Strategisen tutkimuksen rahoitusta Jyväskylän yliopistoon noin 2,4 miljoonaa euroa
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi yhteensä 29 miljoonaa euroa talouskasvua sekä tulevaisuuden työelämää tukevaan tutkimukseen. Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa tehdään pitkäjänteistä tutkimusta, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Osaaminen, työvoiman riittävyys ja maahanmuutto tulevaisuuden Suomessa (SKILLS) -ohjelmassa myönnettiin rahoitus viidelle konsortiolle. Ohjelman konsortioissa on edustettuna yhteensä 11 eri tutkimusalaa ja hankekokonaisuuksissa mukana 16 eri organisaatiota.
Jyväskylän yliopistossa rahoitusta sai neljä kolmivuotista hanketta, yhteensä yli 2 miljoonaa euroa.
Jyväskylän yliopiston tutkimusprofessori Taina Saarisen johtamassa konsortiossa tutkitaan maahanmuuttojärjestelmää ja sen toimivuutta työmarkkinoilla. Mikä on maahanmuuttojärjestelmän kyky integroida maahanmuuttajat suomalaisille työmarkkinoille kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla, ja miten tätä järjestelmää voidaan kehittää? Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on noin 782 500 euroa.
Professori Sakari Taipaleen hanke on mukana Työterveyslaitoksen johtamassa konsortiossa. Hoivatyön tulevaisuus -hanke tutkii miksi sosiaali- ja terveydenhuolto kärsii vakavasta työvoimapulasta ja hoivatyövoiman vaihtuvuudesta ja miten kansalais- ja työntekijälähtöiset innovaatiot sekä organisatoriset ja politiikkalähtöiset innovaatiot voisivat lievittää hoivatyön kriisiä. Hanke sai noin 450 000 euron rahoituksen.
Professori Nathan Lillie tutkii teknologista kehitystä, tekoälyä ja maahanmuuttajien työelämätaitoja Suomen työmarkkinoilla Aalto-yliopiston johtamassa konsortiossa. Hankkeessa monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus (DEI) ovat tarkastelun lähtökohtana ratkaistaessa työvoimapulaa ja osaamisvajetta. Hanke pyrkii edistämään monimuotoisuutta ja osallisuutta ja kehittämään tekoälypohjaisia ratkaisuja. Hanke sai noin 460 000 euron rahoituksen.
Professori Ari Huhdan hankkeessa tutkitaan suomen kielen opetuksen ja oppimisen demokratisointia ja maahanmuuttajien integraation tukemista tekoälyn avulla. Maahanmuuttajille suomen kielen oppiminen on olennainen askel kohti yhteiskuntaan ja sosiaaliseen elämään integroitumista. Aikuisena uuden kielen oppiminen on kuitenkin haastavaa ja oppiminen edellyttää yksilöllistä opetusta. Hanke kehittää tekoälyyn perustuvaa yksilöllistä ja joustavaa suomen kielen opetusta. Hanke sai noin 390 000 euron rahoituksen. Konsortiota johtaa Helsingin yliopisto.
Talous ja hyvinvointi strategisen kilpailun aikakaudella
STN myönsi lisäksi Talous ja hyvinvointi strategisen kilpailun aikakaudella (WELEC) -ohjelmassa rahoituksen viidelle konsortiolle. Ohjelmassa keskitytään siihen, miten ja millä keinoin talous kehittyy suotuisasti ja rakentaa hyvinvoinnin perustaa muuttuvissa olosuhteissa. WELEC-ohjelman konsortioissa tehdään tutkimusta 15 eri tutkimusalalla ja mukana on yhteensä 17 eri organisaatiota.
Jyväskylässä ohjelmasta sai rahoitusta yksi hanke, noin 380 000 euroa. Professori Raija Hämäläisen tutkimus ratkoo Suomen innovaatioparadoksia: vahvasta osaamisesta ja tutkimuspanostuksista huolimatta talouskasvu ja tuottavuus eivät ole kehittyneet toivotusti. Hankkeessa tutkitaan, miten tekoälyä, aineetonta pääomaa ja johtamista voidaan yhdistää uudistamaan työelämää, vahvistamaan yritysten kilpailukykyä ja tukemaan julkisen sektorin päätöksentekoa. Konsortiota koordinoi Turun yliopisto.
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Psykoterapian voima löytyy vuorovaikutuksesta ja oman suunnan selkiytymisestä (Lilja)10.9.2025 12:07:57 EEST | Tiedote
PsL Jaana Lilja tarkasteli väitöskirjassaan psykoterapiaa aineistolähtöisesti psykoterapiakontekstissa oman työnsä ja asiakkaidensa psykoterapiakokemusten kautta. Tutkimuksen tutkimusaineistona olivat yhden psykoterapeutin ja hänen asiakkaidensa vapaamuotoiset kirjoitelmat.
Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtaja Tuomo Äkkinen: Yksikin innostava hetki voi avata oven tieteen pariin10.9.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ylipiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen yliopistonopettaja Tuomo Äkkinen aloitti Keski-Suomen LUMA-keskuksen johtajana 1.8.2025. Hänen tavoitteenaan on niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen herättäminen tiedettä, tutkimusta ja tietoa kohtaan, mikä onnistuu parhaiten silloin, kun tiedettä lähestytään tutuista ja käytännöllisistä lähtökohdista itse tekemällä.
Befolkningsförändringen syns redan i skolornas vardag – hur ser likabehandling i lärandet ut och vad är den grundläggande utbildningens framtid?9.9.2025 14:20:35 EEST | Tiedote
På 2020-talet ordnar kommunerna grundläggande utbildning i differentierade demografiska förhållanden. I flera kommuner i Finland minskar antalet barn betydligt under de närmaste åren, i tillväxtcentrumen präglas utvecklingen däremot av en ökning i den flerspråkiga befolkningen. En färsk utredning som undervisnings- och kulturministeriet beställt ger en lägesbild av nuläget och framtidsutsikterna för ordnandet av den grundläggande utbildningen i väldigt olika typer av finländska kommuner.
Väestönmuutos näkyy jo koulujen arjessa – miltä näyttää oppimisen yhdenvertaisuus ja perusopetuksen tulevaisuus?8.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Kunnat järjestävät 2020-luvulla perusopetusta eriytyvissä väestöllisissä olosuhteissa. Useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti, kasvukeskuksissa puolestaan kehitystä leimaa monikielisen väestönosan kasvu. Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys luo tilannekuvan perusopetuksen järjestämisen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä hyvin erityyppisissä suomalaisissa kunnissa.
Lihavuuden ehkäisy lapsuudessa on keskeistä sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä8.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tuoreiden suomalaistutkimusten mukaan runsas reipas ja rasittava liikunta, hyvä fyysinen kunto ja terveellinen ruokavalio tukevat valtimoiden terveyttä lapsuudessa ja nuoruudessa. Erityisesti reipas ja rasittava liikunta sekä lihavuuden ehkäisy ovat avainasemassa sydän- ja verisuonitautien ennaltaehkäisyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme