Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)
10.9.2025 12:07:57 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.

PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Liljan väitöskirja tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 13.9.2025.
"Tällaisella aineistonkeruumenetelmällä pyrittiin tavoittamaan asiakas- ja terapeuttilähtöisiä psykoterapiassa vaikuttavia keskeisiä tekijöitä sekä tavoittamaan psykoterapiassa vaikuttavia yleisiä ja metateoreettisia ulottuvuuksia. Perinteisesti psykoterapiatutkimukseen on usein kytkeytynyt medikalistisia, menetelmällisiä tai eri psykoterapiasuuntauksiin liittyviä lähtöoletuksia, vaikka niillä itsessään ei ole todettu olevan vaikutusta tuloksellisuuteen", Lilja kertoo.
Liljan tutkimuksen tulos kiteytyy kolmeen aineistoteoreettiseen malliin, jotka kuvaavat psykoterapeutin käyttöteoriaa sekä asiakkaiden kokemuksia siitä, mitä psykoterapiassa tehdään ja mikä psykoterapian seurauksena muuttuu. Mallit tarjoavat yhden uuden näkökulman psykoterapian käsitteellistämiseen.
Luottamus ja hyväksyntä asiakkaan kokemuksen ytimessä
Väitöstutkimus nostaa esiin psykoterapiaa monitasoisena luovana vuorovaikutusprosessina.
"Asiakkaalle keskeistä näyttäisi olevan luottamuksellisessa ilmapiirissä mahdollistuva varaukseton hyväksyntä, oman autonomia vahvistuminen, tutkivan asenteen viriäminen omaan elämään ja ihmissuhteisiin sekä uusien näkökulmien löytäminen", Lilja kuvaa.
Asiakkaiden kuvausten pohjalta psykoterapia käsitteellistyi itsensä etsimisen prosessina, jonka seurauksena oli mahdollista oman suunnan selkiytyminen, itsestään uuden oppiminen ja elämänlaadun koheneminen.
"Psykoterapeuttien näkökulmasta keskeiseksi nousi pyrkimys hyväksyvään ja arvostavaan kohtaamiseen, kunnioittava kiinnostus, yhdessä tutkiminen, terapiasuhteen tarkasteleminen ja uusien näkökulmien avaaminen", Lilja kertoo. "Terapeutti toi myös tärkeänä esiin omaa oppimisprosessiaan ja pyrkimystään vahvistaa asiakkaan autonomiaa suhteessa terapeuttiin ja muihinkin ihmissuhteisiin sekä laajempaan yhteiskuntaan."
Tarve kokonaisvaltaiselle tutkimusotteelle
Jaana Liljan tutkimus nostaa esiin vuorovaikutuksellisten tekijöihin ensisijaisuuden psykoterapiassa. Yleiset vuorovaikutustekijät ovat merkityksellisiä kaikissa hoidollisissa kohtaamisissa, vaikka ne voivat jäädä itsestäänselvyytensä vuoksi taustalle.
"Psykoterapiatutkimuksessa kaivattaisiin enemmän eri psykoterapiasuuntauksia yhdistävien yleisten tekijöiden tavoittamiseen pyrkiviä tutkimusasetelmia Psykoterapiassa tapahtuvaa muutosta tulisi myös tarkastella hyvin kokonaisvaltaisesti", väittelijä painottaa.
PsL Jaana Liljan psykologian väitöskirjan "Mitä me oikein teemme, kun me teemme psykoterapiaa?” Aineistolähtöisiä näkökulmia psykoterapiaan" tarkastustilaisuus järjestetään lauantaina 13.9.2025. Vastaväittäjänä toimii PsT, yliopistonlehtori Katja Kurri (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Juha Holma (Jyväskylän yliopisto).
Väitöstilaisuuden kieli on suomi. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0947-6.
PsL Jaana Lilja on psykoterapian erikoispsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti, joka on valmistunut psykoterapeutiksi Jyväskylän yliopiston integratiivisesta koulutusohjelmasta. Hän on työskennellyt yliopiston perhetutkimusprojektissa, psykologina psykiatrian avoterveydenhuollossa, yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuollossa sekä mielenterveyspuolen järjestötyössä. Psykoterapeutiksi valmistuttuaan hän on työskennellyt pääsääntöisesti yksityisenä ammatinharjoittajana psykoterapeuttina ja työnohjaajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Lilja
jaanalilja@mindfind.fi
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Herätä uteliaisuutesi Tutkijoiden yössä – Ohjelmatarjontaa yhdeksällä paikkakunnalla ympäri Suomen!21.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö on vuosittain järjestettävä tiedetapahtuma, jossa tutkijat ympäri Eurooppaa avaavat ovensa kaikenikäisille tiedonjanoisille. Tänä vuonna tutkijat avaavat ovensa laboratorioiden uumeniin Jyväskylässä, Oulussa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Kuopiossa, Joensuussa, Porissa, Sodankylässä ja Tampereella perjantaina 25.9.
Kirjailija Sofi Oksanen Martti J. Kari -muistoluennon puhujaksi21.9.2026 12:00:21 EEST | Tiedote
Martti J. Kari -muistoluento 10.12.2026 klo 15.00-16.30 Jyväskylän yliopiston juhlasali
Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen tarvitaan yhteinen tieteellinen perusta17.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen tutkijaryhmä on julkaissut kokoavan katsauksen, joka tarjoaa tieteeseen perustuvat kriteerit Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseksi. Julkaisu on tarkoitettu valtakuntien rajat ylittäväksi tueksi päättäjille ja viranomaisille, jotka toteuttavat EU:n komission vaatimusta tunnistaa ja suojella jäljellä olevat vanhat ja luonnontilaiset metsät.
Korkea painoindeksi nuoruudessa voi kiihdyttää biologista vanhenemista17.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tutkimus osoitti, että korkea painoindeksi nuoruudessa voi olla yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen aikuisuudessa. Tulokset viittaavat siihen, että erityisesti nuoret, joilla on korkea painoindeksi vanhenevat biologisesti muita nopeammin.
Aikuiset oppivat vieraan kielen puheäänteitä nopeasti – yhdessä oppiminen voi vauhdittaa oppimista15.9.2026 09:03:14 EEST | Tiedote
Aikuiset voivat oppia vieraan kielen uusia puheäänteitä huomattavasti nopeammin kuin aiemmin on ajateltu. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa suomenkieliset aikuiset oppivat havaitsemaan mandariinikiinan sävelkulkuja jo neljän tunnin harjoittelun jälkeen. Tulokset viittaavat myös siihen, että toisen oppijan läsnäolo voi tukea oppimista erityisesti sen alkuvaiheessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme