Koiran kanssa poronhoitoalueella? Näin toimit oikein
Koirat aiheuttavat vuosittain kymmeniä porovahinkoja. Metsästyskauden alkaessa on syytä huolehtia siitä, että oma koira ei pääse aiheuttamaan vahinkoja. Porotyöalueita kannattaa välttää metsästäessä kokonaan. Tietoja porotöistä saa paliskunnan poroisännältä ja osoitteesta porotyot.fi.

Poroihin tottumaton koira saattaa luulla poroa riistaksi. Poro taas näkee koiran petona. Seurauksena voi olla takaa-ajo – pahimmillaan raatelu. Viime vuonna Paliskuntain yhdistykselle ilmoitettiin koiriin liittyen 38 poron kuolemasta sekä kymmenistä raatelutilanteista.
Koiran omistajalle eteen tulee luonnollisesti korvausvastuu. Suuri vahinko syntyy myös ilman että koira käy edes kiinni poroon, mikäli koira pääsee sotkemaan käynnissä olevia porotöitä.
– Pienikin koira voi aiheuttaa suuren vahingon, jos se ajaa erotukseen valmiina olevan tokan hajalle. Siinä kuluu nopeasti useita miestyöpäiviä, ennen kuin porot ovat taas koossa, sanoo Metsästäjäliiton Lapin piirin puheenjohtaja Veikko Piuva.
Ennen metsästystä kannattaa ottaa selvää alueella käynnissä olevista porotöistä. Osa niistä löytyy nettipalvelusta, mutta ajantasaisin tieto saadaan soittamalla paliskuntien poroisännille. Porotyöalueita kannattaa välttää metsästäessä kokonaan.
Koiran voi kouluttaa porovapaaksi
Koiran suhtautumista poroihin voi käydä testaamassa esimerkiksi aitauksessa tai kiinni olevien porojen kanssa. Testauspaikkoja löytyy myös poronhoitoalueen ulkopuolelta.
On kuitenkin muistettava, että vapaana oleva koira voi käyttäytyä maastossa eri tavalla poroja kohdatessaan.
– Metsästyskoiralla vietti on suuri. Vaikka se on pentuna totutettu poroihin, syksyllä koiraa on pidettävä aina aluksi silmällä, sanoo Piuva.
Porovahinkoja tekevät kaikenlaiset koirat, mutta syksyllä on kasvanut riski, että poron perään lähtee niihin tottumaton metsästyskoira.
– Suosittelen vakavasti porovahingot kattavaa vastuuvakuutusta. Ja jos jotain sattuu, niin otetaan reilusti yhteys poroisäntään.
Metsästäjistä on toisaalta hyötyä porotaloudelle, sillä he ilmoittavat paliskunnille maastosta löytyviä petojen raatelemia poroja. Ilman tätä työtä korvaukset menetetyistä poroista saattaisivat jäädä saamatta.
Muista ainakin nämä asiat, kun metsästät poronhoitoalueella koiran kanssa:
- Opeta koirasi porovapaaksi
- Pidä kerralla irti vain yhtä hallinnassa olevaa, porovapaata koiraa
- Tarkista etukäteen paliskunnan poroisännältä, missä porotöitä kulloinkin tehdään ja vältä alueita. Tietyin paikoin porotyöt päivitetään myös porotyot.fi-sivustolle
- Noudata koirien kiinnipitoaikoja
- Vältä koiran treenaamista hirven kiimarauhoituksen aikana. Porolla on rykimäaika samoihin aikoihin, ja häiriöt vaikuttavat seuraavan vuoden vasatuotantoon
- Hanki koirallesi porovahingot täysimääräisenä kattava vakuutus
- Älä laske uudestaan irralleen koiraa, joka on vahingoittanut poroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikko PiuvapuheenjohtajaMetsästäjäliitto, Lapin piiri
Puh:+358400297504Teemu SimeniusJärjestöpäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 331 5330teemu.simenius@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Susihyökkäykset ihmisiin Euroopassa herättävät huolta11.9.2025 21:29:40 EEST | Uutinen
Hyökkäyksiltä ihmisiin ei voi välttyä, kun petokanta kasvaa ja riittävän vahvat kannanhoidolliset toimenpiteet puuttuvat.
Susi vei parsonrusseli Edun kotipihasta11.9.2025 15:23:00 EEST | Uutinen
Parsonrussellinterrieri Edu vietiin kotipihastaan Viitasaaren Keihärinkoskelta syyskuun 8. päivän aamuna.
Susi tappoi kettukoiran Lieksassa11.9.2025 12:21:50 EEST | Uutinen
Amerikankettukoira Bablon ajo pysähtyi suden hampaisiin Lieksan Kylänlahdessa viime viikon torstaina 4.9.2025. Alueella on aiemmin nähty liikkuvan kolmen suden lauma.
Susi kävi koiran kimppuun kesken kisan Pohjois-Pohjanmaalla9.9.2025 10:08:46 EEST | Uutinen
Susi hyökkäsi Pohjois-Pohjanmaan piirinmestaruudesta kisanneen pystykorvan kimppuun kesken maastokokeen 6. syyskuuta Pudasjärven Jaurakkavaarassa.
Metsäkanalintujen metsästys on perinteinen ja vastuullinen jahtimuoto9.9.2025 08:20:08 EEST | Uutinen
Kanalintujen metsästyksellä on vahvat perinteet Suomessa ja sen säätely perustuu tarkkaan kannanarviointiin. Parhaillaan on meneillään normaaliin kannanvaihtelusykliin kuuluva matalan kannan vaihe. Vastuullisella metsästyksellä varmistetaan, että riistavarat säilyvät tuottavina myös tämän vaiheen yli. Monen odottama metsästys alkaa jälleen 10. syyskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme