamaan. Emme saa olla tässä asiassa sinisilmäisiä, vaan myös näihin kauppoihin tulee voida puuttua, Kymäläinen päättää.
Yhteyshenkilöt
Suna KymäläinenKansanedustaja
Puh:050 512 0526Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Jani Kokko: Ennen kuin suomalaisilta leikataan lisää, on katsottava myös tukien ja verotukien suuntaan23.9.2026 08:14:11 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokon (sd.) mukaan yhteisöveron alennuksen yhteydessä olisi ollut hyvä tilaisuus leikata yritystukia. Kokon mukaan julkisen talouden tasapainottamisessa pitäisi pitää hyvätuloisten verotus ennallaan ja hakea säästöjä miljardiluokan yritys- ja maataloustuista.
SDP:n Tuppurainen: Asettaako pääministeri hallituksensa toimintakyvyn suomalaisten yhdenvertaisuuden edelle?22.9.2026 18:11:00 EEST | Tiedote
Lähes tasan vuosi sitten pääministeri Orpo kertoi medialle, että hallituksessa on sovittu, että jatkossa hallituspuolueen kansanedustajien rasistista puheista tulee seuraamuksia.
SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote
Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.
SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme