SDP:n Lotta Hamari ja Kokoomuksen Janne Jukkola: Liikkuvat veripankit vahvistaisivat huoltovarmuutta
Kansanedustajat Lotta Hamari (sd) ja Janne Jukkola (kok) haluavat varmistaa verivalmisteiden saatavuuden myös poikkeusoloissa ja vahvistaa huoltovarmuutta. Edustajat ottivat kantaa jättämällä kirjallisen kysymyksen liikkuvien veripankkien käyttöönotosta.

Suomessa verihuolto perustuu kiinteisiin toimipisteisiin ja verenluovutustilaisuuksiin ja on asiankuuluvasti säänneltyä. Kansainvälisesti on kuitenkin kehitetty myös liikkuvia tai käveleviä veripankkeja, jotka voivat lisätä joustavuutta, vahvistaa huoltovarmuutta ja turvata verivalmisteiden saatavuutta myös poikkeusoloissa ja alueilla, joissa kiinteitä toimipisteitä ei ole.
– Liikkuva veripankki tarkoittaa mallia, jossa etukäteen soveltuvaksi todetut verenluovuttajat voidaan kutsua luovuttamaan verta mahdollisimman lähelle onnettomuuspaikkaa tilanteissa, joissa tavanomaisella verihuoltojärjestelmällä ei pystytä reagoimaan äkillisesti lisääntyneeseen veritarpeeseen, eduskunnan huoltovarmuusryhmässäkin vaikuttava Hamari avaa.
– Tämä olisi järkevä toimintamalli myös verivalmisteiden kylmäketju-, säilytys- ja kuljetusvaatimustenkin kannalta. Liikkuva tai kävelevä veripankki mahdollistaisi vakavasti loukkaantuneiden potilaiden vammanhallintaensihoidon sekä kirurgisen toiminnan verihuollon poikkeuksellisissa tilanteissa, hän jatkaa.
– Liikkuvat veripankit voisivat mahdollistaa nopeamman avun esimerkiksi onnettomuuksien, aseellisten konfliktien tai muiden kriisitilanteiden yhteydessä sekä mahdollisesti edistää uusien verenluovuttajien tavoittamista. Häiriötilanteiden lisäksi tämä voisi tulla kyseeseen myös haastavien logististen etäisyyksien helpottamiseksi. Näin ollen liikkuvat veripankit olisivat kansallinen huoltovarmuustekijä ja voivat säästää henkiä, summaa eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Jukkola.
Liikkuvien veripankkien käyttöönottoa kannattaisi tarkastella ja siksi aiheesta on jätetty kysymys vastuuministerin vastattavaksi.
Yhteyshenkilöt
Lotta HamariKansanedustaja
Puh:0504784414lotta.hamari@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Johannes Koskinen: Suomen tuki Ukrainalle jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista10.9.2025 18:00:58 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen korosti eduskunnan täysistunnossa pitämässään ryhmäpuheenvuorossa, että Suomen tuki Ukrainalle on jatkuttava niin pitkään kuin tarpeellista.
SDP:n ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 202610.9.2025 17:54:26 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe valtioneuvoston selonteosta Suomen osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026. Ryhmäpuheen pitää kansanedustaja Paula Werning. 10.9.2025
Ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan sd-edustajat: Yhtenäisyys on paras pelote ja Suomen paras suoja10.9.2025 17:42:45 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat painottavat, että EU:n ja Suomen on vastattava nopeasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimuksiin yhtenäisesti ja määrätietoisesti. Venäjän hyökkäyssota, uudet uhkat ja epävakaa tilanne korostavat vahvan puolustuksen, kansallisen huoltovarmuuden ja kansainvälisen yhteistyön merkitystä.
SDP:n Suhonen ja Viitala kysyvät: Aikooko hallitus vetää Suomen taksit pöntöstä alas?10.9.2025 11:11:05 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala ovat tänään keskiviikkona jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi taksilain uudistamiseen liittyvien kipupisteiden havaitsemiseksi. – Haluan alleviivata nyt huolellisuutta lain valmisteluun. Koko taksiala on veitsenterällä. Kolmatta kertaa taksilain korjaussarja ei voi epäonnistua. Siksi esiin nostetut epäkohdat on korjattava, perustelee Suhonen kysymyksensä taustoja.
SDP:n Kymäläinen: Kiinteistökauppojen lisäksi myös asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa saatava kuriin kansallisen turvallisuuden takaamiseksi10.9.2025 09:10:43 EEST | Tiedote
Hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistöhankinnat Suomessa on lainsäädännön keinoin vihdoin saatu pysäytettyä. Asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa kuitenkin jatkuu entisenlaisena, koska niiden osalta ei ole käytettävissä rekisteriä, jonka kautta osakkeiden vaihdantaa voitaisiin riittävän tehokkaasti valvoa. Kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä hallitus aikoo tehdä asialle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme