Kokoomuksen Kiuru: Urheilijoiden sosioekonomista asemaa vahvistetaan, vihdoin.
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen päätökseen käynnistää laaja selvitystyö urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseksi. ”Tämä ei ainoastaan tue yksittäisiä urheilijoita, vaan vahvistaa koko suomalaista urheilukenttää ja sen kansainvälistä kilpailukykyä”, Kiuru toteaa.

”Tavoitteenamme on turvata urheilijoille nykyistä vahvempi taloudellinen ja sosiaalinen perusta sekä luoda entistä oikeudenmukaisemmat edellytykset urheilu-uran ja sen jälkeisen elämän yhdistämiseen”, Kiuru toteaa.
Selvityksessä tarkastellaan urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutusjärjestelmää. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, miten nykyistä järjestelmää voitaisiin kehittää vastaamaan paremmin urheilijoiden elämäntilanteita ja urheilu-uran erityispiirteitä.
”Selvitystyö urheilijoiden sosioekonomisen aseman parantamiseksi on odotettu. On tärkeää, että urheilijoiden sosioekonomista asemaa vahvistetaan järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti”, Kiuru sanoo.
Yhtenä vaihtoehtona arvioidaan urheilija-apurahojen eläkevakuuttamista.
”Apurahat muodostavat useille huippu-urheilijoille merkittävän osan toimeentulosta, mutta niiden osalta eläketurva on jäänyt puutteelliseksi. Nyt tavoitteena on selvittää mahdollisuudet kattavamman turvan rakentamiseen”, Kiuru sanoo.
Samassa yhteydessä tarkastellaan urheilijarahaston tulouttamisen enimmäisaikarajan poistamista. Rahasto on tarkoitettu urheilu-uran päättymisen jälkeisen ajan toimeentulon turvaamiseksi.
”Nykyinen aikarajoitus ei aina huomioi urheilijoiden yksilöllisiä urapolkuja ja siirtymiä työelämään. Muutoksella pyrittäisiin lisäämään joustavuutta ja tukemaan urheilijoiden sujuvaa siirtymistä urheilu-uran jälkeiseen elämään”, Kiuru täsmentää.
Kiurun mukaan on oleellista, että kehitystyö tehdään tiiviissä yhteistyössä urheilijoiden, lajiliittojen sekä muiden alan toimijoiden kanssa.
”Tavoitteena on, että Suomi voi tarjota urheilijoilleen kestävän ja turvallisen pohjan menestymiselle. Tämä ei ainoastaan tue yksittäisiä urheilijoita, vaan vahvistaa koko suomalaista urheilukenttää ja sen kansainvälistä kilpailukykyä”, Kiuru päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli KiuruKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Talous kääntyy kasvuun, halusi oppositio sitä tai ei11.9.2025 11:20:04 EEST | Tiedote
”Tänään julkaistut tiedot pk-yrittäjien parantuneista näkymistä ja palkansaajien ostovoiman kasvusta tukevat pääministerin ja hallituksen viestiä talouden käänteestä. On surullista, että oppositiopuolueet pelkäävät talouskasvua”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen sanoo.
Kokoomuksen Vikman: ”Venäjän toimet vaativat päättäväisen vastauksen”10.9.2025 15:56:13 EEST | Tiedote
Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Sofia Vikman tuomitsee jyrkästi Venäjän viimeöiset Puolan ilmatilan loukkaukset. Hän korostaa lännen yhtenäisen ja päättäväisen vastauksen tärkeyttä Venäjän horjuttaessa Euroopan turvallisuutta.
Kokoomuksen Castrén: Vahvempaa tukea maahanmuuttajalasten kielten oppimiseen10.9.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrén on tyytyväinen hallituksen päätökseen selvittää, voisivatko neuvolat arvioida 3–4-vuotiaiden maahanmuuttajataustaisten lasten kielen kehitystä. Hänen mukaansa on tärkeää huomioida jokaisen lapsen tilanne erikseen ja varmistaa, että lapsi ja perhe saavat tarvittaessa oikeaa apua.
Kokoomuksen Heinonen: Punamultahallitus jätti jälkeensä pystysuoraan nousevan velkakäyrän8.9.2025 12:02:20 EEST | Tiedote
”Olisipa SDP ollut yhtä huolissaan velkaantumisesta edelliskaudella”, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kommentoi SDP:n Antti Lindtmanin kyseenalaisiksi todettuja väitteitä hallituksen ennätysvelkaantumisesta.
Kokoomuksen Kinnari: Hallitus turvaa suomalaisen maatalouden toimintaedellytykset7.9.2025 15:30:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Teemu Kinnari on tyytyväinen Orpon hallituksen päätökseen olla kohdistamatta leikkauksia ruokaa tuottavaan maatalouteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme