Vihreät - De Gröna

Vihreiden Hanna Holopainen: Suomen etu on vahva ja yhtenäinen liittokunta, joka puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Jaa

Eduskunta keskusteli 10.9. Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026. Vihreiden ryhmäpuheen piti puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen. Holopainen korosti puheessaan Euroopan kasvavaa vastuuta Ukrainan puolustamisessa. 

– Suomen etu on vahva ja yhtenäinen liittokunta, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja - eli demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Tämän päivän tapahtumat korostavat, miten tärkeää Venäjän naapurivaltion on panostaa Naton yhteiseen puolustukseen. 

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen myötä Euroopan turvallisuustilanteen heikentyminen on kasvattanut Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä. 

– Liittolaisten aktiivinen osallistuminen Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin viestii yhtenäisyydestä ja vahvistaa pelotetta. Vahvalla pelotteella pyritään varmistamaan rauha - että Suomeen ei koskaan hyökätä. 

Holopaisen mukaan Euroopan on sitouduttava entistä vahvemmin Ukrainan puolustamiseen. Oikeudenmukainen rauha Ukrainassa on mahdollista ainoastaan ukrainalaisten ehdolla. 

– Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen noussut keskustelu kirittää eurooppalaisia maita vahvistamaan sitoutumistaan Ukrainan tukemiseen sekä puolustusteollisuuden tuotantokapasiteetin kasvattamiseen. On Suomen ja Euroopan etu tukea ukrainalaista puolustusteollisuutta, sanoo Holopainen.

Holopaisen mukaan myös laaja ja avoin keskustelu Suomen roolista Natossa auttaa osaltaan ylläpitämään kansalaisten luottamusta ja vahvaa maanpuolustustahtoa.

– Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli, yhteiskunnan kriisinkestävyys ja laaja yhteinen osallistuminen ja sitoutuminen turvallisuuden rakentamiseen on ainutlaatuinen vahvuutemme. Suomalaista mallia ja vahvaa puolustuskykyä myös arvostetaan liittokunnassa, päättää Holopainen.

---
Lue koko puhe alta: 

Hanna Holopainen
Vihreiden ryhmäpuhe 

Arvoisa puhemies,

Liittolaisten aktiivinen osallistuminen Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin viestii yhtenäisyydestä ja vahvistaa pelotetta. Vahvalla pelotteella pyritään varmistamaan rauha - että Suomeen ei koskaan hyökätä.

Suomen etu on vahva ja yhtenäinen liittokunta, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja – eli demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.

Osallistumalla rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin Suomi osaltaan tukee liittokunnan tavoitetta vahvistaa toimintaympäristön turvallisuutta. Tämän päivän tapahtumat korostavat, miten tärkeää Venäjän naapurivaltion on panostaa Naton yhteiseen puolustukseen. 

Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävät ovat keskeinen osa Naton perusajatusta, jonka mukaan kaikki liittolaiset valmistautuvat tukemaan toisiaan pelotteen ja puolustuksen toteutuksessa koko liittokunnan alueella.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja sen myötä Euroopan turvallisuustilanteen heikentyminen on kasvattanut Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä.

Tämä on järjestyksessään kolmas kerta, kun Suomi on tekemässä päätöstä osallistumisesta liittokunnan yhteisen puolustuksen tehtäviin.

Tehtävien päättyessä on hyvä arvioida saatuja kokemuksia ja ottaa ne huomioon tulevia osallistumiskierroksia suunnitellessa.

Laki velvoittaa siihen, että jos kansainväliseen toimintaan osallistuminen sisältää sotilaallisten voimakeinojen käyttöä ja päätös koskee erityisen vaativaa tilannetta, valtioneuvoston on ennen päätöksentekoa kuultava eduskuntaa antamalla sille asiasta selonteko.

Pidän tärkeänä sitä, että puolustuksen ja turvallisuuden kokonaisuudesta käydään parlamentaarista keskustelua.

Suhteellisen uutena Nato-jäsenmaana Suomen on tärkeää edistää avointa puolustuspoliittista keskustelua ja antaa tilaa kansalaisten kysymyksille, tutkijoiden näkemyksille sekä monipuoliselle pohdinnalle.

Laaja ja avoin keskustelu Suomen roolista auttaa osaltaan ylläpitämään kansalaisten luottamusta ja vahvaa maanpuolustustahtoa. Tilaa pitää olla myös kriittiselle keskustelulle. 

Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli, yhteiskunnan kriisinkestävyys ja laaja yhteinen osallistuminen ja sitoutuminen turvallisuuden rakentamiseen on ainutlaatuinen vahvuutemme. Suomalaista mallia ja vahvaa puolustuskykyä myös arvostetaan liittokunnassa.

Yhdysvaltojen presidentinvaalien jälkeen noussut keskustelu kirittää eurooppalaisia maita vahvistamaan sitoutumistaan Ukrainan tukemiseen sekä puolustusteollisuuden tuotantokapasiteetin kasvattamiseen. On Suomen ja Euroopan etu tukea puolustusteollisuutta Ukrainassa ja ukrainalaista puolustusteollisuutta Suomessa. 

Euroopan rauhan ja turvallisuuden takeeksi tarvitaan vahva liittokunta, jonka jäsenmaissa on laajasti jaettu tilanneymmärrys ja sujuvaan yhteistoimintaan kykenevät suorituskyvyt. Suomen aktiivinen osallistuminen on erittäin perusteltua ja kannatettavaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye