Kokkolan kaupunki

Lucina Hagman -palkinto 2025 kirjastopalveluille

Jaa

Kokkolan kaupunki jakoi vuoden 2025 Lucina Hagman -palkinnon perjantaina 12.9. Palkinnolla halutaan huomioida kälviäläislähtöisen opettaja ja kansanedustaja Lucina Hagmanin kasvatusfilosofisen perinteen jatkamista.

Palkinto myönnetään koulutuksen tasa-arvon, sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen sekä kasvatuksen ja koulutuksen uudistamisen hyväksi tehdystä pedagogisesta työstä. Palkinnon saaja voi olla yksittäinen henkilö, pienryhmä tai yhteisö, joka on määrätietoisen ja pitkäaikaisen työn tai uuden innovaation avulla edistänyt näitä tavoitteita.

Tänä vuonna Lucian Hagman -palkinto myönnetään Kokkolan kirjastopalvelujen kirjavinkkareille ja varhaiskasvatusyhteistyötä tekeville kirjastovirkailijoille.

Lukutaidon edistäminen on merkittävä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon teko. Jos lapsen tai nuoren lukutaito on puutteellinen, hän on helposti muita heikommassa asemassa, eikä pysty samalla tavalla hankkimaan tietoa ja arvioimaan tiedon paikkansapitävyyttä. Lisäksi kirjastoissa on kehitetty monia tapoja, joilla kannustetaan lukemaan.

Kirjavinkkarit ja kirjastovirkailijat vierailevat päiväkodeissa ja kouluissa, ja ottavat vastaan ryhmiä ja luokkia myös kirjastoissa. He kannustavat leikein, lauluin ja kirjavinkein lapsia ja nuoria lukemisen pariin ja tekevät myös tiivistä yhteistyötä opettajien ja päiväkodin ohjaajien kanssa.

Lukutaito on perustaito, joka mahdollistaa tasa-arvoisen koulutuksen taustasta riippumatta. Kirjasto mahdollistaa olemassaolollaan vapaan pääsyn erilaisten materiaalien pariin, yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti. Se tarjoaa myös tiloja ja elämyksiä. Kirjasto ja kirjavinkkarit kannustavat erilaisten aineistojen avulla tutustumaan erilaisiin teemoihin ja taustoihin, jotka lisäävät avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta toisia kohtaan.

Lucina Hagman -palkinnon myöntää palkintoraati, joka sai yhteensä 25 esitystä palkinnonsaajaksi. Raadin puheenjohtajana on toiminut Marjaana Leivo, ja siihen kuuluvat Ronnie Djupsund, Sanna Kauppi, Lyydia Märsylä ja Leena Raitala.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kokkola. Meillä on laajempi horisontti

Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye