Lapin yritysten odotukset jäävät jälkeen muusta maasta
Vuoden 2025 toinen pk-barometri kertoo Lapin yritysten suhdanneodotusten kääntyneen laskuun. Vaikka odotukset pysyvät hitusen positiivisen puolella, ne jäävät ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen valtakunnallisen keskiarvon alapuolelle. Myös arviot työllisyyden määrästä sekä liikevaihdon, kannattavuuden, investointien arvon ja innovaatioiden kehityksestä jäävät jonkin verran koko maan näkymistä.

Päätoimialoista teollisuuden, kaupan alan ja palveluiden näkymät pysyvät positiivisina. Näistä ensimmäisen näkymät ovat huomattavasti parantuneet keväästä ja kaksi muuta pysyvät ennallaan. Rakentamisessa näkymät ovat sen sijaan pudonneet roimasti negatiivisen puolelle. Palvelualojen sisällä majoitusalan ja ravitsemistoiminnan yritykset näkevät tulevaisuuden heikkenevän nykyhetkestä.
Heikentyneisiin näkymiin on monia syitä. Kun tarkastellaan vain Lapin tuloksia, suuria muutoksia aiempiin pk-barometreihin ei ole. Samaan aikaan muualla maassa suhdanneodotukset ovat nousseet reilusti kahden viime vuoden aikana. Samalla linjalla pysyminen Lapissa tarkoittaa siis muusta maasta jälkeen jäämistä. Yli puolet Lapin yrityksistä näkee tilanteensa pysyvän nykyisellään.
– Pk-yritysbarometrissa kysytään, näyttääkö tulevaisuus yritysten kannalta paremmalta, heikommalta vai pysyykö tilanne ennallaan. Nykytilanne on monissa lappilaisissa yrityksissä hyvä, joten sen jatkuminen on tietenkin mahtava asia. Kuitenkin yrityksen hyvän tilanteen ylläpitäminen vaatii uskoa tulevaan, missä olemme nyt jääneet jälkeen muusta maasta. Tulosten perusteella yrityksissä ei nähdä osaavan työvoiman saatavuuden helpottuvan vieläkään. Jopa 75 % vastaajista uskoo henkilökuntansa määrän pysyvän jatkossa samana. Pk-yritysten investointien arvon kehityksen uskotaan jatkuvan negatiivisena, Lapin Yrittäjien toimitusjohtaja Ella-Noora Kauppinen kertoo.
Työllistämisodotukset
Lapin pk-yritykset ennakoivat henkilökunnan määrän pääsääntöisesti pysyvän nykyisellään. Vastanneista yrityksistä 10 % ennakoi henkilöstön määrän kasvavan ja 15 % laskevan.
– Työllistämisodotuksia arvioitaessa on hyvä huomata, että viimeisen vuoden aikana 35 % vastanneista yrityksistä kertoo palkanneensa uutta henkilöstöä. Työllistämisodotuksissa heikoimmat näkymät olivat teollisuudessa ja rakentamisessa. Koko maan osalta työllistämisodotukset olivat hieman Lappia positiivisemmat, sanoo Lapin ELY-keskuksen johtaja Marja Perälä.
Osaavan työvoiman saatavuus koetaan edelleen yhdeksi merkittäväksi kasvun esteeksi. Ensisijaiseksi esteeksi se mainitaan 13 %:ssa yrityksessä, ja joka kolmannessa yrityksessä se on kolmen keskeisimmän esteen joukossa.
Rahoituksen kysyntä
Lapin pk-yrityksistä 37 % ilmoitti tarpeesta ulkopuoliselle rahoitukselle viimeisen 12 kuukauden aikana, mikä vastaa koko maan tasoa (35 %). Rahoituksen saanti on ollut kohtuullista, mutta 9 % yrityksistä jäi ilman haettua rahoitusta, mikä on hieman enemmän kuin valtakunnallisesti (5 %). Maksuvaikeuksista edellisen 3 kuukauden aikana indikoi 23 % vastanneista Lapin yrityksistä, mikä on kasvussa kevään barometriin nähden, jolloin vastaava osuus oli 16 %.
Tulevaisuuteen katsottaessa 22 % yrityksistä aikoo hakea ulkopuolista rahoitusta. Rahoitusta tullaan hakemaan erityisesti kone-, laite- ja rakennusinvestointeihin (60 %) sekä käyttöpääomaan kasvun tai kansainvälistymisen tueksi (20 %)
– On ilahduttavaa nähdä, että rahoitusta kohdistetaan edelleen aktiivisesti investointeihin ja kehittämiseen. Lapin yritykset osoittavat vahvaa halua kehittää toimintaansa, ja yleisesti rahoituksen kysynnän kasvu kertoo luottamuksesta tulevaisuuteen. On tärkeää varmistaa, että rahoitusratkaisut ovat saavutettavissa kaikille, jotta alueen elinvoima ja kilpailukyky voivat vahvistua entisestään, kommentoi Finnveran aluepäällikkö Risto Koskiniemi.
Pk-yritykset ja T&K-toiminta
Barometrin tuloksista löytyy myös positiivista kehitystä pk-yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta. Lapin T&K-investointien (tutkimus ja kehitys) kasvattamista ja etenkin pk-yritysten osallistumista innovaatiotoimintaan on pidetty esillä jo pitkään, ja nyt merkkejä kehityksestä on näkyvissä. T&K-toimintaa harjoittavien yritysten määrä on pysynyt ennallaan, mutta resursseja käytetään aiempaa enemmän. Entistä suurempi osa T&K-toiminnasta tehdään yritysten oman henkilöstön voimin ostopalveluiden sijaan. Viime vuonna T&K-toimintaa harjoittavista yrityksistä jo joka viides käytti siihen yli 5 % liikevaihdostaan, kun vuonna 2023 T&K-toimintaa harjoittavien yritysten osuus oli vain 9 %.
T&K-toiminnan rahoittamisessa lappilaiset yrittäjät luottavat entistä enemmän paikallisiin kontakteihin. Viimeisen vuoden aikana julkista rahoitusta saaneista yrityksistä kaikki olivat saaneet sitä paikallis- tai alueviranomaisilta, eli esimerkiksi ELY-keskukselta. Samat rahoittajat ovat suosituimpia myös niiden yritysten keskuudessa, jotka aikovat hakea rahoitusta seuraavan 12 kuukauden aikana. Business Finland oli valikoitunut rahoitushakemuksen lähteeksi 41 % yrityksistä, mutta kukaan vastanneista ei ollut saanut Business Finlandin tukia viimeisen vuoden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ella-Noora Kauppinen, Lapin Yrittäjät, p. 050 554 2458
Risto Koskiniemi, Finnvera, p. 029 460 2006
Marja Perälä, Lapin ELY-keskus, p. 0295 037 050
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Meri-Lapin alueen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinta vuosille 2025-2035 on käynnistynyt1.9.2025 10:27:59 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus on aloittanut yhteistyössä Meri-Lapin alueen kuntien kanssa uuden liikenneturvallisuussuunnitelman laatimisen. Suunnitelman päätavoitteena on edistää alueen liikenneturvallisuutta määrittämällä toimenpiteet niin fyysisen liikenneympäristön kuin liikennekasvatuksen edistämiseksi.
Tornion silta katkaistaan liikenteeltä 3.9.2025 klo 6.00 ja palautetaan liikenteelle 6.9.2025 klo 6.0029.8.2025 12:18:38 EEST | Tiedote
Valtatiellä 29 (E4) sijaitseva Tornionjoen ylittävä silta suljetaan liikenteeltä 3.9.2025 klo 6.00 alkaen ja palautetaan liikenteelle 6.9.2025 klo 6.00. Liikennekatkon ajaksi liikenne ohjataan kiertoreiteille. Liikennekatko aiheuttaa tienkäyttäjille, erityisesti raskaalle liikenteelle, merkittävää haittaa.
Rahoituksella vauhditetaan elinkeinojen kehittymistä27.8.2025 10:02:41 EEST | Tiedote
ELY-keskus myönsi tammi-kesäkuun aikana rahoitusta Lappiin noin 22 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 9 miljoonaa kohdistui yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin. Maa-, poro- ja kalatalouden investointeja tuettiin noin 2,4 miljoonalla eurolla. Kehittämishankkeisiin myönnettiin yli 10 miljoonaa euroa.
Lapissa heinäkuussa 8 780 työtöntä työnhakijaa26.8.2025 08:34:33 EEST | Tiedote
Työttömyyden kehitys jatkui Lapissa myönteisempänä koko maahan verrattuna. Heinäkuun lopussa työttömien osuus työvoimasta oli 10,8 %. Lomautettuja oli heinäkuussa 610. Työttömyyden alueelliset kehityserot jatkuivat yhä huomattavina. Yhä useamman työttömyys on pitkittynyt, jopa yli vuoden mittaisiksi. Lapissa Työmarkkinatorille ilmoitettiin lähes 2 230 avointa työpaikkaa.
Tutkimuksilla ratkotaan maankäyttöön ja porojen terveyteen liittyviä haasteita21.8.2025 09:59:37 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus myöntää vuosittain tutkimusrahoitusta hankkeisiin, jotka edistävät porotaloutta ja luontaiselinkeinoja sekä koltta-alueen kehittämistoimintaa tai tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme