VAS Mepit: Suomen on hyväksyttävä komission ehdotukset Israelin painostamiseksi
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo pitävät hyvänä alkuna, että Euroopan komissio on ottamassa edes pieniä konkreettisia askeleita painostaakseen Israelia lopettamaan kansainvälisen ja humanitaarisen oikeuden vastaiset toimet Gazassa. Mepit korostavat, että Suomen on asetuttava tukemaan komission ehdotuksia.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi tänään aamulla EU:n ajankohtaista tilannetta käsittelevässä puheessaan komission esityksistä Israelin suhteen. Komissio tulee ehdottamaan jäsenmaille assosiaatiosopimuksen osittaista jäädyttämistä sekä pakotteiden asettamista niin äärioikeistolaisille siirtokuntalaisille kuin Israelin ministereille.
– Vaikka ehdotukset ovat riittämättömiä, ovat ne oikeansuuntaisia ja osoittavat komission heräävän täysin kestämättömään tilanteeseen Gazassa. Nyt meidän tulee huolehtia, että nämä ehdotukset hyväksytään jäsenmaissa. Suomessa pallo on nyt pääministeri Petteri Orpolla ja ulkoministeri Elina Valtosella, sanoo Andersson.
Vasemmistoliiton mepit vaativat EU:lta vielä vahvempia toimia Israelin painostamiseksi.
– EU on reagoinut voimakkaasti ja johdonmukaisesti Venäjän ja Putinin sotarikoksiin ja laittomaan hyökkäyssotaan Ukrainassa. Emme ole kuitenkaan vielä nähneet samanlaista päättäväisyyttä suhteessa Israelin ja sen johtajien rikoksiin. Meidän tulee olla suoraselkäisiä ja esimerkiksi lopettaa kaikki asekauppa Israelin kanssa, sanoo Kyllönen.
Yksi merkittävä painostuskeino on taloudelliset sanktiot niin kauppasuhteiden kuin Israelin poliittisen johdon suhteen.
– EU on Israelille tärkein kauppakumppani. Assosiaatiosopimus tulee jäädyttää kokonaan ja asettaa taloudellisia pakotteita, jotta pystymme aidosti painostamaan Israelia. Pakotteiden asettaminen ministereille on hyvä alku, mutta myös sotarikoksista etsintäkuulutettu pääministeri Netanjahu tulee asettaa pakotteiden piiriin, sanoo Saramo.
Vasemmistoliiton mepit korostavat, että nyt tarvitaan painetta kansalaisyhteiskunnalta sekä poliittisilta päättäjiltä, jotta komission ehdotukset tulevat hyväksytyiksi jäsenmaissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiMerja KyllönenEuroparlamentaarikko
Puh:+358 50 448 4853merja.kyllonen@ep.europa.eumerjakyllonen.fiJussi SaramoEuroparlamentaarikko
jussi.saramo@ep.europa.eusaramo.netAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Marika TuominenViestinnän erityisavustaja
MEP Merja Kyllösen kabinetti
Anna LemströmViestinnän erityisavustaja
MEP Jussi Saramon kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Reilu siirtymä vaatii reilun rahoituksen – superrikkaat ja suuryritykset mukaan17.7.2025 11:56:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo huomauttavat, että komission eilen julkaisema esitys EU:n rahoituskehykseksi (MFF) 2028–2034 vastaa vain osaan Euroopan tulevaisuudelle keskeisistä kysymyksistä, jättäen monia tärkeitä asioita avoimeksi.
VAS Saramo: EU:n vastattava Trumpin tulleihin digiverolla14.7.2025 14:59:24 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Jussi Saramo vaatii Euroopan unionilta nopeaa päätöstä laajan ja riittävän korkean digiveron käyttöönottamiseksi. Digivero olisi oikeudenmukainen vastaus Donald Trumpin käynnistämässä kauppasodassa ja tapainottaisi taloudellista pelikenttää EU:n ja Yhdysvaltain välillä.
VAS Andersson: Komission toimittava eurooppalaisen teräksen kestävän siirtymän turvaamiseksi9.7.2025 12:11:27 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson on jättänyt komissiolle kirjallisen kysymyksen eurooppalaisen terästeollisuuden asemasta liittyen puhtaan ja ekologisesti kestävän teräksen tuotannon tukemiseen ja kehittämiseen sekä Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaan.
VAS Mepit: Komissio vetää mattoa riittävien päästövähennysten alta2.7.2025 18:59:21 EEST | Tiedote
Euroopan unionin oikeistolainen komissio julkaisi tänään 2. heinäkuuta esityksensä ilmastolain päivitykseksi. Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo kritisoivat esityksen hiilikrediittimekanismia.
VAS: Mepit Li Andersson ja Jussi Saramo osallistuvat Budapestin kielletylle Pride-marssille27.6.2025 14:58:52 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson ja Jussi Saramo osallistuvat lauantaina 28. kesäkuuta Unkarissa Budapestin Pride-marssille, joka kiellettiin aiemmin keväällä Unkarin parlamentin päätöksellä. Budapestin pormestari Gergely Karácsony on kiellosta huolimatta päättänyt järjestää marssin kaupungin omana tapahtumana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme