Nuoret naiset itsenäistyvät 1930-luvulla Jenna Kostetin uutuusromaanissa
17.10.2025 12:41:51 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote
Jenna Kostetin uudessa kirjasarjassa keskitytään 1930-luvun Turkuun, jossa yhteiskuntaluokkien väliset erot värittävät kaupunkia. Ahlgrenin suvun nuoret naiset -sarjan naiset kapinoivat suvun ja koko yhteiskunnan odotuksia vastaan. Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi osaa.
Jenna Kostet kertoo kirjoistaan sunnuntaina 26.10. klo 14.30 Helsingin kirjamessujen Töölönlahti-lavalla.

Sinisiipisten saari aloitti 1930-luvun Turkuun sijoittuvan trilogian, jossa Aina Ahlgren kulkee Turun kivikortteleista suolaisten tuulten saarelle osaksi pientä yliopiston tutkijoiden yhteisöä.
Pikavauhtia on nyt julkaistu sarjan toinen osa Valkoisen linnun kaupunki, jonka päähenkilö on Turun piirustuskoulun oppilas Fanny.
Fanny Ahlgren on aina pyrkinyt täyttämään perheensä odotukset. Kun Fannyn serkku Aina onnistuu pakenemaan suvun toiveita ja lähtee toteuttamaan unelmiaan, havahtuu myös Fanny tajuamaan, ettei hänen nykyinen elämänsä ehkä sittenkään tee häntä onnelliseksi.
Fannyn koulun, Turun piirustuskoulun, oppilaat ja opettajat innostuvat modernismista, ja Fannykin alkaa pohtia, voisiko uudistuminen sittenkin voittaa perinteet.
Jenna Kostet on vuonna 1984 syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt romaaneja, tietokirja Turun linnan Katariina-nimisistä valtiattarista sekä useita neulekirjoja.
Kostetin Instagram-tilillä Ihtiriekkoknits on yli 23 000 seuraajaa. Hänen isänsä on Turun linnassa sekä museotoimenjohtajana uransa tehnyt Juhani Kostet.
Jenna Kostetin edellinen romaani Punainen noita voitti Storytel Awardsin huhtikuussa 2025.
Tositapahtumiin perustuva romaani kertoo 1600-luvulla eläneestä Valpuri Kinnistä, joka on ainoa todistetusti Suomessa vesikokeeseen noituudesta epäiltynä joutunut henkilö.
Jenna Kostet kertoo kirjoistaan sunnuntaina 26.10. klo 14.30 Helsingin kirjamessujen Töölönlahti-lavalla.
Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki
ISBN 978-952-364-610-0, äänikirjan ISBN 978-952-364-612-4
Kannet on suunnitellut Sanna-Reetta Meilahti.
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo.
Itsenäisen kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co on kesästä 2024 itsenäinen kustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Kulttuuriteko: Flann O'Brienin klassikkoteos Hullu kuningas puussa suomeksi22.6.2026 15:30:01 EEST | Tiedote
Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa on (joidenkin James Joycen kirjoittamien kirjojen ohella) kuuluisin ja pahamaineisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani. Nyt se ilmestyy ensi kertaa suomeksi Kristiina Drewsin suomentamana.
Murhia, mindfulnessia ja pyhiinvaellusta alkukesän dekkareissa27.5.2026 15:12:33 EEST | Tiedote
Karsten Dussen kuoliaaksi naurattaja Murhat ja mindfulness saa jatkoa ja sarjaan perustuva suosittu tv-sarja toisen kauden. Lynn Messinan 1800-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan uutuudessa ollaan murhaillallisilla. Abigail Deanin Kun me kuolimme luotaa sitä, mitä tapahtuu rakkaudelle, kun sarjamurhaaja tunkeutuu kotiin.
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon20.5.2026 09:28:09 EEST | Tiedote
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti maailman arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan International Bookerin. Palkinto julkistettiin viime yönä. Kirja voitti myös National Book Awardin. Teoksen on suomentanut Rauno Sainio.
Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan11.5.2026 15:36:42 EEST | Tiedote
Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hän esiintyy myös Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina 22.5. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii ajankohtainen dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.
"Ruotsin sydänkäpysen" Björn Natthiko Lindebladin Avoimin käsin ilmestyy postuumisti6.5.2026 12:56:10 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee vuonna 2022 ALS-tautiin kuolleen menestyskirjailija Björn Natthiko Lindebladin postuumin teoksen Avoimin käsin – levollisia viisauksia. Hänen muistelmansa Saatan olla väärässä oli merkittävä myyntimenestys niin Ruotsissa kuin Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



